Vieraskolumni

Hiilitulleilla suojeltava ilmastoa eikä teollisuutta

Oikein toteutettuna hiilitullit voivat vastata monella tavalla ilmastokriisin asettamaan haasteeseen, kirjoittaa Finnwatchin ilmastoasiantuntija Lasse Leipola.
Lasse Leipola
25.3.2021

Suuri osa eurooppalaisten kulutuksen päästöistä syntyy tuontituotteiden valmistuksessa EU:n ulkopuolella. EU:n ulkopuolisilta tuotteilta perittävät hiilitullit olisivat yksi keino puuttua näihin päästöihin.

Käytännössä hiilitulleissa on kyse siitä, että esimerkiksi Eurooppaan tuotavasta kiinalaisesta teräksestä perittäisiin EU:n rajalla samanlaista päästömaksua, jonka eurooppalaiset terästuottajat joutuisivat maksamaan EU:n päästökaupassa.

Toisin sanoen hiilitullit pyrkivät siihen, että EU:n ulkopuolella tapahtuvan tuotannon päästöt näkyisivät näiden tuontituotteiden hintalapussa EU:n markkinoilla. Jos EU:n ulkopuolisessa tuotantomaassa on käytössä EU:n päästökauppaa vastaavia rajoituksia tuotannon päästöille, tuonti voisi olla vapautettua hiilitulleista.

Kun hiilivuodon riski on uskottavasti tukittu, on myös EU:n entistä helpompaa lähteä kiristämään omia ilmastotavoitteitaan.

Hiilitulleilla pyritään ehkäisemään hiilivuotoa eli sitä, että ilmastopolitiikan kiristyessä päästöjä aiheuttavaa tuotantoa siirtyisi EU:sta sen rajojen ulkopuolelle maihin, joissa päästöjä ei hinnoitella.

Oikein toteutettuna hiilitullit ovat siksi kannatettava tapa edistää hiilen hinnoittelua, ohjata kulutusta ja siten lopulta myös vähentää globaaleja päästöjä ja torjua ilmastokriisiä. Kun hiilivuodon riski on uskottavasti tukittu, on myös EU:n entistä helpompaa lähteä kiristämään omia ilmastotavoitteitaan.

Mikäli hiilitullit otettaisiin käyttöön, alkuvaiheessa ne koskisivat todennäköisesti hyvin rajattua, melko yksinkertaisten tuotteiden joukkoa. Päämääränä tulisi kuitenkin olla mahdollisimman laaja kattavuus.

Ei ole vaikkapa perusteltua, että hiilitullin voisi välttää jalostamalla tuotteita pitkälle. Esimerkiksi terästä koskevaa hiilitullia ei pitäisi voida kiertää niin, että aiemmin tuodun teräksen sijaan EU:n ulkopuolella valmistetaan pidemmälle jalostettuja tuotteita, joita hiilitullit eivät koske.

Juuri näin kävi, kun presidentti Donald Trump yritti tukea yhdysvaltalaista terästeollisuutta rajoittamalla ulkomaisen teräksen tuontia tulleilla.

EUROOPAN parlamentti otti maaliskuun alussa myönteisen kannan hiilitulleihin, ja komission esitystä odotetaan viimeistään alkukesästä.

EU ei ole yksin liikkeellä, sillä presidentti Joe Bidenin hallinto selvittää hiilitullien käyttöönottoa Yhdysvalloissa. Kauppasodan riskin pienentämiseksi hiilitullien käyttöönotto tulisikin tehdä vaiheittain ja avoimesti kauppakumppanien kanssa keskustellen.

Myös kotimainen keskustelu hiilitulleista on tänä keväänä päässyt vauhtiin. Mutta kuten niin usein ilmastopolitiikan kohdalla, yritysten näkökulma korostuu varsinaisen tavoitteen sijasta.

Esimerkiksi Helsingin Sanomien jutussa viime viikolla hiilitullien sanottiin olevan “teollisuuden kilpailukyvyn tukemiseksi tarkoitettuja”, vaikka kyseessä on yritysten näkökulmasta korkeintaan yhden tukimuodon vaihtuminen toiseen eikä uusi tuki.

