Pian Katainen taas astelee Säätytaloon puhumaan kehitysrahoista. Maailman köyhistä häntä muistutettiin samoilla nurkilla myös toukokuussa hallitusneuvottelujen aikana. Kuva: Pian Katainen taas astelee Säätytaloon puhumaan kehitysrahoista. Maailman köyhistä häntä muistutettiin samoilla nurkilla myös toukokuussa hallitusneuvottelujen aikana.

Järjestöt vetoavat hallitukseen kehitysyhteistyön puolesta

Järjestöjoukko toivoo hallituksen pitävän kiinni kehitysapulupauksistaan huomenna alkavassa budjettiriihessä.

Teksti: Esa Salminen Kuva: Miina Poikolainen

Yli 70 kansalaisjärjestöä kiritti tänään kirjeellä Jyrki Kataisen (kok.) johtamaa hallitusta korottamaan huomenna alkavassa budjettiriihessä kehitysyhteistyön määrärahoja niin, että hallitusohjelmassa mainittu tavoite saavuttaa 0,7 prosentin osuus bruttokansantulosta on edelleen mahdollista saavuttaa.
Valtiovarainministeriö on ehdottanut vuodelle 2012 kehitysyhteistyön määrärahoihin noin 50 miljoonan euron lisäystä. Vuosina 2013 ja 2014 apuvarat on tarkoitus jäädyttää euromääräisesti ensi vuoden tasolle.
Aukkoa tavoitteen ja jäädytettyjen varojen välillä pyritään kuromaan päästöoikeuksien huutokaupalla, mutta järjestöt muistuttavat, että siitä saatavat tulot ovat edelleen epävarmoja.
”YK:ssa ja EU:ssa määritelty tavoite on edelleen käden ulottuvilla. Hallituksella on nyt mahdollisuus profiloitua edelläkävijänä yhteisen vastuun kantamisessa”, järjestöt kannustavat kaikille ministereille lähetetyssä kirjeessään.

Järjestöjen kirje hallitukselle (pdf)
Kepa.fi: Jäädytettyjä kehitysrahoja on hankala nostaa