Julkinen varallisuus on vähentynyt lähes kaikissa maissa 1980-luvulta lähtien. Tämän ilmiön ymmärtäminen on avainkysymys, kun etsitään syitä yksilöiden välisen taloudellisen eriarvoisuuden kasvuun, todetaan joulukuussa ilmestyneessä maailman eriarvoisuusraportissa. Raportin on tehnyt Paris School of Economics -yliopiston alainen World Inequality Lab -tutkimuslaitos.
Yksityinen varallisuus on lisääntynyt erityisen merkittävästi Kiinassa ja Venäjällä poliittisten järjestelmien murrosten takia. Suunta on ollut sama muissakin maissa, niin teollisuusvaltioissa kuin kehitysmaissa.
Monissa rikkaissa maissa julkinen varallisuus, siis omaisuus miinus velat, on nykyisin lähellä nollaa tai jopa pakkasen puolella, kuten Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Ainoa poikkeus trendistä on Norja, joka on sijoittanut öljytulonsa kansalliseen öljyrahastoon.
Raportissa muistutetaan, että vaikka monen maan kansallisvarallisuus on kokonaisuudessaan kasvanut, on olennaista tarkastella juuri yksityisen ja julkisen omistuksen välistä suhdetta.
Jos valtiolla ei ole varoja, on sen vaikea puuttua niihin yhteiskunnan osa-alueisiin, joilla eriarvoistumista tehokkaimmin hillitään: koulutukseen, terveydenhuoltoon ja ympäristönsuojeluun.
Eriarvoisuus kasvaa Yhdysvalloissa
Sen lisäksi, että varallisuus on yhä enemmän yksityistä, ovat useat tutkimukset viime vuosina osoittaneet, että vauraus keskittyy entistä harvempien käsiin.
Esimerkiksi Credit Suissen tutkimuksen mukaan vuonna 2015 maailman rikkain kymmenys omisti jo lähes 90 prosenttia kaikesta varallisuudesta. Seuraavana vuonna Oxfamin raportissa todettiin, että maailman rikkain prosentti omistaa enemmän kuin muut yhteensä.
Maailman eriarvoisuusraportissa muistutetaan, että yhtenäiseltä näyttävän trendin sisällä kehitys on ollut melko eritahtista eri maissa. Kaikkein suurinta eriarvoisuus on Lähi-idän alueella, jossa jopa 61 prosenttia kansallisvarallisuudesta on keskittynyt 10 prosentille väestöstä.
Lähi-idässä eriarvoisuus on pysytellyt jo pitkään korkealla tasolla, ja suurimmat muutokset ovat viime vuosikymmeninä tapahtuneet Yhdysvalloissa, Kiinassa, Intiassa sekä Venäjällä. Kaikissa näissä maissa rikkain kymmenys omistaa 45–55 prosenttia kansallisvarallisuudesta.
Yhdysvalloissa rikkaimman prosentin omistukset kasvoivat 22 prosentista 39:ään vuosina 1980–2014. Kaikkein suurinta kasvu oli 0,1 prosentin joukossa.
Vähäisintä eriarvoisuus on Euroopassa, jossa rikkain kymmenys omistaa 37 prosenttia kansallisvarallisuudesta.
Keskiluokka köyhtyy
Vaikka maailman rikkain prosentti on kasvattanut varallisuuttaan vuodesta 1980 lähtien kaksinkertaisesti maailman köyhempään puoliskoon verrattuna, olisi liian yksioikoista väittää, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Raportin perusteella myös köyhemmän puolikkaan varallisuus on lisääntynyt, mikä selittyy pääosin Kiinan ja Intian talouskasvulla.
Erityisesti Kiinan valitsema strategia eli vahva panostus vientivetoiseen halpatuotantoon on johtanut myös köyhemmän väestönosan elintason kohoamiseen.
Sen sijaan Intian sisäänpäin kääntyneempi talouspolitikkaa on tuonut globalisaation hedelmät enemmän vain koulutetun eliitin ulottuville, arvioidaan The New York Timesin artikkelissa.
Rikkaimpien rikastuminen on vaikuttanut kuitenkin siihen, että globaalin keskiluokan – siis sen joukon, joka sijoittuu rikkaimman prosentin ja köyhimmän 50 prosentin väliin – vauraus on kutistunut.
Jos eriarvoisuuden kasvu jatkuu samanlaisena kuin se on ollut 1980-luvulta tähän päivään, ohittaa maailman rikkain 0,1 prosenttia varallisuudessa koko globaalin keskiluokan vuoteen 2050 mennessä, raportissa arvioidaan.
Nyt tarvitaan sosiaalidemokratiaa
Raportin mukaan alueiden erilaiset kehityskulut selittyvät poliittisilla päätöksillä, ja siksi eriarvoisuuden lisääntyminen ei jatkossakaan ole mikään vääjäämätön tulevaisuudenkuva.
Jos eriarvoisuutta halutaan maailmanlaajuisesti hillitä, olisi tutkijoiden mukaan syytä katsoa esimerkkiä Euroopasta, jossa ”sosiaalidemokraattisella politiikalla” on onnistuttu pitämään eriarvoisuuden kasvu edes jossain määrin aisoissa.
Käytännössä maiden sisällä tehokkaimmaksi keinoksi eriarvoisuuden hillitsemisessä on todettu progressiivinen verotus, joka vaikuttaa sekä ennen että jälkeen verotuksen. Omaisuutta ei edes lähdetä kahmimaan ylen määrin, koska tiedetään verottajan vievän osansa.
Kansallisten verotusjärjestelmien ohella tarvitaan myös globaaleja ratkaisuja, joilla saadaan kuriin verovälttelyä. 1970-lähtien veroparatiiseihin on valunut yhä suurempi osa varallisuutta, ja nykyään niissä arvioidaan raportin mukaan olevan jo yli 10 prosenttia maailman bruttokansantulosta.
Ennen muuta raportissa peräänkuulutetaan puheiden ja tekojen kohtaamista. Esimerkiksi kansalaisten yhtäläiset oikeudet kuten koulutus ovat kirjattuina monen maan virallisiin linjauksiin. Usein käytäntö on kuitenkin aivan toinen kuin mitä linjauksissa lupaillaan.