Nykyisin eurooppalaisen teollisuuden kilpailukykyä unionin ulkopuolisiin kilpailijoihin nähden tuetaan sillä, että se saa suuren osan tarvitsemistaan päästöoikeuksista ilmaiseksi. Jatkossa tämä kilpailua tasaava tuki korvattaisiin hiilitulleilla, jolloin eurooppalaisen teollisuuden kilpailukykyä tuettaisiin ilmaisten oikeuksien sijaan sillä, että muutkin joutuvat maksamaan päästöistään.

Hiilitullit laajentavat saastuttaja maksaa -periaatetta kahdella tavalla: poistamalla ilmaisjaon ja asettamalla hinnan tuontituotteiden päästöille.

Teollisuus onkin kääntynyt vastustamaan hiilitulleja, kun on alkanut näyttää siltä, että niiden käyttöönotto johtaisi siihen, että päästöoikeuksien jakaminen ilmaiseksi loppuisi. Kansainvälisen kaupan säännöt eivät todennäköisesti salli sitä, että omaa teollisuutta tuetaan ilmaisjaolla ja kilpailevaa tuontituotantoa rangaistaan hiilitulleilla.

Kahden eurooppalaisen teollisuuden kilpailukykyä turvaavan mekanismin päällekkäisyys on perusteetonta myös siksi, että ilmaisjako ja hiilitullit ovat vastauksia samaan kysymykseen. Molemmat pyrkivät ehkäisemään hiilivuotoa, mutta sillä erotuksella, että hiilitullijärjestelmässä saastuttaja joutuu maksamaan yhteiskunnalle päästöoikeuksistaan.

Hiilitullit laajentavat saastuttaja maksaa -periaatetta kahdella tavalla: poistamalla ilmaisjaon ja asettamalla hinnan tuontituotteiden päästöille. Molemmissa tapauksissa lasku päästöistä maksetaan yhteiskunnalle: päästöoikeudet jäävät jäsenmaiden huutokaupattaviksi ja hiilitullien tuotoista on tulossa EU:n käyttöön tuleva oma vara.

Näitä uusia tuloja voidaan käyttää meillä ja muualla paitsi päästöjä vähentävien ilmastotoimien edistämiseen myös oikeudenmukaisen siirtymän varmistamiseen, eli siihen, että kun likaisten alojen teollisuutta ja työpaikkoja katoaa, on näiden alojen työntekijöillä jatkossakin mahdollisuus työhön ja toimeentuloon.

Koska hiilitullit kohdistuisivat Kiinan kaltaisten talousjättien lisäksi myös selvästi EU:ta köyhempiin maihin, olisi perusteltua käyttää osa tullien tuotosta ilmastotoimien edistämiseen näissä maissa.

Kansainvälisessä ilmastopolitiikassa on myös pidettävä mukana periaatetta siitä, että niiden maiden, joiden osuudet historiallisista päästöistä ovat suurimmat, tulee kantaa suurin vastuu myös ilmastotoimien kustannuksista. Siten kaikkein köyhimmät maat voisi olla perusteltua ainakin alkuvaiheessa vapauttaa kokonaan hiilitulleista. 

MONI yksityiskohta on vielä auki, mutta oikein toteutettuna hiilitullit voivat vastata monella tavalla ilmastokriisin asettamaan haasteeseen.

Ne voivat edesauttaa päästövähennyksiä sekä EU:ssa että maailmalla, ne antavat mahdollisuuden kohdistaa yhteiskunnan resursseja tarvittavien muutosten oikeudenmukaisuuden tukemiseen ja ne antavat myös vahvan signaalin siitä, että EU haluaa vähentää oman kulutuksensa aiheuttamia päästöjä riippumatta siitä, missä ne syntyvät.

Jos hiilitulleja lähdetään pystyttämään teollisuuden intressit edellä, ovat nämä tavoitteet vaarassa. Myös teollisuuden pelkäämän kauppasodan uhkaan paras lääke on se, että hiilitullit asetetaan läpinäkyvästi ja oikeudenmukaisesti ajamaan kaikkien maailman maiden yhteisen ilmaston etua.

Vieraskolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä ne välttämättä vastaa Fingon linjaa.