Talouslehti The Economist varoitti länsimaita viime viikolla, ettei niiden kannattaisi kääntää selkäänsä maahanmuuttajille, niin kuin monet ovat viime vuosina tehneet.
Vaikka julkisessa keskustelussa usein toistetaan, että työperäinen maahanmuutto on tervetullutta, käytännössä hallitukset tiukentavat kaikkea maahanmuuttopolitiikkaa taantumassa, koska ne pelkäävät äänestäjien reaktioita maahan tuleviin ihmisiin oman maan talouden ollessa heikoilla.
Suomenkin maahanmuuttopolitiikka on viime vuosina tiukentunut, emmekä ole yksin: The Economist luettelee lukuisia tapoja, joilla muiden muassa Australia, Englanti, Espanja, Japani, Malesia, Ranska ja Tanska ovat hankaloittaneet maahanmuuttoa. Jotkut maat jopa maksavat kotiin palaaville ulkomaisille kylmää rahaa.
Teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD:n alueelle tuli seitsemän prosenttia aiempaa vähemmän väkeä vuonna 2009. Ilmeisesti vuonna 2010 luku laski entisestään.
Jotkut maat, esimerkiksi Ruotsi ja Saksa, ovat The Economistin mukaan alkaneet helpottaa maahantuloa, ja muiden pitäisi seurata perässä, talouslehti peräänkuuluttaa. Mutta millaisia vahinkoja maahanmuuton rajoittamisesta on? Tuoreen tutkimuksen mukaan niin merkittäviä, että taloustieteilijöiden leukojen tulisi loksahtaa auki maahan asti.
Maailman suurin taloutta vääristävä tekijä
Maailmantalouden todennäköisesti suurin vääristymä ovat työvoiman liikkumisen rajoitukset, kirjoittaa Michael A. Clemens tuoreessa Journal of Economic Perspectives -julkaisussa.
Clemens, Center for Global Development -ajatushautomon tutkija, käy artikkelissaan läpi muuttoliikettä käsittelevät merkittävimmät taloustieteelliset tutkimukset. Siinä kun tutkimusten mukaan pääoma- ja tavarakaupan täydellinen vapauttaminen toisi vain muutaman prosentin kasvun maailman bruttokansantuotteeseen, nostaisi työvoiman liikkuvuuden vapauttaminen bruttokansantuotetta arviolta hämmästyttävät 50—150 prosenttia.
Tällaisiin tuottoihin päästäisiin tosin vasta massiivisen muuttoliikkeen myötä: ainakin puolen kehitysmaiden väestöstä pitäisi muuttaa töihin rikkaisiin maihin. Se ei ehkä ole poliittisesti realistista — vaikka Clemens huomauttaakin, että Gallupin tutkimuksen mukaan yli 40 prosenttia aikuisväestöstä maailman köyhimmässä neljänneksessä mielellään muuttaisi pysyvästi johonkin toiseen maahan.
Näin radikaaleihin muutoksiin ei tarvitse kuitenkaan ryhtyä: arvioiden mukaan noin viiden prosentin maastamuutto köyhistä maista rikkaisiin toisi jo sellaiset taloushyödyt, jotka jättäisivät taakseen maailman tavara- ja finanssikaupan täydellisen vapauttamisen edut. Tällä hetkellä noin 214 miljoonaa ihmistä — kolme prosenttia maailman väestöstä — asuu synnyinmaansa ulkopuolella. Heistä 15,2 miljoonaa on pakolaisia.
Työvoiman vapaamman liikkuvuuden merkittävä taloudellinen kokonaishyöty perustuu monien eri tekijöiden summaan: Päällimmäisenä on muuttajien itsensä tulotason kohoaminen. Sen lisäksi peliin tulevat muiden muassa keskipalkkojen marginaalinen lasku kohdemaassa ja niiden hieman suurempi nousu lähtömaassa, sekä pääoman arvon nousu kohdemaassa ja sen lasku lähtömaassa.
Kymmenen prosentin löyhentäminen maahanmuuttopolitiikassa aiheuttaa laskujen mukaan 3—4 prosentin palkkatason nousun muuttajien lähtömaassa, ja noin 2,5 prosentin laskun kohdemaassa. Häviäjien tappiot ovat pitkällä aikavälillä tutkimuksien mukaan minimaaliset, ja jäävät kauas taloudellisen kasvun taakse.
