Länsirannalla sijaitsevaan Itamarin juutalaissiirtokunnan asukkaat Moshe ja Lea Goldshmidt valmistumassa olevan synagogan edustalla. Kuva: Länsirannalla sijaitsevaan Itamarin juutalaissiirtokunnan asukkaat Moshe ja Lea Goldshmidt valmistumassa olevan synagogan edustalla.

Lähi-idän rauhasta neuvotellaan mutta siirtokunnat paisuvat

Uudisasukkaat uskovat tulleensa jäädäkseen Länsirannalle. Uusia rakennushankkeita on aloitettu tänä vuonna Länsirannalla 355 prosenttia enemmän kuin viime vuoden jälkipuoliskolla.

Teksti: Jillian Kestler D'Amours Kuva: Jillian Kestler-D'Amours

IPS — Vaikka Israelin ja palestiinalaisten rauhanneuvottelut saatiin elokuussa käyntiin, rakennustyöt jatkuvat laittomissa juutalaissiirtokunnissa Israelin miehittämällä Länsirannalla.”Mitä suuremmaksi alueemme kasvaa, sitä vaikeampi meitä on saada häädettyä”, uskoo Har Brachan siirtokunnassa lähellä Nablusin palestiinalaiskaupunkia asuva Yonatan Behr.Hän muistuttaa, että läheisessä Arielin siirtokunnassa on 20 000 asukasta, joten sitä tuskin yritetään koskaan evakuoida. Behrille onkin tärkeätä nostaa myös Har Brachan väkiluku nopeasti nykyisestä 300:sta tuhansiin.Siirtokuntia vahvistava Israelin hallitus tuntuu olevan samoilla linjoilla siitä riippumatta, miten asia vaikuttaa rauhanneuvotteluihin.Uusia hankkeitaJuuri neuvottelujen alla elokuussa Israel hyväksyi lähes tuhannen uuden asuintalon rakentamisen seitsemään eri siirtokuntaan Länsirannalla. Lisäksi se aikoo rakentaa 900 asuntoa Itä-Jerusalemiin.Hallitus on myös lisännyt useita Länsirannan yhteisöjä valtion rahoitukseen oikeutettujen hankkeiden listalle. Joukkoon kuuluu kolme siirtokuntaa, joiden rakentaminen rikkoi alun perin Israelin omiakin lakeja. Ne hyväksyttiin takautuvasti viime vuonna.Israelin armeijan radion mukaan Länsirannan juutalaisasutus kasvoi kuluvan vuoden ensipuoliskolla 2,1 prosenttia. Tahti on prosentin kymmenyksen kiivaampi kuin Israelin väestönkasvu, ja siirtokuntien asukasmäärän arvioidaan ylittävän jo 600 000.Israelin tilastokeskus kertoo, että rakennushankkeita on aloitettu tänä vuonna Länsirannalla 355 prosenttia enemmän kuin viime vuoden jälkipuoliskolla.Vakain tuumin eteenpäinAiemmat rauhanprosessit ovat lähinnä voimistaneet Israelin asutustoimintaa. Oslon sopimus vuodelta 1993 on edelleen voimassa, vaikka se oli tarkoitettu vain viiden vuoden ylimenovaiheeseen.Vuosina 1993–2010 juutalaisten määrä Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa paisui 241 000:sta yli puoleen miljoonaan, israelilainen ihmisoikeusjärjestö Btselem laskee.Siirtokuntien juutalaisasukkaita uudet rauhanneuvottelut eivät hetkauta. Vuosikymmeniä ilman seuraamuksia jatkunut laiton rakentaminen on saanut heidät tuntemaan olonsa täysin turvalliseksi.Nablusin lähellä sijaitsevassa aatteellisessa Itamarin siirtokunnassa asuva Moshe Goldshmidtsanoo kuulleensa juttuja mahdollisista evakuoinneista 20 vuoden ajan, mutta yritykset saada asukkaita lähtemään vain vahvistavat näiden halua jäädä.”Emme aio elää pelossa. Uskomme lujasti siihen, mitä teemme”, Goldshmidt vakuuttaa.Ikuinen kiistakapula?Israelin hallitus pitää kiinni tärkeimmistä siirtokunnistaan Itä–Jerusalemissa ja Länsirannalla. Tinkiminen tästä hajottaisi todennäköisesti maata johtavan hallituskoalition. Israel kieltäytyi rauhanneuvottelujen alla jäädyttämästä rakentamista siirtokunnissa.Palestiinalaiset toivovat Israelin luopuvan kaikista siirtokunnistaan, kuten se teki Gazassa. Käytännössä he saattavat hyväksyä sen, että osa siirtokunnista jää olemaan, mutta vaativat niiden määrän minimoimista ja itselleen vastaavia maa-alueita muualta. He poistuivat edellisistä rauhanneuvotteluista syksyllä 2010, kun Israel purki siirtokuntarakentamisen osittaisen jäädytyksen.Yhdysvallat ei ole tunnustanut Itä-Jerusalemin liittämistä Israeliin tai Länsirannan siirtokuntien laillisuutta. Se tunnustaa kuitenkin tosiasiat ja yrittää etsiä kompromissia. (Lähde: BBC)