Talousarvioesityksen valopilkku

Järjestöjen kehitysyhteistyön osuus noussee ensi vuonna 12,8 prosenttiin varsinaisesta kehitysyhteistyöstä. Kokonaisuudessaan kehitysyhteistyövarat jäänevät 0,53 prosenttiin bruttokansantulosta ilman päästökauppatuloja.

Teksti: Auli Starck

Valtiovarainministeriö julkaisi eilen esityksensä valtion talousarvioksi vuodelle 2014. Kehitysyhteistyön osalta 0,7-tavoite jää edelleen kaukaiseksi haaveeksi, mutta hallitusohjelman mukaisesti järjestöjen kehitysyhteistyön osuutta kasvatetaan.Järjestöjen kehitysyhteistyöhön, mukaan lukien viestintä ja kehityskasvatus, INGO-rahoitus ja Kepan rahoitus, osoitetaan yhteensä 114 miljoonaa euroa. Viime vuonna samaan tarkoitukseen varattiin 107,8 miljoonaa ja järjestörahoituksen osuus oli 12,1 prosenttia.Seuraavien vuosien rahoitusta varten osoitettuja, niin sanottuja myöntö- ja sopimusvaltuuksia on valtiovarainministeriö leikannut reippaasti, mikä vaikeuttaa kehitysyhteistyön pitkäjänteistä suunnittelutyötä ja järjestöjen monivuotisen rahoituksen kasvattamista.Edelleen noin 70 prosenttia kansalaisjärjestöjen määrärahoista on suunnattu kumppanuusjärjestöille. Suhdetta todennäköisesti kuitenkin muuttaa uusien kumppanuusjärjestöjen valinta vuoden 2013 loppupuolella.Opetus- ja kulttuuriministeriössä ainakin ystävyysseurojen rahoituksen osalta on tulossa muutoksia, kun rahoitus siirtyy veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroista jaettavaksi.Budjettineuvottelut jatkuvat ja talousarvio tarkentuu syksyn mittaan. Lopullinen esitys julkistetaan 16.9. pidettävän valtioneuvoston yleisistunnon jälkeen.Lisätietoja:Ulkoministeriön talousarvioesitys 8.8. Valtiovarainministeriön talousarvioesitys 8.8.