Muuttoliiketutkimuksen sokea piste
Clemensin mukaan perinteisellä muuttoliikkeen tutkimuksella on yleensä sokea piste: muuttajat. Suurin osa tutkimuksista perustuu joko muuttoliikkeen vaikutuksiin kohdemaassa (vaikutus palkkakehitykseen ja yhteiskunnan palveluihin) tai lähtömaassa (siirtolaisten rahalähetykset, kausityöllisyyden tuomat lisätulot).
Itse asiassa suurin taloudellinen tekijä on liikkuvan väestön tulotaso ja tuottavuus. Esimerkiksi rahalähetykset ovat usein vain pienehkö osa siirtolaisen kasvaneista tuloista, ja juuri nämä tulot ja kasvanut tuottavuus kasvattaisivat teoriassa täysin vapaassa liikkuvuudessa — tutkimuksesta riippuen — edellä mainitun 50 — 150 prosentin kasvun maailman bruttokansantuotteeseen. Se tarkoittaa suurimmillaan 225 tuhatta miljardia dollaria. Vapaa liikkuvuus kasvattaa myös kohdemaan työntekijöiden tuottavuutta monin eri tavoin.
Monilla ihmisillä köyhissä maissa on melko heikko tuottavuus, ja on syytä kysyä kuinka paljon tuottamattomuudesta siirtyy muuttajan mukana kun tämä tulee länsimaahan. Jos köyhän maan kansalainen tuottaa vähemmän kuin muuten identtinen rikkaan maan kansalainen, onko kysymys paikasta vai ihmisestä?
Makrotaloustieteelliset tutkimukset viittaavat Clemensin mukaan siihen, että tuottavuuserossa on kyse ennen kaikkea paikkasidonnaisuudesta, eikä ensi sijassa muuttajien valikoitumisesta: sama ihminen on tuottavampi toisaalla. Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten mukaan valikoiminen ei selitä myöskään edes puolta siitä ansiokuilusta, joka vallitsee Yhdysvalloissa työtä tekevän ihmisen ja identtisen työntekijän välillä ulkomailla.
”Julkiset palvelut eivät kärsi merkittävästi”
Maahanmuuttajia vastaanottavissa maissa ihmiset saattavat pelätä, että ulkopuolisten saapuminen rajoittaa ilmaisten julkisten hyödykkeiden — kuten tilan, puhtaan ilman tai julkisrahoitteisten palvelujen — saatavuutta.
Yksikään taloustieteellinen tutkimus ei tue tätä väitettä, Clemens kirjoittaa. Ei ole dokumentoituja tapauksia siitä, että bruttokansantuote tai julkisten palvelujen saatavuus olisi maahanmuuton seurauksena merkittävästi laskenut. Historiallisesti tällaiset pelot ovat osoittautuneet vääriksi: esimerkiksi Yhdysvalloissa kirjoitettiin 1900-luvun alussa paljon siitä, kuinka yhtään suurempi maahanmuutto uhkasi maan taloutta ja yhteiskuntaa. Sittemmin Yhdysvaltain väkiluku on nelinkertaistunut, suurelta osin maahanmuuton ansioista.
Maahanmuuton positiiviset vaikutukset tuottavuuden kasvuun pesevät maahanmuuton negatiiviset taloudelliset vaikutukset tutkimuksesta toiseen.
Kokonaisrasitus julkiselle taloudelle jää Clemensin mukaan hyvin pieneksi. Suomalainen taloustieteilijä Pertti Haaparanta menee blogissaan pidemmälle ja sanoo, että tutkimusten mukaan paras arvio maahanmuuton aiheuttamasta taakasta yhteiskunnalle pitkällä aikavälillä on nolla.
”Aivovuoto ei ole oikea ongelma”
Usein kun puhutaan muuttoliikkeestä, nousee keskusteluun aivovuoto: se, kuinka huono asia on, että osaavat ihmiset lähtevät kehitysmaista länsimaihin. Clemensin analysoimien tutkimusten mukaan ei pitäisi. Näyttää nimittäin siltä, että kun muuttaminen korkeamman tulotason maahan tulee mahdolliseksi, nousee inhimillisen pääoman — koulutuksen ja osaamisen — arvo kaikille potentiaalisille muuttajille. Eli yhä useampien kannattaa kouluttautua.
