YK:n asettama tieteilijöiden ja toimijoiden verkosto ehdottaa kymmentä kehitystavoitetta

Tutkijoiden ja toimijoiden globaali verkosto haluaa kattavat kehitystavoitteet köyhyyden poistamiseen, tasa-arvon vahvistamiseen ja ympäristön kestävyyteen, kun vuosituhattavoitteet umpeutuvat.

Teksti: Esa Salminen

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin asettama Kestävän kehityksen ratkaisut -verkosto SDSN (Sustainable Development Solutions Network) on julkaissut esityksensä kymmeneksi kestävän kehityksen tavoitteeksi, jotka korvaisivat vuosituhattavoitteet vuoden 2015 jälkeen.

Verkosto korostaa raportissaan, että maailma on muuttunut vuodesta 2000: Ihmisen vaikutukset maapalloon, erityisesti ilmastoon, ekosysteemeihin ja luonnonvaroihin on suurempi ja vaarallisempi kuin monet tuolloin ajattelivatkaan. Teknologinen muutos erityisesti tietotekniikan ja telekommunikaation aloilla taas on ollut nopeampaa. Eriarvoisuus syvenee, ja kansainvälinen päätöksenteko moninapaistuvassa maailmassa on monimutkaista. Näihin muutoksiin verkosto pohjaa raporttinsa.

SDSN:n raportin nyt julkaistua ensimmäistä luonnosta voi kommentoida 22. toukokuuta saakka.

Verkoston johtokuntaan kuuluu tutkimuslaitosten, yritysten ja suurten kehitysjärjestöjen johtajia sekä akateemikkoja Unileverin pääjohtaja Paul Polmanista kehitystutkija Paul Collieriin.

SDSN:n työn on tarkoitus syöttää YK:n korkean tason paneelin työhön. Korkean tason paneelin on määrä luovuttaa suosituksensa tulevan kehitysagendan sisällöstä Ban Ki-moonille toukokuun lopussa.

SDSN:n ehdotus kymmeneksi kehitystavoitteeksi

Poistetaan äärimmäinen köyhyys, mukaan lukien nälkä
Ensimmäinen tavoite sisältää nykyisistä kehitystavoitteista ensimmäiset seitsemän: poistetaan köyhyyden rippeet ja keskitytään tukemaan haavoittuvia ja vähiten kehittyneitä maita.
Saavutetaan kehitystä planeetan rajoja kunnioittaen
Kaikilla mailla on oikeus kehittyä siten, että niin sanottuja planeetan ekologisia rajoja (planetray boundaries) kunnioitetaan, ja siten että maailman väestönkasvu pysähtyy vuosisadan puoleenväliin mennessä.
Varmistetaan, että kaikki lapset ja nuoret oppivat tehokkaasti elämän ja elinkeinojen taidot
Kaikki lapset osallistuvat sopiviin varhaislapsuuden ohjelmiin ja saavat niin perus- kuin keskiasteen koulutuksen, joka valmistaa heidät modernin elämän haasteisiin ja tarjoaa säällisen elinkeinon. Kaikilla nuorilla ja aikuisilla on mahdollisuus osallistua elinikäisen oppimiseen.
Saavutetaan sukupuolten välinen tasa-arvo ja ihmisoikeudet sekä estetään syrjäytyminen
Varmistetaan tasa-arvo, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio sekä julkiset palvelut kaikille. Vähennetään suhteellista köyhyyttä ja muita epätasa-arvoistavia tekijöitä, jotka aiheuttavat syrjäytymistä. Edistetään väkivallattomuutta, erityisesti naisia ja lapsia kohtaan.
Saavutetaan terveys ja hyvinvointi kaikenikäisille
Taataan terveydenhuolto kaikille ihmisille joka elämänvaiheessa, painottaen erityisesti perusterveydenhuoltoa, mukaan lukien lisääntymisterveys. Kaikki maat ajavat terveyttä edistävää politiikkaa.
Parannetaan maataloutta ja kasvatetaan maaseudun hyvinvointia
Parannetaan viljelymenetelmiä ja maaseudun infrastruktuuria, vähennetään ympäristövaikutuksia, edistetään maaseudun hyvinvointia ja varmistetaan ilmastonmuutokseen sopeutuminen.
Vahvistetaan tuottavia ja riskejä kestäviä kaupunkeja kaikille
Tehdään kaikista kaupungeista syrjäytymistä estäviä, taloudellisesti tuottavia, ympäristöllisesti kestäviä ja ilmastonmuutosta ja muita riskejä sietäviä. Kehitetään osallistavia, läpinäkyviä ja tehokkaita kaupunginhallinnon muotoja, jotka tukevat nopeaa ja tasa-arvoista kaupungistumista ja kaupunkien muutosta.
Hillitään ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta ja varmistetaan puhtaan energian saanti kaikille
Saadaan energiantuottamisen, teollisuuden, maatalouden, infrastruktuurin ja maankäytön kasvihuonekaasupäästöt kuriin, jotta nopeasti kasvavat ilmastonmuutoksen vaarat vältetään. Samalla edistetään sitä, että kaikki saavat puhdasta energiaa.
Turvataan ekosysteemit, biodiversiteetti ja luonnonvarojen hyvä hallinto
Merien ja maa-alueiden ekosysteemejä inventoidaan, hallinnoidaan ja seurataan, jotta varmistetaan, että planeetan elinolosuhteet pysyvät kunnossa ja tukevat taloudellista kehitystä.
Uudistetaan kestävän kehityksen hallinnointi
Julkinen sektori, yritysmaailma ja muut toimijat sitoutuvat avoimuuteen ja hyvään hallintoon ilman korruptiota. Kansainväliset finanssialan, kaupan, yritysraportoinnin, teknologian ja tekijänoikeuksien säännöt muokataan sellaisiksi, että ne tukevat kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista. Köyhyyden vähentämisen ja globaalien julkishyödykkeiden kuten ilmastotöiden rahoitusta kasvatetaan, ja rahoitus perustetaan ihmisoikeuksiin.

Draft SDSN report for public consultation