Moni matalapalkkaisista työntekijöistä asuu hyvin vaatimattomissa ja epähygienisissä oloissa. Kuva: Moni matalapalkkaisista työntekijöistä asuu hyvin vaatimattomissa ja epähygienisissä oloissa.

Finnwatch: Stora Ensolla Intiassa alhaiset palkat ja työturvallisuusongelmia

Palkka ei riitä elämiseen, ja työolosuhteet ovat sietämättömän kuumat Stora Enson Chennain-tehtaalla, selviää Finnwatchin raportista. Paljon parannustakin on kuitenkin tapahtunut.

Teksti: Esa Salminen Kuva: Finnwatch

Finnwatchin 3. syyskuuta julkaiseman tutkimuksen mukaan Stora Enson Intian Chennaissa sijaitsevan pakkaustehtaan Stora Enso Inpacin työoloissa on paljon kehitettävää.Finnwatchin mukaan alimmissa palkkaluokissa työskenteleville työntekijöille maksetaan Chennaissa alimmillaan vain 5 500 rupiaa eli noin 60 euroa kuukaudessa. Se on yli Intian laillisen minimipalkan, muttei riitä elämiseen.”Elämiseen riittävän palkan” tasosta Intiassa kiistellään. Finnwatch ja sen paikallinen kumppanijärjestö Cividep laskivat kuitenkin, että se olisi vajaan kahdeksan tuhannen ja 15 tuhannen rupian välillä. Sellaisella palkalla kolmihenkinen perhe saisi kunnollista ruokaa ja laittaisi lapsen kouluun.”Me olemme siellä aivan normaaleilla työmarkkinoilla”, muistutti tutkimuksen julkaisutilaisuudessa puhunut maailmanlaajuisen vastuullisuuden johtaja Terhi Koipijärvi Stora Ensolta.Hän kuitenkin myönsi, että etenkin matalampiin palkkaluokkiin kuuluvien työntekijöiden asuinolosuhteisiin tulisi perehtyä paremmin.Muita epäkohtia Finnwatchin mukaan oli muun muassa se, että tutkimushetkellä työntekijät työskentelivät jopa 35 asteen lämpötilassa. Haastatellut työntekijät olivat myös valittaneet voimakkaasta kemikaalien hajusta, eivätkä he olleet tietoisia tehtaan lakisääteisestä työturvallisuuskomiteasta.Stora Enson Chennain-tehtaalla valmistetaan aaltopahvia ja kartonkia muun muassa elektroniikkateollisuuden käyttöön. Yksi sen suurimmista asiakkaista on Nokia. Stora Enson suurin omistaja on Suomen valtio.”Paljon parannuksia”Stora Enso osti pakkaustehtaan Chennaissa kaksi vuotta sitten. Finnwatch korostaa raportissaan, että tehtaan toiminnassa on tapahtunut myös paljon parannuksia: ammattiliitto on nykyään sallittu ja poissaoloihin johtaneiden työtapaturmien määrä on tänä vuonna saatu nollaan.”Stora Enso käynnisti raporttimme seurauksena myös lukuisia parannustoimenpiteitä”, kehuu Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala. Muun muassa kesäkuukausien epäinhimilliseen kuumuuteen on puututtu asentamalla tehdashallin katolle tuulettimia.Osin ongelmat Chennaissa perustuvat jo ennen Stora Enson omistusta muodostuneeseen työkulttuuriin. Stora Enson Terhi Koipijärven mukaan koko tehtaan johto yhtä henkilö lukuun ottamatta on vaihdettu kahden vuoden sisään.Finnwatch kiitteli Stora Ensoa avoimesta otteesta tutkimukseen.”Ei kastia voi kysyä työhaastattelussa”Stora Enson tehtaalla työskentelee paljon daliteja eli Intian kastijärjestelmän alapuolella eläviä ihmisiä. Monet heistä asuvat hyvin vaatimattomasti esimerkiksi ilman kunnollista sanitaatiota.Dalitien heikko asema ja heidän kokemansa syrjintä ovat yleisiä ihmisoikeusongelmia Intiassa, ja Helsinkiin lennätetyt tehtaan toimitusjohtaja Janarthanan Damodaran ja henkilöstöjohtaja Aruna Arumugam vakuuttelivat, että kulttuurin muutokset ovat hitaita. Sama pätee naisten asemaan työelämässä: vaikka naisia pyritään rekrytoimaan ja pitämään työelämässä, monet jättäytyvät kotiin naimisiin mennessään tai viimeistään lapsia saadessaan.Finnwatchin Sonja Vartiala sanoi, että on positiivista, että dalitit pääsevät työelämään. Joidenkin intialaisyritysten tapaan Stora Enso ei ole tehnyt erityisiä toimenpiteitä dalitien aseman parantamiseksi.Arumugam piti dalitien nostamista erityisasemaan hankalana: ihmiseltä ei saa työhaastattelussa edes kysyä tämän kastia, sillä se voi aiheuttaa syrjintää jatkossa. Monet dalitit pitävät Arumugamin mukaan taustansa mielellään piilossa, koska he haluavat tulla kohdelluksi tavallisina ihmisinä.Tutkimuksen julkistamistilaisuudessa epäiltiin, että paikan päällä kyllä tiedettäisiin ja vähintään osattaisiin tunnistaa ihmisen kasti: puheesta, vaatetuksesta ja jopa nimistä.Arumugam oli eri mieltä.”Me emme tiedä kuka työntekijöistä tai johtajista on dalit”, hän sanoi. ”Me kaikki näytämme ihan samalta.”Finnwatch: Stora Enson Intian tehtaalta löytyi alhaisia palkkoja ja puutteita työturvallisuudessa