Kepa ja Etelän kumppanijärjestöt: Kiitos budjettiehdotuksesta, ei leikkauksille

Kepa ja kuusi sen Etelässä toimivaa kumppanijärjestöä lähettivät 13.8. Suomen hallitukselle kiitoskirjeen budjettiehdotuksesta. Tavoitteena on kannustaa poliitikkoja pitämään kiinni kehitysyhteistyön määrärahoista myös ensi viikon budjettiriihessä.

Teksti: Sanna Jäppinen

Valtiovarainministeriön ehdotus valtion ensi vuoden tulo- ja menoarvioksi julkistettiin heinäkuun lopussa, ja siinä esitettiin varsinaisten kehitysyhteistyömäärärahojen korottamista tästä vuodesta 92 miljoonalla eurolla. Lisäyksen jälkeen määrähat olisivat 830 euroa.
Viralliset kehitysyhteistyömäärärahat, joihin lasketaan lisäksi muun muassa kehitysmaiden pakolaisten vastaanottamisesta syntyviä kuluja ja osa EU:n kehitysyhteistyöstä, kasvaisivat ehdotuksen mukaan yli 100 miljoonalla. Loppusumma on noin 1071 miljoonaa euroa, joka tarkoittaa 0,58 prosentin osuutta bruttokansantulosta. Suomi on EU:ssa sitoutunut saavuttamaan 0,7 prosentin osuuden vuoteen 2015 mennessä.
Vastuunkantoa taantumasta huolimatta
Valtaosa korotuksesta kohdentuu konkreettiseen köyhyydenvähentämistyöhön Suomen kehitysyhteistyön kumppanimaissa, kuten Vietnamissa, Nicaraguassa, Mosambikissa ja Tansaniassa.
Kepa tekee näissä maissa työtä paikallisten kansalaisjärjestöjen kanssa, ja järjestöt lähettivät yhteisen kiitoskirjeen Suomen hallitukselle 13. elokuuta.
”Suomen hallitus antaa vahvan poliittisen signaalin globaalin vastuunkannon puolesta lisätessään kehitysyhteistyön määrärahoja taloudellisesta taantumasta huolimatta. Apua tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan, sillä köyhimmät maat ja ihmiset kärsivät taantumasta eniten”, toteaa Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen kirjeessä.
”Kiitos, että emme ole yksin”
”Suomen asenne antaa meille luottamusta siihen, että me köyhät maat emme ole yksin taistelemassa köyhyyttä vastaan, vaan myös rikkaat maat haluavat poistaa köyhyyden maailmasta”, kommentoi Mosambikin velkaryhmän koordinaattori Eufrigina dos Reis Manoela Suomen hallituksen budjettiesitystä.
Nicaraguan johtava ympäristö- ja kehitysjärjestö Centro Humboldt puolestaan muistuttaa siitä, että lisäsatsaukset köyhyydenvastaiseen työhön ovat erityisen tarpeen nyt, kun ilmastonmuutoksen torjunta ja siihen sopeutuminen syövät yhä enemmän kehitysmaiden varoja.
Kiitosten ohella kirjeen on tarkoitus kannustaa hallitusta pitämään kiinni korotuspäätöksestä myös 19.-20. elokuuta pidettävässä budjettiriihessä. Viime vuonna varsinaisia kehitysyhteistyömäärärahoja päädyttiin leikkaamaan budjettiriihessä 60 miljoonaa euroa.

Terveiset Etelän järjestöiltä
13. elokuuta hallituspuolueiden edustajille lähetetyn kirjeen allekirjoittivat Kepa ja kuusi sen Etelässä toimivaa kumppanijärjestöä:

vietnamilainen Centre for Sustainable Rural Development
thaimaalainen Thai Working Group on Climate Justice
nicaragualainen Centro Alexander von Humboldt
mosambikilainen Grupo Mocambicano da Divida
tansanilaiset Union of NGO’s in Morogoro UNGO ja
Tanzania Association of NGO’s TANGO.

Lue kiitoskirje hallitukselle (pdf) kokonaisuudessaan.

Lisää tietoa aiheesta

Kepa.fi: Kehitysyhteistyöhön 92 miljoonaa lisää
Kepa.fi: Kolumni: Ei pidä vielä nuolaista