Bashar al-Assadia esittävää propagandaa Damaskoksessa
EU pohtii parasta aikaa osallistuuko se miljardituilla Syyrian jälleenrakennustyöhön Kuva: EU pohtii parasta aikaa osallistuuko se miljardituilla Syyrian jälleenrakennustyöhön

Järkyttävä kaasuisku Syyriassa – antaako EU silti jälleenrakennusrahaa Assadille?

Syyriassa on tehty jälleen barbaarinen kaasuisku siviiliväestöä kohtaan. Samaan aikaan Brysselissä neuvotellaan mahdollisesta jälleenrakennusavusta hirmuhallinnolle.

Teksti: Mimosa Hedberg Kuva: Michael Goodine

Kun tuntuu, että Syyrian konflikti ei voi enää mennä pahemmalle tolalle, kuuluu maasta jälleen järkyttäviä uutisia.

Tiistaiaamuna yli 70 ihmistä kuoli ja yli sata loukkaantui kapinallisten alueelle Idlibin maakuntaan Khan Sheikhunin kaupunkiin Syyriassa tehdyssä kaasuiskussa. Lapsia kuolleiden joukossa oli jopa 20.

Yhdysvallat uskoo, että käytetty kaasu oli pahamaineista hermokaasu sariinia, jonka YK on luokitellut joukkotuhoaseeksi. Väritön ja hajuton aine aiheuttaa pahimmillaan tuskallisen tukehtumiskuoleman.

Kansainvälinen yhteisö on ehtinyt osoittaa jo syyttävän sormensa presidentti Bashar al-Assadin hirmuhallintoon. Muun muassa Britannian ulkoministeri Boris Johnson sanoi heti keskiviikkona, että ilmaisku on Assadin vastuulla. Myös Yhdysvallat syyttää Assadia.

Syyrian armeija on kiistänyt väitteet. Venäjä on väittänyt, että kaasu olisi peräisin Syyrian kapinallisten varastoista. YK:n turvallisuusneuvosto ottaa tapauksen käsittelyyn, sillä kyseessä on räikeä sotarikos.

Entä EU:n diili Assadin kanssa?

Mikäli iskun takana on Syyrian hallinto, on ajankohta merkittävä. Brysselissä neuvotellaan parasta aikaa, osallistuvatko Euroopan unioni ja muut maat miljardituilla Syyrian jälleenrakennustyöhön, jos maan johdossa on Assad.

Britannian ulkoministeri Johnson ehti jo kommentoimaan, että Assadin ”barbaarinen” hallinto ei voi jäädä Syyriassa valtaan sen jälkeen, kun konflikti on päättynyt.

”Valkokypärien” eli Syyrian siviilipuolustusryhmän johtaja Raed Al Saleh kirjoitti Guardianissa koskettavan mielipidekirjoituksen, jossa hän vetoaa EU:hun olla tekemättä sopimusta Assadin kanssa. Kirjoittajan mielestä Euroopan johtajien tulisi asettaa syylliset oikeuden eteen, ei palkita heitä.

Saleh painottaa, että kukaan ei halua jälleenrakentaa Syyriaa enemmän kuin valkokypärät. Kouluja on perustettava ja sairaaloita rakennettava, jotta rauhanrakennus etenee. Silti hänen mukaansa se on täysin mahdotonta, mikäli Assad on vallassa ja jatkaa siviileihin kohdistettuja iskuja.

”Olen kauhistunut raporteista, joiden mukaan jotkut Euroopan johtavista poliitikoista ovat valmiita tekemään sopimuksen Assadin hallinnon kanssa. On uskomatonta, että syylliset palkittaisiin ja heitä jopa tuettaisiin heidän rikoksistaan”, Saleh kirjoittaa.

Myös järjestöt varpaillaan

Valkokypärien johtajan mielestä Euroopan ei tulisi ohjata yhtäkään euroa jälleenrakennukselle ennen kuin poliittinen siirtymävaihe on meneillään Syyriassa.

”Meillä ei ole ääntä Brysselin konferenssissa, mutta jos olisimme huoneessa, kertoisimme eurooppalaisjohtajille, että heidän ei tule sivuuttaa Assadin rikoksia, vaan päinvastoin heidän tulee puolustaa ihmiskuntaa.”

Myös viisi Syyriassa toimivaa suurta avustusjärjestöä julkaisivat keskiviikkona tiedotteen, jossa järjestöt kritisoivat Brysselin toimettomuutta. Oxfam, CARE International, International Rescue Committee, Norwegian Refugee Council ja Save the Children totesivat tosin EU-maille, että jälleenrakennuksen suunnittelu eteenpäin on viisasta, mutta siihen sisältyy myös riskejä.

Järjestöt alleviivasivat, että mikäli konfliktille ei saada poliittista ratkaisua, ihmisoikeuksia ei kunnioiteta ja turvaa itsenäiselle kansalaisyhteiskunnalle ei voida taata, voi jälleenrakennusapu saada aikaan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Päättää EU sitten tukea Syyrian jälleenrakennusta tai ei, on selvää, että maa on pitkän matkan päästä siitä, että jälleenrakennusprojektit pystyisivät toimimaan konfliktin palaessa vielä täydellä liekillä.