Ernst&Young: Sijoittajien kiinnostus Afrikkaa kohtaan kasvaa

Mielikuvat ”mustasta mantereesta” häiritsevät sijoittamista Afrikkaan, mutta Afrikan maissa jo toimivilta yrityksiltä harhakuvat ovat hälvenneet, selviää tuoreesta raportista. Sisäinen integraatio ja infrastruktuuri ovat edelleen Afrikan haasteina.

Teksti: Esa Salminen

Suorat sijoitukset Afrikkaan kasvoivat 27 prosentilla vuodesta 2010 vuoteen 2011, selviää Ernst&Youngin julkaisemasta ”Africa Attractiveness Survey” -tutkimuksesta. Sijoitusten kasvu on sen mukaan ollut lähes 20 prosentin luokkaa vuosittain vuodesta 2007 lähtien.
Kasvusta huolimatta negatiiviset mielikuvat Afrikasta ovat voimakkaita — mutta raportin mukaan vain niissä yrityksissä, jotka eivät jo toimi Afrikassa. Ernst&Young peräänkuuluttaakin sitä, että Afrikan edistystarinaa kerrotaan ”itsevarmasti ja johdonmukaisesti”.
Afrikasta olisi tarjolla muitakin tarinoita kuin sotia, nälänhätää ja korruptiota. Esimerkiksi erään ennusteen mukaan kymmenen maailman nopeimmin kasvaneen talouden joukosta seitsemän tulee olemaan afrikkalaisia valtioita vuosina 2010—2015. Maailmanpankin yritystoiminnan helppouden tilastoissa (Doing Business Index) 17 Afrikan maata on Intiaa korkeammalla sijalla.
Infrastruktuuri ja mantereen sisäinen kauppa haasteina
Kaksi päähaastetta Afrikan kaupan kehittämiselle raportin mukaan ovat infrastruktuurikuilu ja mantereen sisäisen kaupankäynnin ja alueellisen integraation kehittäminen.
Nykyistä suurempien sisämarkkinoiden luominen helpottaisi sijoittajien houkuttelemista, ja se on Ernst&Youngin mukaan ainoa tapa, jolla Afrikan maat voivat kilpailla globaalissa taloudessa. Mantereen sisäiset investoinnit ovatkin kasvaneet 47 prosentilla vuoden 2007 jälkeen — mutta ovat edelleen vain vajaat 17 prosenttia kaikista investoinneista Afrikassa.
Alueellisen kaupan kehittäminen ei ole jäänyt yksistään Afrikan sisäiseksi asiaksi. Monet kansalaisjärjestöt ovat huomauttaneet, että esimerkiksi Euroopan unionin pyrkimykset luoda kahdenvälisiä vapaakauppasopimuksia eri Afrikan maaryhmien kanssa ovat olleet omiaan rikkomaan Afrikan käynnissä olevia integraatiopyrkimyksiä.
Maailman talousfoorumi kokoontuu Addis Abebassa keskustelemaan Afikan taloudesta 9.—11. toukokuuta.

Ernst&Young: Africa Attractiveness Survey
World Economic Forum on Africa 2012
Kepan raportti: European Trade Policy