Uutinen

Taksvärkki kerää rahaa hirmumyrsky Mitchin uhreille

13.9.2000

"Heräsin siihen, että vettä tuli sänkyyni," kertoi vararehtori Carmen Maria Meneses Espinoza Condegan kaupungista Luoteis-Nicaraguasta. Hän yhdessä psykologi ja kriisineuvonnan asiantuntija Cesar Brionesin kanssa olivat avaamassa Taksvärkki ry:n tämän vuotista TULVA VEI TULEVAISUUDEN - kampanjaa torstaina Jyväskylässä. Varoja kerätään hirmumyrsky Mitchin uhreille Nicaraguaan ja niiden avulla rakennetaan mm. koulurakennuksia, järjestetään ammattikursseja nuorille ja tehdään ympäristökasvatusta kouluissa.

"Hirmumyrsky Mitch jätti jälkeensä niin henkisiä kuin fyysisiäkin tuhoja. Lapset pelkäävät nykyään vesisadetta ja heidän on vaikea ylittää esimerkiksi jokia, koska Mitch palaa heidän mieleensä," kertoo psykologi Briones, joka on tehnyt töitä lasten kanssa Mitchin jälkeen. Sekä henkinen että fyysinen jälleenrakennus kestää vuosia ja siksi tarvitsemme edelleen apua, jatkaa Briones.

Kasvatuksellinen puoli tärkeää

Taksvärkkipäivä ei ole vain varainhankintaa, vaan olennainen osa sitä on oppilaiden samaistuminen lasten ja nuorten tilanteeseen toisella puolella maapalloa. " Tekemällä päivän verran työtä saa hyvän mielen ja voi konkreettisesti auttaa apua tarvitsevia, " sanoo Taksvärkki ry:n puheenjohtaja kansanedustaja Susanna Huovinen ja jatkaa, että yhteisvastuuta yhteisestä planeetastamme tarvitaan edelleen ja taksvärkki on hyvä malli opetella sitä.

Taksvärkki ry

Taksvärkki ry on jo vuodesta 1967 järjestänyt keräyksiä, joissa suomalaiset koululaiset lahjoittavat yhden työpäivän tulot kehitysmaiden koululaisten hyväksi. Näillä rahoilla Taksvärkki on mm. rakentanut kouluja kymmenille tuhansille lapsille Mosambikissa, auttanut katulapsia Nepalissa, toiminut lapsiin kohdistuvaa seksiturismia vastaan Thaimaassa, auttanut aids-orpoja Sambiassa ja kuntouttanut entisiä lapsisotilaita Sudanissa. Rahallisen avun lisäksi taksvärkkikeräyksissä tärkeää on Suomessa tehtävä kansainvälisyyskasvatus. Koulut voivat järjestää oman taksvärkkipäivänsä lukujärjestykseensä parhaiten soveltuvana ajankohtana.

Taksvärkki ry:n muodostavat opiskelija- ja rauhanjärjestöt, ammattiyhdistysliike ja kirkko.