Maailmanpankille moitteita ympäristö- ja sosiaalivaikutusten sivuuttamisesta

Kehitysmaiden yksityissektoriin keskittyvä rahoitusyhtiö IFC saa Maailmanpankin sisäisessä tarkastuksessa heikon arvosanan kyvystään arvioida toimintansa ympäristö- ja sosiaalivaikutuksia.

Teksti: Sanna Jäppinen Kuva: Sergey Nivens

Kansainvälinen rahoitusyhtiö IFC vastaa Maailmanpankkiryhmässä yksityisen yritystoiminnan kehittämisestä kehitys- ja siirtymätalousmaissa, ja se on maailman suurin yksityiseen sektoriin keskittyvä kehitysorganisaatio. Viime vuosina IFC:n toiminnassa on kasvanut eniten rahoituslaitosten, kuten pankkien ja vakuutusyhtiöiden, kautta tapahtuva lainaus. IFC:n toimintaa seuranneet kansalaisjärjestöt ovat olleet huolissaan siitä, että rahoitusyhtiö ei ole pystynyt noudattamaan perusperiaatettaan, eli että sen toiminnasta ei saisi aiheutua haittaa yhteisöille tai ympäristölle. Järjestöjen valitusten pohjalta aloitettiin vuoden 2012 alussa sisäinen tarkastus, jonka toteutti itsenäinen arviointielin CAO (World Bank´s Compliance Advisor/Ombudsman).  CAO:n raportti julkistettiin helmikuun alkupuoliskolla, ja sisäisen tarkastuksen päähuomio on, että ”koska IFC:llä ei ole systemaattisia mittaustyökaluja, tietää yhtiö hyvin vähän lainojensa vaikutuksista yhteisöille ja ympäristölle”.CAO:n mukaan IFC keskittyy huomattavasti enemmän siihen, miten sen asiakkaat kehittävät ympäristö- ja sosiaaliasioiden hallinnointia kuin todellisiin seurauksiin.Järjestöt: ”IFC:n mallia ei saa laajentaa”Kansainvälisen Oxfamin GROW-kampanjan vetäjä Katia Maia toteaa, että CAO:n tarkastus vahvistaa järjestöjen epäilyt.”IFC:n pitäisi selvästi parantaa toimintansa läpinäkyvyyttä ja varmistaa, että sen antamat lainat eivät johda köyhien ihmisten maiden menetykseen”, Maia toteaa Maailmanpankin toimintaa seuraavien kansainvälisten järjestöjen yhteisessä tiedotteessa.Maailmanpankissa pohditaan parhaillaan koko konsernin ympäristö- ja sosiaalipolitiikan uudistamista, ja IFC:tä on pidetty mahdollisena esikuvana.”CAO:n tarkastus osoittaa, että Maailmanpankin ei pidä omaksua IFC:n mallia, sillä se johtaisi huomattaviin heikennyksiin. IFC:n kulttuuri, joka perustuu asiakkaiden itsemonitorointiin ja itsearviointiin sekä valvonnan hämmentävään puuttumiseen, jättää yhteisöt ja ympäristö alttiiksi vaikeuksille”, toteaa Stephanie Fried Ulu Foundation -järjestöstä.Järjestöjen yhteistiedote: The World Bank´s private sector arm doesn´t know the environmental and social impacts of nearly half it´s portfolioCAO:n raportti: CAO Compliance Audit of IFC’s Financial Sector InvestmentsEurodadin uutinen: World Bank “knows very little about potential environmental or social impacts of its financial market lending”