Kuva Fingon järjestämältä mobiilivideon koulutuspäivästä.
Kuva Fingon järjestämältä mobiilivideon koulutuspäivästä.
Uutinen

Suomen Unicef kerää somessa hehkutusta ja lahjoituseuroja - ja kertoo nyt miten se tehdään

Suomen Unicef on niittänyt mainetta sosiaalisen median taiturina. Järjestö paitsi levittää tietoa ja kerää varoja, käy erityisesti Facebookissa tiivistä keskustelua ihmisten kanssa. Nyt Suomen järjestökentän sosiaalisen median jätti kertoo parhaat vinkinkkinsä muille järjestöille.
29.3.2019

Aluksi tuli kehuja omilta feissareilta. Se oli Suomen Unicefin tuottaja Petteri Nummisen mukaan erittäin tärkeää.

"Sitten kiinnostuivat muutkin. Rahaa ei aluksi tullut, mutta muutama onnistuminen silläkin saralla saatiin sitten myöhemmin", Numminen muistelee.

Suomen Unicefin päätös aktivoitua sosiaalisessa mediassa syntyi vuonna 2014. Sittemmin järjestö on kerännyt toiminnallaan yli 100 000 ihmisen seuraajajoukon Facebookissa, suuret summat lahjoituksia ja myös mittavasti myönteistä huomiota perinteisessä mediassa.

Esimerkiksi viime marraskuussa järjestö keräsi Black Friday -kampanjallaan pelkästään Facebookissa 213 000 euroa Jemenin lasten tukemiseen. Lähes 10 000 ihmistä teki lahjoituksen. Summa on täysin omassa luokassaan verrattuna muihin vastaaviin sosiaalisen median keräyksiin Suomessa.

"Hassua kyllä, tämä lähti aivan oikeasti liikkeelle strategisesta pohdinnasta. Mietimme, mitä viestinnässä ja journalismissa tapahtuu. Arvelimme oman äänen merkityksen nousevan ja panostimme suurimpaan yleisökanavaamme eli Facebookiin", Numminen sanoo.

Someaktiivisuuteen panostaminen vaatii Nummisen mukaan rahaa ja erityisesti työtunteja. Hän vastasi itse vuosien ajan Suomen Unicefin sosiaalisen median toiminnasta. 

Vuorovaikutuksen näkökulmasta järjestöä voi hyvällä syyllä kutsua edelläkävijäksi globaalissakin mittakaavassa. Järjestö viestii kaikkien kommentoijien kanssa: tukijoita kiitetään ja häiriköille vastataan faktatiedolla. Omia arvoja ollaan valmiita puolustamaan ja huumoria uskalletaan käyttää. 

"Sanaparissa ”sosiaalinen media” meillä on pääpaino tuossa sosiaalisessa. Ihmiset ovat Facebookissa sen sosiaalisen puolen vuoksi, median saa muualtakin. Siksi ryhdyimme sosiaalisiksi. Yllättävää oli se, että kaikki muut eivät tehneet niin."

Nappaa alta talteen Suomen Unicefin kolme parasta vinkkiä sosiaaliseen mediaan.

1. Vitsillä sisään, faktalla päähän

"Ihmiset ovat somessa viihtymässä. Koetamme pitää päivitykset keveinä, vaikka asiat ovatkin välillä aika vakavia. Keskusteluissa viestintäprofiilimme vähän muuttuu: kerromme keskustelun lomassa faktoja esimerkiksi tilastojen ja tutkimusten kautta. Maailmanpankki ja yliopistot ovat hyvä lähde. Mutta muista antaa tilaa muillekin keskustelijoille (katso kohta 3)."

2. Älä päivitä perjantaina

"Jos haluat oikeasti pitää vapaapäiväsi, älä päivitä tunteita herättäviä asioita perjantaina – tai varsinkaan lauantain ja sunnuntain aikana. Silloin et pääse osallistumaan keskusteluun ja koko some-kanavan käyttämisen idea valuu hukkaan. (Some-päivittäjien arjen ja vapaa-ajan suojeluun kiinnitetään noin ylipäätään aivan liian vähän huomiota.)"

3. Kiire tehdä muita töitä? Käytä ”kahden linkin patoa”

"Joskus on tilanteita, jolloin järjestön on pakko julkaista joku sisältö somessa heti. Jos et jostain syystä halua synnyttää keskustelua, julkaise samaan keskusteluketjuun nopeasti kaksi puheenvuoroa. Jos nämä molemmat ”puheenvuorosi” sisältävät linkin lisätietoon, se hiljentää yllättävän tehokkaasti kommentoijat. Kutsumme tätä temppua nimellä ”Kahden linkin pato”. Tätä kannattaa puolestaan varoa kohdassa 1."