Tyrannien rahat Afrikan käyttöön — kehitysapu tauolle

G20 yllätti. Historiallinen varastettujen rahojen palautus Afrikan unionille korvaa viideksi vuodeksi kansainvälisen kehitysavun Afrikalle. Veronkiertoa vastustavien tahojen mukaan veroparatiisien sulkeminen saattaa lopettaa kehitysavun tykkänään.

Teksti: Rauha Pähkinäsaari

Pohjois-Afrikkaa rautaisella otteella johtaneiden Hosni Mubarakin, Zine el-Abidine Ben Alin ja Muammar Gaddafin varat kanavoidaan Afrikan köyhimpien valtioiden kehitykseen, kerrotaan G20-ryhmän ja Afrikan unionin yhteisessä tiedotteessa 1. huhtikuuta.
G20 on käynyt viime viikkojen ajan käynyt suljettujen ovien takana neuvotteluja Afrikan unionin ja lukuisten kansainvälisten pankkien kanssa, ja tulos on vähintäänkin yllättävä: osapuolet ovat sopineet, että varastettujen miljardien palauttamisen vastapainoksi teollisuusmaat voivat lopettaa kehitysapunsa Afrikalle viideksi vuodeksi — kokonaan.
Käynnissä olevat ja seuraavan viiden vuoden aikana alkavat kehitysohjelmat rahoittaa Afrikan unionin kehitysrahasto AUDF, jonka rahoitus moninkertaistuu, kun entisten valtionpäämiesten omaisuus realisoidaan ja kanavoidaan Addis Abebassa päämajaansa pitävän järjestön tileille.
”Seuraavaksi yritykset kuriin”
Tähän asti Afrikan unionin kehitysrahasto on ollut vähäisen rahoituksensa tähden verrattain tuntematon toimija. Sen johtokuntaan nimetty sudanilainen kännykkämoguli ja hyvän hallinnon puolestapuhuja Mo Ibrahim riemuitsee uudesta käänteestä.
”Olemme jo pitkään sanoneet, että jos diktaattorien ja epärehellisten yritysten varastamat rahat saataisiin kehityksen käyttöön, ei Afrikka tarvitsisi ulkopuolista apua. Me pärjäämme aivan hyvin omillamme, jos meiltä ei varasteta!”
Puhelimitse tavoitetun Ibrahimin mukaan looginen seuraava askel on se, että G20 ja pankit ulottavat avoimuuspolitiikkansa Afrikan maissa toimiviin yrityksiin, ja veroparatiisien kautta Afrikasta karkaavan rahan virta tyrehdytetään.
Tämä onkin Afrikan unionin kehitysrahaston ja G20-ryhmän yhteisen tiedotteen mukaan suunnitelmissa seuraavaksi. Jos valuuttapako saadaan loppumaan viidessä vuodessa, ei kehitysapua tarvitse välttämättä aloittaa uudelleen koskaan, tiedotteessa sanotaan.
Jättimäiset vaikutukset avunantajille
Talouskriisin koettelemille avunantajille kehitysyhteistyön kaltaiset pienetkin säästöt ovat eittämättä tervetulleita, mutta suurimmat mullistukset kehitysavun tauolle jääminen aiheuttaa avunantajille itselleen: viranomaisille, säätiöille ja järjestöille ympäri teollistuneen maailman.
Brittijärjestö Oxfamin johtaja John Appleseed on toiveikas.
”Olemme valtavan uudelleenjärjestelyn edessä, mutta tietysti pitää nähdä, että haasteista huolimatta nämä ovat loistavia uutisia.”
Appleseedin mukaan Oxfamille tämä on tervetullut tilaisuus keskittyä globaaliin politiikkaan kehitysyhteistyöohjelmien sijaan. Järjestöjätin uudet painopisteet tulevat olemaan vaikuttamistyö oikeudenmukaisemman kaupan puolesta ja yritysten kansainvälistä veronkiertoa vastaan. Samaa polkua seurannevat muutkin aputoimijat, meillä ja muualla.
Uutisen faktat ovat fiktiivisiä eivätkä välttämättä edusta Kepan virallisia näkemyksiä. Hauskaa huhtikuun ensimmäistä.