Biopolttoaineita on kritisoitu muun siitä Kuva: Biopolttoaineita on kritisoitu muun siitä

EU-päätös voi lisätä biopolttoaineen käyttöä

Komissio pudotti biopolttoaineen tavoitetason kymmenestä prosentista viiteen. Se ei brittijärjestö Oxfamin raportin mukaan vielä ole mikään rajoitus nykytasoon nähden.

Teksti: Daan Bauwens Kuva: Galushko Sergey

IPS — Euroopan komission päätös rajoittaa biopolttoaineen käyttöä voi todellisuudessa lisätä sitä, ympäristöjärjestöt varoittavat.
EU pyrki aiemmin nostamaan biopolttoaineen osuuden liikenteessä kymmeneen prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Nyt tavoite on pudotettu viiteen prosenttiin ja ruokakasvien sijasta raaka-aineiksi kaavaillaan muun muassa kotitalousjätettä ja levää.
Kehitysapujärjestö Oxfam raportoi syyskuussa, että vehnän, soijan ja rapsin käyttö Euroopan bensatankeissa on nostanut niiden hintoja ja häätänyt kehitysmaiden pienviljelijöitä mailtaan.
Oxfamin mukaan soijan ja maissin hinnat olivat heinäkuussa ennätyskorkealla ja viljojen sekä öljyn hinta harppasivat elokuussa ylös.
EU:n energiakomissaari Günther Oettinge on lisäksi myöntänyt, että unionin energiapolitiikka on johtanut ”epäsuotuisiin vaikutuksiin, kuten sademetsien kaatamiseen biopolttoaineen viljelyn tieltä.”
Oxfamin raportin laatinut Ruth Kelly kiittää sitä, että EU on havahtunut ongelmaan. ”Mutta biopolttoainekaton asettaminen viiteen prosenttiin on naurettavaa. Sen osuus on nyt 4,5 prosenttia, joten käyttöä voidaan vielä lisätä.”
Vuonna 2008 biopolttoaineen osuus oli EU:ssa 3,5 prosenttia ja sen käyttämän peltoalan tuotolla olisi voinut ruokkia 127 miljoonaa ihmistä. Jos Filippiineillä vuonna 2010 viljellyn biopolttoaineen tilalle olisi kylvetty riisiä, maa olisi ollut omavarainen sen suhteen, Oxfam laskee.

Oxfam: Europe’s thirst for biofuels spells hunger for millions, as food prices shoot up