Intian Keralassa juodaan kuin Suomessa

Tulojen kasvu vie eteläintialaista Keralaa kohti eurooppalaisia lukuja alkoholinkäytössä – hyvässä ja pahassa.

Teksti: K.S. Harikrishnan

IPS — Eteläinen Keralan osavaltio on pitkään voinut ylpeillä Intian parhailla koulutus- ja terveysoloilla. Nyt se on ajanut muiden edelle myös alkoholinkäytössä.
Koko Intiassa alkoholia käytetään keskimäärin alle kaksi litraa henkeä kohti vuodessa. Keralassa luku on nelinkertainen ja lähestyy Suomen ja monen muun Euroopan maan kymmentä litraa.
Juominen on kiihtynyt Keralassa viime vuosina, sillä valtion alkoholiyhtiön tulot ovat lähes kaksinkertaistuneet viiden vuoden takaisesta. Erään arvion mukaan se on osavaltion ainoa jatkuvasti voitollinen valtionyhtiö.
Hyötyä saa myös osavaltio, jonka budjetista 35 prosenttia rahoitetaan viinaveroilla, taloustukija P. Gopakumar sanoo. Keralaan virtaa kuitenkin runsaasti myös luvatonta alkoholia naapuriosavaltioista.
Sosiologian tohtori Muthu Krishnan selittää juomisen lisääntymistä tulojen kasvulla, jota auttavat ulkomailta tulevat rahalähetykset. Myös väestörakenteen muutokset, altistuminen uusille vaikutteille, ulkomaisen turismin kasvu ja rajoitusten väheneminen vaikuttavat.
Samalla kasvavat myös juomisen haitat, kuten alkoholismi, muut sairaudet ja perheväkivalta. Esimerkiksi vaimoihin kohdistuneet pahoinpitelyt yleistyivät 50 prosenttia vuosina 1998-2008.
Tutkijoita huolestuttaa sekin, että juopottelua harrastavat jo 13-vuotiaat nuoret, joiden joukossa on myös tyttöjä.