Lontoon City ei päätynyt komission esittämälle veroparatiisien mustalle listalle. Kuva: Lontoon City ei päätynyt komission esittämälle veroparatiisien mustalle listalle.

Komissiolta laimea esitys verovälttelyn ehkäisemiseksi

Maakohtaisen raportoinnin puuttuminen on iso pettymys kansalaisjärjestöille.

Teksti: Janne Hukka Kuva: Max Khokhlov

Euroopan komissio julkaisi viime viikolla pitkään odotetun esityksensä lakipaketiksi, jonka tarkoituksena on vähentää veronkiertoa ja velvoittaa suuryrityksiä maksamaan veronsa niihin EU-maihin, joissa ne tekevät voittoa.Huomionarvoista esityksessä on, että paketissa ei esitetä järjestelyä monikansallisten yritysten maakohtaisesta veroraportoinnista, jota sekä europarlamentti että kansalaisjärjestöt ovat vaatineet vuosikausia.Verotietojen vaihtamista ehdotetaan tässä vaiheessa vain veroviranomaisten väliseksi, vaikkakin maakohtainen raportointi voi tulla kyseeseen myöhemmin.Europarlamentti on useaan otteeseen ehdottanut koko unionin laajuisen ja läpinäkyvän verojärjestelmän käyttöönottoa, ja nyt esitelty paketti on komission vastaus europarlamentin viimeisimpään, viime vuoden puolella tekemään ehdotukseen.Komission laatimaan moniosaiseen pakettiin kuuluu muun muassa verovälttelyä estävä direktiivi, suositus yritysten ja valtioiden välisten verosopimusten uudelleenarvioimiseksi sekä EU:n ulkopuolisten veroparatiisien musta lista. Sen tarkoituksena on tukkia nykyisen verojärjestelmän porsaanreikiä, joiden kautta EU-alueella jää verottamatta jopa 70 miljardia euroa vuodessa.Vastatuulta luvassaEsityksen on seuraavaksi läpäistävä sekä europarlamentin että kaikkien jäsenmaiden kansallisten parlamenttien äänestykset, jotta se astuisi voimaan.Paketin odotetaan kuitenkin kohtaavan huomattavaa vastarintaa esimerkiksi Irlannissa, joka on tällä vuosituhannella houkutellut suuryrityksiä alueelleen alhaisella veroprosentillaan. Myös Britannia, jolla on läheiset suhteet moniin mustan listan veroparatiiseihin, on yksi uudistuksen vastustajista.Sen sijaan komission luxemburgilainen presidentti Jean-Claude Juncker ja Suomen euroedustaja Liisa Jaakonsaari toivottivat esityksen tervetulleeksi.Esitys tuottaa myös uusia ongelmiaKansalaisjärjestöjen reaktiot pakettiin olivat sen sijaan varovaisen pettyneitä.Kehitysmaiden velka- ja rahoitusjärjestelyjä seuraavan Eurodad-verkoston mukaan esitys ei nykymuodossaan ole lähellekään riittävän kunnianhimoinen, jotta kaikki verosuunnitteluun liittyvät ongelmat kitkettäisiin tehokkaasti.Verkoston arvioiden mukaan joissakin tapauksissa nyt esitetyt ratkaisut jopa luovat uusia verokilpailua kiihdyttäviä porsaanreikiä. Järjestö on myös pettynyt, että monet maailman tärkeimmistä veroparatiiseista, kuten Yhdysvallat, Sveitsi, Hollanti ja Luxemburg, tippuivat pois paratiisien mustalta listalta.EU-tasolla tarvitaankin täydellinen veroremontti eikä pieniä kikkoja nykyjärjestelmän tehostamiseksi, Eurodad sanoo.”Tärkeä ensimmäinen askel todellisten muutosten toteuttamiseksi olisi suuryritysten julkinen raportointi voitoistaan ja veroistaan. Euroopan komissio ehdottaa sen sijaan salaisen raportoinnin mahdollistavaa pakettia, joka käytännössä pitää kansanedustajat, journalistit ja suuren yleisön pimennossa”, verkoston verotusasiantuntija Tove Ryding sanoo.Suomalaista yritysvastuuta seuraavan Finnwatchin mukaan esitetyn paketin suorat vaikutukset ovat suomalaisille yrityksille suhteellisen pieniä, koska suurin osa uusista säännöksistä on jo ainakin osittain toteutettu Suomessa tai niiden käytäntöönpano on hyvin hidasta.Lakipaketti esiteltiin vain päiviä sen jälkeen, kun teollisten maiden yhteistyöjärjestö OECD allekirjoitti viime vuonna julkaistun oman ohjelmansa verosuunnittelun rajoittamiseksi.