Amisomin ugandalaissotilas tarkkailee ympäristöä Mogadishun yliopiston katolta. Kuva: Amisomin ugandalaissotilas tarkkailee ympäristöä Mogadishun yliopiston katolta.

EU:lta 124 miljoonaa lisäeuroa Somalian turvallisuuteen

Euroopan unioni on yksi suurimpia rahoittajia sisällissodasta toipuvalle Somalialle.

Teksti: Esa Salminen Kuva: Stuart Price

Euroopan unioni julkisti 9. syyskuuta myöntävänsä reilut 124 miljoonaa euroa lisää Afrikan unionin Amisom-ohjelmalle, joka ylläpitää turvallisuutta sisällissodasta toipuvassa Somaliassa. Tuki kohdistuu Afrikan unionin joukkojen palkkoihin, samoin kuin poliisin ja siviilikriisinhallinnan kuluihin ja Amisomin päämajan toimintamenoihin Nairobissa.EU kehottaa myös muita avunantajia rahoittamaan Amisomia. EU on ollut yksi Amisomin päärahoittajista sen perustamisesta vuonna 2007 alkaen. Yhteensä unioni on tukenut Amisomin työtä lähes 600 miljoonalla eurolla.Somalian parlamentti valitsi syyskuussa 2012 maan presidentiksi Hassan Sheikh Mohamudin. Somaliassa viimeistellään perustuslakia ja odotetaan demokraattisia vaaleja, jotka on määrä pitää vuonna 2016. Somalia on pitkän konfliktin tähden yksi maailman köyhimpiä maita. Elinajanodote on alhainen ja lapsikuolleisuus korkea. Sisäisiä pakolaisia maassa on noin miljoona, ja noin kaksi miljoonaa elää ruoka-avun varassa.Toukokuussa kehitysministeri Heidi Hautala sanoi, että Suomi aikoo vuodesta 2014 lähtien lisätä ”huomattavasti” kehitysapuaan Somalialle. Samassa Somalia-konferenssissa Lontoossa EU ilmoitti kasvattavansa apuaan Somalian hallinnon tukemiseen 44 miljoonalla eurolla.Valtaosa Suomen Afrikan sarven alueelle antamasta humanitaarisesta avusta ohjataan YK-järjestöjen kautta.Kepa.fi: Barclays antoi lisäaikaa Somalian rahalähetyksilleKepa.fi: EU lisää apuaan Somalian hallinnon kehittämiseksiEU: The European Union announces more than €124 million to increase security in Somalia