Presidenttifoorumi: YK:n kehitystavoitteet – hyväsydämistä harvainvaltaa?

Tarja Halosen emännöimä keskustelu YK:n vuosituhattavoitteista kilpistyi kysymykseen: annammeko köyhällä valtaa päättää omasta kehityksestään?

Teksti: Sanna Jäppinen

SANNA JÄPPINEN
Afrikkalaisia kuultiin Presidentinlinnassa – Zambian Vocal Collection -kuoron muodossa.

YK:n vuosituhattavoitteet ovat fantastisia, arvioi maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen alustuksessaan presidenttifoorumissa 11. toukokuuta.

Tässä Teivainen oli samaa mieltä tilaisuuden emännän, presidentti Tarja Halosen kanssa, joka toimi toisena puheenjohtajana YK:n yleiskokouksessa, kun vuosituhatjulistus vuonna 2000 hyväksyttiin. Kehitystavoitteisiin kuuluvat muun muassa äärimmäisen nälän ja köyhyyden kitkeminen ja peruskoulutuksen tarjoaminen kaikille vuoteen 2015 mennessä.

”Vuosituhattavoitteita vaivaa kuitenkin samanlainen tekopyhyys kuin monia muitakin köyhäinapua korostavia kehitysjulistuksia”, Teivainen jatkoi. ”Köyhien asemaa halutaan kyllä kaikin tavoin parantaa, mutta samalla kieltäydytään lupaamasta mitään, millä köyhille voitaisiin antaa lisää valtaa.”
Valistunutta lastenkaitsentaa

Teivaisen mukaan suhdetta avunantajien ja kehitysmaiden välillä voi nykyisellään verrata aikuisen ja lapsen suhteeseen: lapsia toki tuetaan kasvamaan ja kehittymään, mutta todelliseen päätöksentekoon saavat osallistua vain aikuiset.

Teivainen kaipaisi demokratiaa erityisesti kansainvälisiin kehitysrahoituslaitoksiin, Maailmanpankkiin ja Kansainväliseen valuuttarahasto IMF:ään – hallintouudistustenkin jälkeen äänivalta kulkee käsi kädessä rahan kanssa.

”Jos Suomi oikeasti haluaa edistää globaalia demokratiaa, on sen otettava nämä asiat esille”, Teivainen vaati. ”Nykyisellään vuosituhatjulistuksen toteuttaminen on harvainvaltaa, josta hyväsydämiset tavoitteet tekevät toki melko valistunutta.”
Taloudellinen vs. poliittinen valta

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.) ei allekirjoittanut Teivaisen näkemyksiä rahoituslaitosten epädemokraattisuudesta.

”Maailmanpankki on kuitenkin pankki, enkä ole vielä törmännyt pankkiin, jossa lainan ottaja päättäisi ehdoista”, hän totesi ja ihmetteli, olisiko rahoittajamaiden annettava päätösvalta rahan käytöstä kehitysmaiden usein epädemokraattisille johtajille.
Teivainen puolestaan ihmetteli Maailmanpankin näkemistä pelkkänä pankkina. Hän itse rinnastaisi kansainväliset rahoituslaitokset julkishallintoon, ja näkisi ne myös poliittisina toimijoina talouden ohella.
”Taloudellisen neutraliteetin doktriiniin on tänä päivänä enää turha vedota”, professori totesi.
Transatlanttisesta yhteistyöstä köyhimpien
pelastus?

Siitä ministeri oli kyllä Teivaisen kanssa yhtä mieltä, että köyhimpien maiden ääni pääsee edelleen liian heikosti esille kansainvälisessä päätöksenteossa.

”Vaikka YK:ssa on toisin kuin rahoituslaitoksissa maa ja ääni -periaate, on siellä ongelmana se, että Intia ja Kiina ovat ottaneet valtakirjan köyhimmiltä mailta, mutta ajavatkin vain omaa etuaan”, Väyrynen arvioi.

Tähän epäkohtaan puuttuakseen ministeri on jo vuoden ajan edistänyt niin sanottua transatlanttista vuoropuhelua kehityspolitiikassa EU:n ja Yhdysvaltain välillä.

”Me suurimpina ja valistuneina avunantajina voimme parhaiten auttaa köyhimpiä maita”, totesi ministeri ja käänsi näin Teivaisen kritiikin hyveeksi.
11.5. 2010 pidetyn XIV Presidenttifoorumin teemana oli globalisaatio ja YK:n vuosituhattavoitteet. Foorumissa haastettiin asiantuntijat ja kansalaiset antamaan evästystä syyskuussa järjestettävään YK:n yleiskokoukseen, jossa tarkastellaan tavoitteiden toteutumista.