Metoo-liike ja reilu vuosi sitten paljastunut Oxfam-skandaali ovat nostaneet esiin kysymykset seksuaalisen häirinnän ja hyväksikäytön torjumisesta myös järjestöjen kehitysyhteistyössä.
”Kaikessa seksuaalisen häirinnän vastaisessa ohjeistuksessa on tärkeää huomioida, että kyse ei ole niiden toisten ongelmista kehittyvissä maissa, vaan ongelmista meidän alamme sisällä”, sanoo Suomen UN Womenin erityisasiantuntija ja tasa-arvokonsultti Elina Nikulainen.
Nikulainen oli yksi puhujista Fingon huhtikuussa järjestämässä tilaisuudessa, jossa joukko kehitysyhteistyöjärjestöjä kokoontui pohtimaan, miten seksuaalista hyväksikäyttöä ja häirintää pitäisi torjua järjestöissä ja niiden yhteistyöhankkeissa.
Tilaisuudessa Solidaarisuuden tasa-arvoasiantuntija Maria Väkiparta ja Vammaiskumppanuuden ohjelmasuunnittelija Marja Suomela kertoivat, miten heidän omissa järjestöissään on laadittu ohjeet seksuaalisen häirinnän torjumiseksi. Ohjeet on ulotettu koskemaan sekä työntekijöitä eri maiden toimipisteissä että luottamushenkilöitä järjestöjen toimielimissä.
Ilmoitettujen häirintätapausten selvittämiseen on jo laadittu toimintamalleja, mutta niiden toimivuus testataan vasta käytännön tilanteissa, jotka voivat olla kirjavia.
Muutamat jäsenjärjestöt ovat luvanneet jakaa oman seksuaalisen häirinnän torjuntaa koskevan ohjeistuksensa Fingon kautta muille järjestöille, jotka ovat työstämässä omia ohjeitaan. Fingo on kokoamassa järjestöjen työn tueksi myös vinkkejä aiheeseen liittyvistä kansainvälisistä raporteista ja erilaisista oppaista.
Jos tasa-arvosta halutaan prioriteetti, siihen pitää panostaa
Nikulainen muistuttaa, että työpaikalla seksuaaliseen häirintään puuttuminen on työhyvinvoinnin ja työsuojelun kannalta tärkeä asia, joka on otettava henkilöstöhallinnossa vakavasti.
Järjestöjen pitäisi myös huomioida tasa-arvo ja seksuaalisen häirinnän kitkeminen jo budjettia laadittaessa. Aiheeseen liittyvät koulutukset ja ohjeistukset eivät synny itsestään.
”Poliittisissa juhlapuheissa kaikki ovat tasa-arvon kannalla, mutta usein siihen ei kuitenkaan ole henkilöstöresursseja. Jos tasa-arvosta halutaan prioriteetti, siihen pitää laittaa rahaa.”
Tasa-arvotyöhön budjetoimalla järjestöt voivat rakentaa esimerkiksi sellaisia raportointimekanismeja, jotka antavat matalan kynnyksen mahdollisuuden ilmoittaa järjestössä tapahtuvassa seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai häirinnästä anonyymisti.
Nikulainen painottaa, että seksuaalinen häirintä on vahvasti sukupuolittunut, monimutkainen ilmiö, joka ei tapahdu tyhjiössä. Tilastot osoittavat, että naiset kokevat miehiä enemmän seksuaalista häirintää.
”Se, miten meidät kasvatetaan naisiksi, vaikuttaa siihen, miten meitä uskotaan todistajina ja kuinka vakavasti meidät otetaan asioista raportoidessamme. Vaikutukset ulottuvat myös naisten mahdollisuuksiin ottaa riskejä ja esimerkiksi irtisanoutua, jos työnjohto ei ota asiaa vakavasti”, Nikulainen sanoo.
Järjestöt oppivat käytäntöjä toisiltaan
Fingon oppimisen ja innovaatiotyön johtaja Outi Hannula näkee, että Fingolla on velvollisuus pitää seksuaalisen häirinnän ja hyväksikäytön teemoja esillä jatkossakin.
”Toivon, että jäsenjärjestöt havahtuisivat siihen, että heidän toiminnassaan on tällainenkin puoli. On pidettävä huoli siitä, että työllä, jota järjestöt tekevät kehittyvissä maissa, ei ole haitallisia vaikutuksia kohdemaissa.”
Hannulan mukaan paras asiantuntemus häirintäohjeistuksien laatimiseen ei välttämättä ole Fingossa.
“Meillä on kuitenkin hyvä mahdollisuus tuoda eri tavalla asiaa tuntevia järjestöjä yhteen. Näin järjestöt voivat oppia toisiltaan”, Hannula sanoo.