Kuvituskuva.
Päivitetyn sitoumuksen myötä fingolaisia näkyy aikaisempaakin enemmän kaupunkipyörien päällä Helsingin kaupunkikuvassa. Kuva vuoden 2019 Maailma kylässä -festivaalilla palkintona olleesta Fingo-joposta.
Kuva:
Tuomas Tiainen
Uutinen

Fingo päivitti yhteiskuntasitoumuksensa – "Kannustamme jäsenjärjestöjämme tekemään oman sitoumuksensa"

Fingo sitoutuu päivitetyssä yhteiskuntasitoumuksessaan edistämään kestävää kehitystä kaikessa toiminnassaan. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi lupausta puolittaa toiminnasta aiheutuvat lentomatkustamisen päästöt ja taata kaikkien tilaisuuksien esteettömyys.
29.3.2021

Fingo on päivittänyt kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumustaan. Uudessa sitoumuksessa järjestön tavoitteita on päivitetty aikaisempaa konkreettisemmiksi.

Sitoumuksen myötä Fingo sitoutuu esimerkiksi suosimaan julkista liikennettä, vähentämään paperin kulutusta, lisäämään hallinnon läpinäkyvyyttä, varmistamaan kaikkien tilaisuuksiensa esteettömyyden, lisäämään etätyön määrää ja vähentämään energiankulutusta.

Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi lentomatkustamisen päästöjen puolittamista ja papereiden tulostamisen vähentämistä noin 40 prosentilla. Lisäksi tavoitteena on, että vähintään puolet hankinnoista ja palveluista on merkitty vastuullisuusserfikaatein.

Sitoumuksen myötä Fingo kustantaa työntekijöilleen myös käyttöoikeuden Helsingin kaupunkipyöriin.

Useat sitoumuksen toimenpiteistä toki näkyvät käytännössä vasta koronan jälkeisenä aikana, sillä pandemia pitää fingolaiset toistaiseksi visusti etätöissä.

”Kestävä kehitys on yksi Fingon peruskivistä. Jotta se näkyy kokonaisvaltaisesti kaikessa toiminnassamme, halusimme päivittää sitoumuksemme. Samalla haluamme esimerkillämme kannustaa jäsenjärjestöjämme tekemään oman sitoumuksensa”, sanoo Fingon kestävän kehityksen johtaja Rilli Lappalainen.

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus on Suomen kestävän kehityksen toimikunnan sopima kansallinen kestävän kehityksen strategia ja konkreettinen työkalu. Sitoumuksen tekijät sitoutuvat edistämään kestävää kehitystä kaikessa toiminnassaan konkreettisin teoin ja raportoivat edistymisestään vuosittain.

Sitoumus on konkreettinen työkalu toteuttaa kestävää kehitystä arjessa. Kun sen laatii itse, voi sen tehdä sellaiseksi, mikä tuntuu myös mahdolliselta toteuttaa”, Lappalainen kannustaa.

Tee kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus