Viime syksynä YK-maat muotoilivat kunnianhimoiset kestävän kehityksen tavoitteet jatkamaan vuosituhattavoitteiden työtä. Samaan aikaan Suomessa leikattiin merkittävästi kehitysyhteistyön määrärahoja.
”Vuosituhattavoitteilla haettiin tiettyjä minimitasoja kohtuullisesta elämästä ja monella sektorilla saatiin yllättävän hyviä tuloksia. Nyt rimaa nostetaan ja otetaan mukaan uusia alueita. Tavoitteet eivät koske vain kehitysmaita vaan Suomi asettaa itselleenkin tavoitteita”, ulkoministeriön kehityspoliittinen neuvonantaja Paul Silfverberg sanoi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan järjestämän kehitysyhteistyöviikon paneelikeskustelussa 11. lokakuuta.
Uudet tavoitteet pyrkivät laajentamaan käsitystä siitä, mitä kehityksellä tarkoitetaan: enää ei puhuta vain taloudesta, lukutaidosta ja terveydestä, vaan haetaan ihmisarvoista elämää hyvin laaja-alaisesti. Tavoitteiden jalkauttaminen osaksi kehitystoimijoiden työtä on kuitenkin vielä alkutekijöissään, eivätkä tavoitteet ole ehtineet käytännössä muovata Suomenkaan kehityspolitiikkaa uusiksi.
Samaan aikaan kun tavoitteiden tulisi vaikuttaa, koko kehityssektori on myllerryksessä aivan toisista syistä.
Leikkaukset muokkaavat työn sisältöä
Suomessa kehitysyhteistyön määrärahojen on viime vuosikymmenten aikana totuttu kasvavan maltillisesti vuodesta toiseen. Myös kehitysyhteistyötä tekevien järjestöjen näkemyksiä on kuunneltu, vähän hallituksesta ja ministeristä riippuen.
”Järjestöt ovat päässeet mukaan kehityspoliittisten linjausten tekemiseen”, sanoi Kepan asiantuntija Auli Starck.
Viime syksyn leikkaukset koskivat suurinta osaa kehitysyhteistyösektoreista ja muuttivat alan tilannetta. Ainoastaan yksityinen sektori selvisi vähemmällä. Se antaakin osviittaa kehitysyhteistyön nykyisistä trendeistä.
”Yksityissektorin roolin vahvistamista korostetaan globaalisti”, Paul Silfverberg totesi.
Monet järjestöt ovat olleet erittäin riippuvaisia valtion rahoituksesta. Starckin mukaan rahoituspohjan laajentaminen on nyt tavoitteena monella järjestöllä.
Starckin huolena on kuitenkin, että varainhankinta voi ohjata sitä, minkälaista työtä tehdään. Osaan työstä on helpompi saada rahaa kuin toisiin: suloiset koiranpennut saavat ihmiset raottamaan kukkaronnyörejään helpommin kuin esimerkiksi mielenterveystyö.
Useampivuotista tukea ministeriöltä saavien kumppanuusjärjestöjen tilanteen Silfverberg näkee kohtuullisen vakaana. Ulkoministeriö teetti tänä syksynä arvion kumppanuusjärjestöjen työn tuloksista.
”Evaluaatiot osoittavat vahvasti, että järjestöjen työllä on tuloksia”, Silfverberg sanoi.
Pienemmille järjestöille rahoitusta on jaossa entistä vähemmän, joten niillä on paineita miettiä uusia ratkaisuja. Pienet järjestöt odottavat nyt tietoa ensi vuoden rahoituksesta. Jos valtion tukea ei heru, monet joutuvat harkitsemaan, voivatko ne jatkaa toimintaansa.
Yritysten hankkeita rahoittavan Finnfundin toiminta sai tunnetusti Sipilän hallitukselta lisärahoitusta. Finnfundin salkun- ja riskienhallinnasta vastaava johtaja Helena Arlanderin mukaan Finnfundin toiminnan nykyisiä painopisteitä ovat esimerkiksi uusiutuvan energian ja kestävän metsänhoidon tukeminen. Arlander pitää järjestöjen toimintaa tärkeänä osana kehitysyhteistyön kokonaisuutta. Esimerkiksi vammaisten asioita yritykset eivät pysty edistämään samalla tavalla kuin järjestöt.
Yritykset eivät myöskään pysty toimimaan epävarmoissa olosuhteissa. ”Järjestöjen tekemä työ on edellytys yritystoiminnan kehittymiselle ja työpaikkojen synnyttämiselle. Ne taas ovat edellytys sille, että rauha säilyy”, Arlander sanoi.
Enemmän yhteistyötä ja avoimuutta
Paul Silfverbergin mukaan on ongelmallista, että kehitysyhteistyön eri instrumentit ovat ikään kuin siiloutuneet erilleen. Järjestöjen, yritysten ja valtion toimet pysyvät yleensä tiukasti omissa karsinoissaan.
”Esimerkiksi Hollannissa kun joku saa uuden idean, mietitään, kenen kanssa tehtäisiin yhteistyötä. Suomessa toimijat toteuttavat hankkeensa itse”, hän sanoi.
Yhteinen rahoitusinstrumentti olisi Silfverbergin mukaan yksi mahdollinen ratkaisu. Se, että sektoreiden rahoitus ei olisi erillistä, voisi auttaa lisäämään niiden välistä yhteistyötä.
Myös Starck näkisi mielellään enemmän yhteistyötä ja yhteisten hyötyjen etsimistä. Jo nykyistä parempi tiedonkulku ja avoimuuden lisääminen edistäisivät tavoitteita.
”On tärkeä tietää, mitä muita toimijoita on samalla sektorilla ja alueella”, Starck toi esille.
Kaikki panelistit pitivät avoimuuden lisäämisen hyödyllisenä. Ministeriössä valmistellaan parhaillaan raporttia, jossa selvitetään kehitysyhteistyön tuloksia laaja-alaisesti. Raportti aiotaan julkaista vuonna 2018.
Tulosten tuominen esiin nykyistä paremmin on kehittämiskohde myös järjestöille. Auli Starck peräänkuuluttaa lisäksi kaikilta kehitysyhteistyötoimijoilta enemmän avoimuutta. Finnfund ei ole kertonut työstään vedoten siihen, että hankkeet ovat sen rahoittamien yritysten liikesalaisuuksia.
”Kaikilla pitäisi olla yhteiset pelisäännöt. Järjestöiltä vaaditaan kattavaa raportointia”, Starck sanoi.
Helena Arlanderin mukaan Finnfund on jo rukannut julkisuuspolitiikkaansa avoimempaan suuntaan ja rohkaisee rahoittamiaan yrityksiä kertomaan työstä.