Kaikki jotka voisivat lähteä maailmalle eivät kuitenkaan lähde, joten muuttamisen mahdollisuus näyttää nostavan osaavan väen määrää lähtömaassa. Tämä ilmiö on niin merkittävä, että se lähestulkoon nollaa niin sanotun aivovuodon negatiiviset vaikutukset. Kun otetaan huomioon rahalähetykset ja pidemmällä aikavälillä uusien ideoiden valuminen takaisin lähtömaahan, on kokonaisvaikutus hyvin vähän, jos ollenkaan, pakkasen puolella.
Clemens antaa esimerkin: useimmin aivovuodosta puhuttaessa viitataan terveysalan työntekijöihin. Jos terveydenhuollon ammattilaisten ”vuotaminen” olisi määräävässä asemassa kunkin maan perusterveydenhuollon saatavuudessa, olisi niillä Afrikan mailla systemaattisesti huonoimmat terveysolot, joista lähtee eniten lääkäreitä ja terveydenhoitajia. Mutta todellisuudessa näillä mailla on systemaattisesti paremmat perusterveydenhuollon olot kuin muilla Afrikan mailla.
Poliittisesti epätodennäköistä avata rajoja lisää?
Yleinen mielipide vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan, ja saattaa näyttää siltä, että maahanmuuton merkittävä helpottaminen ei ole nyt poliittisesti mahdollista. Clemensin mukaan lähivuosina tässä voi olla perää, mutta hänestä pitäisi muistaa, että dramaattisetkin muutokset ovat mahdollisia, jos tarkastellaan parin vuosikymmenen aikajaksoja. Esimerkiksi vielä 1980-luvulla puolalainen työntekijä, joka tänään saa etsiä töitä Saksassa vapaasti, olisi ammuttu, jos tämä olisi yrittänyt ylittää Saksojen rajaa idästä päin.
”Maailma on hylännyt laajoja työvoiman liikkuvuuden estojärjestelmiä mitä tulee keskiaikaisiin talonpoikiin, orjiin, naisiin, Etelä-Afrikan mustiin, Australian aboriginaaleihin ja lukuisiin muihin ryhmiin”, Clemens muistuttaa.
Kiina vetää, länsi jää jalkoihin
Taantuma on vähentänyt pyrkijöitä länsimaihin, mutta muuttoliike ei ole merkittävästi globaalisti vähentynyt, muistuttaa The Economist. Jos maahanmuuttajat eivät halua tai pääse länsimaihin, on muita maita, jotka ottavat heidät vastaan. Yhdysvallat — entinen magneetti — ei enää saa lähellekään entisiä määriä laillisia tai laittomia maahanmuuttajia kuin ennen. Ihmiset menevät sinne, missä talous kuhisee ja on toivoa paremmasta: Etelä-Koreaan, Japaniin ja erityisesti Kiinaan.
Maahanmuutosta on tullut myös vähemmän pysyvää: ihmiset liikkuvat herkästi eteenpäin. OECD:n tutkijat laskivat, että 19 prosenttia Yhdysvaltoihin tulleista maahanmuuttajista oli siirtynyt johonkin muuhun maahan viisi vuotta myöhemmin.
Siinä kun Clemens on tieteellisen varovainen ja peräänkuuluttaa tiedeyhteisöltä tarkempaa ja perinpohjaisempaa muuttoliikkeiden tutkimusta, on The Economist tapansa mukaan suorasanaisempi.
”Maahanmuutto on kaiken kaikkiaan hyvä asia taloudelle, ja juuri nyt rikkailla mailla olisi käyttöä kaikelle taloudelliselle avulle, jota ne vain voivat saada. Ennemmin kuin lähettää pois taitavat, energiset, idearikkaat ja työhaluiset maahanmuuttajat, hallitusten pitäisi houkutella väkeä sisään. Jos ne eivät niin tee, hallitukset muualla kyllä tekevät.”
The Economist: Migration after the crash – Moving out, on and back
The Economist: Immigration – Let them come
Michael A. Clemens: Economics and Emigration: Trillion-dollar Bills on the Sidewalk?
Pertti Haaparanta: Maahanmuutto hyödyttää sekä muuttajia että paikallisia