EU:ssa pankeilta vaaditaan jatkossa suurempaa vakavaraisuutta

Pankeilta vaaditaan jatkossa avointa maakohtaista kirjanpitoa ja oman pääoman vakauttamista.

Teksti: Sanna Jäppinen Kuva: Yuri Arcurs

Euroopan parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunta (ECON) hyväksyi 27. helmikuuta lisäyksen niin sanottuun vakavaraisuusdirektiiviin eli Basel III -direktiiviin.Uusien määräysten avulla pankkitoiminnassa pyritään muun muassa lisäämään läpinäkyvyyttä ja kasvattamaan pankkien vakavaraisuutta eli omaa pääomaa suhteessa riskillä painotettuihin lainoihin ja muihin sijoituksiin. Tavoitteena on välttää vuoden 2008 kaltaiset pankkikriisit.”Lisäyksen keskeinen piirre on, että vuodesta 2014 lähtien pankkien on siirrettävä rahaa syrjään ja keskityttävä paremmin perustehtäviinsä”, toteaa Euroopan parlamentin neuvottelija Othmar Karas brittilehti Financial Timesissa.Toiminnan avoimuutta lisätään vaatimalla vuoden 2015 alusta lähtien pankeilta vuosiraportoinnin yhteydessä seuraavia tietoja maakohtaisesti sekä EU:n sisällä että ulkopuolella: voitot tai tappiot ennen veroja, voitoista tai tappioista maksetut verot, liikevaihto, työntekijöiden määrä sekä vastaanotetut julkiset tuet, kerrotaan Euroopan parlamentin tiedotteessa.Lisäyksen voimaantuloon vaaditaan vielä hyväksyntä parlamentin täysistunnolta ja EU:n jäsenmailta. Jos direktiivi hyväksytään, on jäsenmaiden sisällytettävä se kansalliseen lainsäädäntöönsä 1. tammikuuta 2014 alkaen. EU:n jäsenvaltioiden talous- ja rahoitusasioista vastaavat ministerit käsittelevät direktiiviä ensi viikolla pidettävässä Ecofin-neuvoston kokouksessa.Vastustusta pankkitoiminnan tiukempaan kontrolliin lienee odotettavissa ainakin Britannialta, jossa pelätään pankkitoiminnan karkaavan uusien määräysten myötä Lontoon Citystä EU:n ulkopuolelle, arvioi Financial Times.Euroopan parlamentin tiedote: MEPs cap bankers’ bonuses and step up bank capital requirementsFinancial Times: EU agrees to cap bankers’ bonusesKepa.fi: Rahoitusmarkkinoiden sääntely vastatuulessa