Vieraskolumni

Likainen taivas ja demokratian tulevaisuus

Ilmastonmuutos haastaa edustuksellisen demokratian periaatteet, sillä se vaatii verrattain nopeita ja rajujakin päätöksiä, kirjoittaa Kepan vieraskolumnisti Miina Kaarkoski.
Miina Kaarkoski
15.11.2018

”Äiti, voiko taivas likaantua?” kysyi nelivuotias lapseni matkalla uimakouluun. Uimakoulumatkat on ennenkin käytetty arkijutustelua syvällisemmistä aiheista keskusteluun. Usein suurpiirteiset vastaukset eivät ole riittäneet, vaan olen saanut itsekin pysähtyä miettimään lapsen mieltä askarruttavia kysymyksiä.

Taivaan likaantumista koskevan kysymyksen äärellä tunsin silti rajallisuuteni uudella tavalla. ”Ei” olisi tällaiseen kysymykseen helpoin vastaus, mutta niin emme mielestäni saa jälkikasvulle vastata. Sen sijaan ”kyllä” avaa tien keskustelulle, joka vakavuudessaan ahdistaa aikuistakin.

Aihetta olisi miellyttävintä vältellä, ja niin on pitkään tehtykin. Tietoa kyllä on ollut tarjolla jo 1980-luvun lopulta alkaen, joskin se on matkan varrella täsmentynyt.

Ilmastokeskustelun poliittinen painoarvo on kuitenkin viimeisen kuukauden aikana noussut, ja se on avain politiikan ja toimien muutokselle. Suomen ilmastopaneelin puheenjohtajan, Helsingin yliopiston ympäristöekonomian professorin Markku Ollikaisen mukaan IPCC:n raporttiin pohjautuen Suomen päästövähennystavoite tulisi olla 70-90 prosenttia 2030-luvun kuluessa. Hänen mukaansa fossiiliset ja prosessiperäiset päästöt tulee vähentää käytännössä nollaan vuoden 2040 tienoilla.

***

Parhaillaan sekä Suomessa että EU:ssa tehdään työtä pitkän aikavälin ilmastostrategian eteen. Tämä on hyvä, sillä laajuudessaan ilmastonmuutos ja sen seuraukset vaativat näkökulman ulottamista tulevien vuosikymmenten yli.

Poliitikkojen on kyettävä päättämään merkittävistä muutoksista jo nyt.

Meillä ei silti ole varaa lukkiutua liiaksi keskusteluun pitkän aikavälin tavoitteista. Prosenttiluvuilla päästöjen vähennystavoitteiksi ei ole juuri merkitystä, jos tämä vie huomion välittömien politiikkatoimien tarpeellisuudelta. Päätökset on tehtävä ajoissa, jotta eri tahot ehtivät sopeutua. Poliitikkojen on kyettävä päättämään merkittävistä muutoksista jo nyt.

Teollisuus, yritykset ja kuluttajat voivat sitoutua omaehtoisiin toimiin päästöjen vähentämiseksi, mutta avainasemassa ovat ilmastonmuutoksen laajuuden huomioiden valtiokeskeisyys ja kansainvälinen sopiminen.

**

Tarve välittömille poliittisille päätöksille tuo esiin sen, että ilmastonmuutos aiheuttaa merkittäviä haasteita edustukselliselle demokratialle. Tarvittavat päätökset tarkoittavat yhteiskunnan läpäiseviä rajoituksia ja muutoksia, joita varmasti tullaan kritisoimaan kalliina tai muuten epämiellyttävinä.

Kuka siis on valmis tällaisia ajamaan ja löytyykö niiden taakse riittävä määrä päättäjiä eri puolueista? Pelinappulana on oma poliittinen ura, jos äänestäjät tympääntyvät. Samalla tehokkaistakin avauksista saattaa tulla varsin laimeita lopputuloksia, kun pyritään löytämään enemmistöä miellyttävä kompromissi.

Ilmastonmuutos haastaa siis edustuksellisen demokratian periaatteet, sillä se vaatii verrattain nopeita ja rajujakin päätöksiä, joihin edustuksellisten demokraattisten järjestelmien voi olla vaikea käytännössä vastata.

Aikaa löytää ratkaisuja demokraattisen päätöksenteon kautta on, kunhan toimeen ryhdytään heti.

Suomessa eduskuntavaalien lähestyminen tarkoittaa sitä, että uusien avausten tekeminen tässä vaiheessa vaalikautta on melko epätodennäköistä. Toisaalta se tarkoittaa myös, että äänestäjillä on mahdollisuus saada eduskuntaan sellaiset päättäjät, jotka saavat tarvittavat päätökset tehtyä demokraattisen päätöksenteon puitteissa.

Toivotaan siis, että ehdokkaaksi ilmoittautuu henkilöitä, joilla on riittävää rohkeutta ja uhrautumiskykyä ilmastotoimiin mahdollisesti oman poliittisen uransa kustannuksella. Tosin uskaltaisin veikata, että rohkeus edistää tehokkaita ilmastotoimia voi toimia myös henkilökohtaisen poliittisen menestyksen avaimena.

***

Ilman pitkän aikavälin ilmastostrategiaa ja sitä tukevia välittömiä toimia uhkana on, että ilmastonmuutos johtaa elinolosuhteisiin, ettei demokraattiselle päätöksenteolle ole enää sijaa.

Tieteellisessä, teoreettispainotteisessa keskustelussa on jo pitkään pohdittu sitä, mitä negatiivisia seurauksia ilmastokeskustelun siirtymisellä turvallisuusdiskurssin piiriin voi olla. Pahimmillaan tämän on esitetty johtavan siihen, että kansalliseen turvallisuuteen vedoten päätöksiä ei enää tehdä demokraattisen prosessin kautta, vaan epädemokraattisesti poikkeustilaan vedoten.

IPCC:n raportin perusteella on kuitenkin perusteita elätellä toivoa, ettei tämänkaltaiseen dystopiaan olla välittömästi ajautumassa. Vielä ei olla tilanteessa, jossa kansainvälinen turvallisuustilanne joutuu laajamittaiselle koetukselle kuivuuden ja luonnonkatastrofien aiheuttamien pakolaisaaltojen paineessa.

Minä en halua niin likaista taivasta, että menetämme mahdollisuuden demokraattiseen päätöksentekoon. Uskon, ettei kovin moni muukaan. Katowicen joulukuun ilmastokokous ja Suomen osalta seuraavat eduskuntavaalit ovat ratkaisevan tärkeitä. Aikaa löytää ratkaisuja demokraattisen päätöksenteon kautta on, kunhan toimeen ryhdytään heti.

Kirjoittaja on lähimenneisyyden ja nykyhetken poliittisten haasteiden tutkija, joka on kiinnostunut erityisesti ilmastoasioista.