Ympäristöministeri Francis Nheman mielestä Zimbabwesta on tullut autojen kaatopaikka Kuva: Ympäristöministeri Francis Nheman mielestä Zimbabwesta on tullut autojen kaatopaikka

Käytetyistä autoista kiistaa Zimbabwessa

Japanista rahdattujen käytettyjen autojen halpa hinta on ostajien mieleen. Hallitus aikoo kuitenkin rajoittaa tuontia päästöjen takia.

Teksti: Tariro Madzongwe Kuva: Tariro Madzongwe

IPS — Vammaisen pojan kuljettaminen erityiskouluun helpottui, kun Mathew Marufu hankki käytetyn auton. Zimbabwen hallitus on kuitenkin päättänyt kieltää vanhojen autojen tuonnin ympäristösyistä.
”Luotettavaa julkista liikennettä ei ole, eikä busseissa ole huomioitu vammaisten tarpeita. Auton hankinta turvasi sen, että poika ehtii ajoissa kouluun”, kertoo Marufu. Hän osti japanilaisen autonsa 2 100 eurolla.
Käytettyjen autojen tuonti Japanista Zimbabween on kiihtynyt neljän viime vuoden aikana. Talousahdingosta ja jopa 90 prosentin työttömyydestä huolimatta menopelejä pystyvät hankkimaan muutkin kuin rikkaat.
Autojen kaatopaikka
Hallitus on kuitenkin päättänyt kieltää käytettyjen autojen tuonnin vedoten hiilidioksidipäästöjen kasvuun ja onnettomuuksien yleistymiseen. Ympäristöministeri Francis Nhema kertoo, että kielto koskee yli viisi vuotta vanhoja ajoneuvoja ja niitä, jotka ylittävät parhaillaan laadittavat päästörajat.
Nheman mukaan Zimbabwesta on tullut vanhojen autojen kaatopaikka. Japanissa on tiukat päästörajat, mutta se dumppaa saastuttavat romut kehitysmaihin, ministeri syyttää.
”Velvollisuutemme on suojella ihmishenkiä, itseämme ja ympäristöä”, Nhema sanoo.
Poliisiylitarkastaja Andrew Phiri joutuu kuitenkin myöntämään, ettei onnettomuuksien lisääntymisestä ole tilastotietoja.
Kunnioitus kasvoi
Uusi auto maksaa Zimbabwessa 10 000—70 000 euroa mallista riippuen. Siihen ei moni taivu, sillä esimerkiksi virkamiesten keskipalkka on 140 euroa kuukaudessa.
Tilaamalla suoraan Aasiasta käytetyn auton rahteineen voi saada 1 300 eurolla. Välittäjältä ostettaessa hinta on vähintään 2 800 euroa.
Koulunjohtaja George Tigere on yksi tuhansista japsiauton hankkineista zimbabwelaisista.
”Auton omistaminen oli pitkään rikkaiden etuoikeus. Mutta nyt minäkin pystyin hankkimaan Toyotan säästämällä 250 euron kuukausipalkastani ja ottamalla vähän velkaa”, Tigere kertoo.
”Elämä on kohentunut, koska minua kunnioitetaan nyt aiempaa enemmän. Seisominen bussijonossa oppilaiden kanssa oli hyvin nöyryyttävää”, hän jatkaa.
Myös bensakauppa vetää
Tilastojen mukaan Zimbabween tuodaan 400 käytettyä autoa päivässä. Valtiolle kertyy niistä verotuloja 140 000 euroa viikossa. Se lienee pääsyy tuontikiellon voimaantulon lykkäykseen kesäkuun lopusta lokakuun loppuun.
Nimettömänä haastateltu veroviranomainen ihmettelee ympäristöministerin hinkua kieltää autojen tuonti, ”joka on vaikuttanut myönteisesti ihmisten elämään”.
Vaikutukset tuntuvat myös huoltoasemilla, Johniksi esittäytyvä bensiininjakelija sanoo.
”Vaikka kysynnän kasvu on tuonut lisää huoltamoita, myymme 5 000 litraa bensiiniä päivässä. Ennen määrä jäi alle tuhanteen litraan, koska autoja ei yksinkertaisesti ollut”, hän sanoo.