Väistyvä varapuheenjohtaja Anu Juvonen onnitteli seuraajaansa Markus Viljasaloa. Kuva: Väistyvä varapuheenjohtaja Anu Juvonen onnitteli seuraajaansa Markus Viljasaloa.

Markus Viljasalo voitti Kepan varapuheenjohtajavaalin

Kepan syyskokous valitsi äänestyksen jälkeen lauantaina 27. marraskuuta järjestön uudeksi varapuheenjohtajaksi Markus Viljasalon Repu ry:stä. Kokous hyväksyi Kepan toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2011 ilman suurta dramatiikkaa.

Teksti: Pasi Nokelainen Kuva: Pasi Nokelainen

Kepan toisen varapuheenjohtajan paikka vapautui kesken hallituskauden, kun Anu Juvonen oli päättänyt luopua luottamustehtävästä henkilökohtaisten syiden vuoksi. Syyskokouksessa Helsingin yliopistolla ehdolle varapuheenjohtajaksi asettuivat Markus Viljasalo Reilun kaupan Repu ry:stä ja Seppo Kalliokoski Suomen Lähetysseurasta. Kummatkin olivat jo valmiiksi Kepan hallituksen jäseniä.
Äänestyksen voitti Viljasalo lukemin 30–14. Esittelypuheenvuorossaan hän katsoi edustavansa Kepan hallituksessa etenkin kampanja- ja globaalikasvatusosaamista, mutta ei niinkään perinteistä kehitysyhteistyön hankepuolta.
”Kun nyt mietitään Kepan roolia muutenkin, niin haluaisin, että sen kaikkia toimintoja tarkasteltaisiin palvelunäkökulman kautta: mitä lisäarvoa ja tukea se pystyy tarjoamaan järjestöille niiden omassa työssä”, totesi Viljasalo Kepan kehittämisestä.
Vaalivaliokunta valmistelemaan henkilövalintoja
Syyskokous hyväksyi Suomen partiolaisten tekemän ponsiesityksen, joka velvoittaa Kepan hallitusta pyytämään jäseniltä ehdotuksia vaalivaliokunnan jäseniksi ja tekemään ehdotuksen valiokunnan kokoonpanosta. Käytännössä vaalivaliokunta asetetaan kevätkokouksessa valmistelemaan hallitusten jäsenten valintaa kaudelle 2012–13.
Kokous teki myös toisen menettelytapapäätöksen. Kepan seuraava kevätkokous voidaan poikkeuksellisesti pitää arkipäivänä eikä lauantaina. Ensi vuonna huhtikuun viimeinen ja toiseksi viimeinen lauantai osuvat nimittäin hankaliin ajankohtiin: keskelle pääsiäistä ja vappuaatoksi. Kokousten pitämisellä lauantaina on pyritty varmistamaan vapaaehtoisvoimin toimivien järjestöjen mahdollisuus osallistua kokouksiin. Ensi keväänä kokous pidetään kuitenkin torstaina 28. huhtikuuta.
Syyskokous hyväksyi Kepan talousarvion, jonka loppusumma on 5,5 miljoonaa euroa. Toimintasuunnitelmaan tehtiin SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkaisen esityksestä lisäys: Kepan edunvalvonnassa pyritään siihen, että kansalaisjärjestöjen osuus kehitysyhteistyömäärärahoista olisi 14 prosenttia. Tällä hetkellä osuus on vajaa kymmenen prosenttia.
Kokouksessa oli paikalla 32 osanottajaa, jotka edustivat 37 jäsenjärjestöä.

Syyskokouksessa käsitellyt asiakirjat.

Poimintoja Kepan toimintasuunnitelmasta

Kepan vaikuttamistyössä kevät on kiireistä aikaa huhtikuisten eduskuntavaalien vuoksi: suunnitteilla on muun muassa vaalipaneeli ja vaalikoneen lanseeraus.
Toukokuussa järjestetään Massaglobbaus-tapahtuma, jossa globbarit ja järjestöt pääsevät tapaamaan vastavalittuja kansanedustaja.
Kepa järjestää 16 hanketyötä kehitysmaissa tukevaa koulutusta. Ilmastomuutosteema sisällytetään läpileikkaavasti kehitysyhteistyön peruskursseihin eli KEHY-avain -koulutussarjaan.
Vuoden 2011 aikana uudistetaan niin sanottu koulutus- ja neuvontasuunnitelma eli TAP työkalu (Training and Advice Plan). TAP-suunnitelmien osapuolina ovat suomalainen järjestö, sen yhteistyökumppani, Kepan maatoimisto sekä Kepan Helsingin-toimisto.
Globaalikasvatuksesta, poliittisesta vaikuttamisesta ja kampanjoimisesta järjestetään yhteensä 14 koulutusta.
Pienten ja keskisuurten järjestöjen mahdollisuuksia yritysyhteistyöhön pyritään parantamaan syksyllä 2011 erityisellä yritysteistyön pilottijaksolla.
Etelässä tehtävän työn osuus Kepan kaikista menoista nousee 29,3 prosenttiin, kun tukea kumppanijärjestöille etenkin Mekongilla, Tansaniassa ja Mosambikissa kasvatetaan 50 tuhannella eurolla.
Kepan maatoimistot tuotavat ensi vuonna paikallisille järjestöille muun muassa koulutusmateriaalia, jolla havainnollistetaan kauppapolitiikan vaikutuksia ruohonjuuritasolla.
Maailma kylässä -festivaalin teemana on vapaaehtoistoiminta.