Hiilivaunuja Ohiossa Yhdysvalloissa. Kuva: Hiilivaunuja Ohiossa Yhdysvalloissa.

Onko kansainvälinen ilmastosopimus vaarassa?

Yhdysvallat saattaa jättää sopimuksen kokonaan allekirjoittamatta ensi vuonna Pariisissa.

Teksti: Jukka Aronen Kuva: Decumanus

The New York Timesin mukaan Yhdysvaltain hallinto on luopumassa laillisesti sitovasta kansainvälisestä päästövähennyssopimuksesta.Lehti kirjoittaa, että maan hallinto ei pidä enää mahdollisena sitä, että republikaanien hallitsema kongressi hyväksyisi minkäänlaista sitovaa asiakirjaa.Yhdysvaltain lain mukaan kaikki presidentin allekirjoittamat kansainväliset sopimukset pitää vahvistaa senaatin kahden kolmasosan äänienemmistöllä.Hallinnolla on kuitenkin varasuunnitelma. Se aikoo esittää laillisesti sitovan sopimuksen sijaan ”poliittisesti” sitovaa asiakirjaa, jonka pohjalta maat tekisivät vapaaehtoisia lupauksia leikkausvähennyksistä.Lupausten rikkojat joutuisivat häpeälistalle, mutta mitään muuta seurauksia ei olisi.Uudet lupaukset liitettäisiin vanhaan, vuonna 1992 allekirjoitettuun sopimukseen, jotta mitään uutta sopimusta ei tarvitsisi viedä vastahakoiseen senaattiin.Hiilivoimaloista riitaaVielä viime kesäkuun alussa oltiin toiveikkaita kansainvälisen ilmastosopimuksen suhteen. Presidentti Barack Obama ilmoitti, että Yhdysvaltain voimalaitosten hiilidioksidipäästöjä vähennettäisiin 30 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä.Obaman ilmoitus kohdistui erityisesti hiilivoimaloiden päästöihin, joita hallinto aikoo leikata ilman kongressin lupaa. Lakiehdotus valmistuu vasta ensi vuonna, mutta on jo nyt saanut aikaan sisäpoliittisen myrskyn. Useat osavaltiot ovat ilmoittaneet haastavansa keskushallinnon politiikan laillisuuden.Ulkomailla hiilipäästöjen leikkaussuunnitelma ehti kuitenkin jo herättää toiveita siitä, että myös kansainväliset ilmastoneuvottelut saisivat uutta pontta Yhdysvaltojen ilmoituksesta.Lisää toiveita antoi myös Kiina, kun se kesällä ilmoitti asettavansa hiilidioksipäästöille ehdottoman katon vuonna 2016 alkavan viisivuotissuunnitelman aikana.Neuvottelut huipentuvat ensi vuoden marras-joulukuussa Pariisissa pidettävään huippukokoukseen, jonka tavoitteena on saada aikaan mahdollisimman laaja ja sitova päästövähennyssopimus.The New York Times: Obama Pursuing Climate Accord in Lieu of TreatyKepa.fi: Yhdysvaltain ja Kiinan päästötavoitteet tuovat toivoa ilmastoneuvotteluihin