Kuvassa yövuoro tonnikalatehtaassa Mauritiuksen Port Luisissa.
Automaatio uhkaa teollisuuden työpaikkoja kehitysmaissa. Kuva yövuorosta tonnikalatehtaassa Mauritiuksen Port Luisissa. Kuva: Automaatio uhkaa teollisuuden työpaikkoja kehitysmaissa. Kuva yövuorosta tonnikalatehtaassa Mauritiuksen Port Luisissa.

Robotit vievät työt: Automaatio uhkaa kurittaa köyhiä maita pahiten

Ilman kuljettajaa liikkuvan auton kaltaiset keksinnöt uhkaavat viedä työpaikat miljoonilta ihmisiltä. Kaikkein rajuimmin automaation pelätään vaikuttavan kehitysmaissa, koska niillä on heikot valmiudet reagoida muutoksiin.

Teksti: Martin Khor Kuva: Nasseem Ackbarally

IPS — Automaatio voi syödä kehitysmaista jopa 55–85 prosenttia työpaikoista, kertoo Oxfordin yliopiston ja Citi-pankin viime vuonna tekemä tutkimus. Kiinassa vaarantuu 77 ja Intiassa 69 prosenttia työpaikoista. Etiopiassa riski nousee 85 prosenttiin, kun teollisuusmaissa luku on keskimäärin 57 prosenttia.

Automaatio voi painaa työpaikkojen määrän laskuun kehitysmaissa. Tilannetta pahentaa kotimaisen kysynnän ja sosiaaliturvan heikkous.

Lisäksi virta kääntyy: viime vuosisadalla teollisuus hakeutui halvan työvoiman perässä köyhiin maihin, mutta uudet automatisoidut tehtaat voidaan yhtä hyvin sijoittaa lähemmäs markkinoita.

Suurimmat häviäjät ovat Kiina, Kaakkois-Aasia ja Latinalainen Amerikka. Hyödyn korjaavat Pohjois-Amerikka, Eurooppa ja Japani.

Kiinan ihme ei toistu

Tutkimus varoittaa seuraavan sukupolven nousevia talouksia vaikeuksista. Afrikan ja Etelä-Amerikan tehtaat eivät pysty luomaan työpaikkoja samassa mitassa kuin Kiinassa ja muualla Aasiassa on jo ehditty tekemään. Köyhille maille ei enää avaudu nopean kasvun uraa siitä, että talonpojat siirretään tehtaisiin.

Vaihtoehtoisena kasvun moottorina mainitaan palveluala, mutta tutkijoiden mukaan robotit ovat valtaamassa sitäkin.

Maailmanpankki on varoittanut, että tuloerojen tasaantuminen vaikeutuu entisestään, koska automaatio uhkaa kurittaa köyhiä maita kovemmin kuin rikkaita.

Vielä on aikaa

McKinsey Global Institute on laskenut, että 49 prosenttia työtehtävistä voidaan automatisoida jo nykytekniikalla, mikä veisi 1,1 miljardia työpaikkaa maailmasta.

Muutoksiin kuluu kuitenkin vuosikymmeniä, eikä työpaikkojen kohtaloa ratkaise yksin tekniikka. Myös talouden ja työmarkkinoiden kehitys, sääntely ja asenteet vaikuttavat, McKinseyn raportin laatinut James Manyika muistuttaa.

Yhdysvalloissa robotit uhkaavat eniten majoitus- ja ruokapalveluja sekä tavaranvalmistusta ja kauppaa.

Konsultti Shelly Palmerin mukaan vaaravyöhykkeessä ovat myös monet ”valkokaulusammatin harjoittajat”, kuten keskitason johtajat, myyntiedustajat, raporttien ja ilmoitusten laatijat, toimittajat, kirjanpitäjät sekä lääkärit.

Perustulo ratkaisuna?

Tekniikan kehityksen hyviin puoliin kuuluu jäljelle jäävien työntekijöiden työn tuottavuuden nousu, mikä myös kasvattaa pystyssä pysyvien yritysten voittoja.

Häviäjiä on silti paljon, ja jotakin on tehtävä heidän pelastamisekseen. Microsoftin perustaja Bill Gates on ehdottanut ”robottiveroa” yrityksille. Se hidastaisi automaatiota ja auttaisi rahoittamaan työnsä menettäneiden sosiaaliturvaa.

Toinen radikaali ehdotus koskee kaikille maksettavaa perustuloa. Rahoitus saataisiin automatisoidun tuotantoelämän korkeista tuotoista.

Koulutusta tarvitaan, jotta työvoima pysyy tekniikan kehityksen tasalla. Työpaikat kuitenkin vähenevät ainakin lyhyellä tähtäimellä, ja siihen liittyy vaara sosiaalisen tyytymättömyyden kasvusta.

Kirjoittaja Martin Khor johtaa kehitysmaiden South Centre -ajatushautomoa.