Suomi suuntaa päästöhuutokauppatuloja ebolan torjuntaan

Hallitus ilmoitti 21 miljoonan korotuksesta kehitysyhteistyövaroihin.

Teksti: Sanna Jäppinen

Hallituksen kolmannen lisätalousarvioesityksen yhteydessä 21. lokakuuta varsinaisen kehitysyhteistyön määrärahoja korotettiin 21 miljoonalla eurolla.Valtioneuvoston tiedotteen mukaan varoja kohdistetaan tarvittaessa ebolan torjuntaan, ja kehitysyhteistyöministeri Sirpa Paatero ilmoittikin eilen noin seitsemän miljoonan euron tuesta YK:n kansainväliselle ebolarahastolle.”Ebola-epidemia lamaannuttaa kokonaisten yhteiskuntien toimintaa Länsi-Afrikassa. Suomi on nyt lisännyt merkittävästi panoksiaan ebolan vastaisiin toimiin. Suomen hallitus suhtautuu epidemiaan vakavasti. Hallitus seuraa tilanteen kehittymistä tarkasti, ja on valmis jatkossakin reagoimaan nopeasti, jos lisärahoituksen tarvetta ilmenee”, Paatero toteaa ulkoministeriön tiedotteessa.Päästöhuutokaupasta lisärahoitustaEilen myönnetty kehitysyhteistyön lisärahoitus on kertynyt hiilidioksipäästöjen huutokaupasta maaliskuun lopusta elokuun loppuun saaduista tuloista.EU:n päästöhuutokauppa käynnistyi viime vuonna. Aiemmin tänä vuonna huutokauppatuloja on tilitetty kehitystyhteistyövaroihin toukokuussa, jolloin summa oli noin 49 miljoonaa euroa. Tuolloin mukana olivat viime vuoden elokuusta maaliskuulle kertyneet tulot.Hallitusohjelmaan on kirjattu, että päästöhuutokaupasta saatuja tuloja käytetään ilmastorahoitukseen ja kehitysyhteistyöhön. EU:n päästökauppadirektiivi sisältää suosituksen, että noin puolet huutokauppatuloista tulisi suunnata ilmastotoimiin.”50 prosenttia on Suomenkin tavoite”, toteaa Johanna Pietikäinen ulkoministeriön kansainvälisen ympäristöpolitiikan yksiköstä.”Instrumentti on kuitenkin vielä uusi, eikä esimerkiksi viime vuoden huutokauppatuloista maksatukseen ole saatu vielä kuin muutama miljoona ja siitä osa ilmastotoimiin.”Valtioneuvoston tiedoteUlkoministerion tiedoteKepa.fi: Kehitystä ja politiikkaa -blogi: VM:n budjettiesitys leikkaa kehitysapua kehysriihen mukaisestiKepa.fi: Mihin Suomi käyttää päästöhuutokaupasta saadut rahat?Kepa.fi: Blogi: Ebola leviää, koska WHO:lla ei ole rahaa