Dokumenttia kuvatessaan Mika Koskinen vieraili myös Yunnanin maakunnan vanhoissa metsissä. "Jos on vain yhdenlaisia puita Kuva: Dokumenttia kuvatessaan Mika Koskinen vieraili myös Yunnanin maakunnan vanhoissa metsissä. "Jos on vain yhdenlaisia puita

Elokuva: ”Suomalaiset valtaavat metsämme”

Tuore dokumentti kyseenalaistaa vastuullisena ja vihreänä yrityksenä profiloituvan Stora Enson metsähankkeen Etelä-Kiinassa.

Teksti: Sanna Jäppinen

Kiinan nopeasti kasvava teollisuus ja hiilidioksidipäästöjen hurja lisääntyminen vauhdittavat ilmastonmuutosta. Samalla Kiina on kuitenkin panostanut jo vuosien ajan uusiutuvaan energiaan, kuten tuuli- ja aurinkovoimaan.
Yksi kommunistipuolueen suurista tavoitteista ilmaston lämpenemisen estämiseksi on ”vihreän Kiinan muurin” pystyttäminen, johon pyritään massiiviisilla puunistutustalkoilla. Puiden istutus on suorastaan kansalaisvelvollisuus, ja sitä harjoittavat myös ulkomaiset metsäyhtiöt.
Pekingissä 15 vuotta asunut suomalainen uutiskuvaaja ja toimittaja Mika Koskinen päätti vuonna 2008 ryhtyä tekemään dokumenttia Kiinan vihertymisestä.
Lopputuloksena syntyi jotain ihan muuta: ”Punaisen metsän hotelli” -elokuva on trillerin tavoin etenevä kertomus suomalaisyrityksen, paikallisen alihankkijan, viranomaisten ja maanviljelijöiden maakiistoista Etelä-Kiinassa Guangxin maakunnassa sekä toimintaan liittyvästä salailusta.
Eukalyptus tuhoaa ekosysteemin
Mika Koskisen elokuvassa ääneen pääsevät maanviljelijöiden oikeuksia ajava asianajaja Yang Zaixin, paikalliset asukkaat sekä ennen muuta paikallishallinnon virkamiehet.
Viranomaiset tekevät kaikkensa estääkseen Koskista kuvaamasta ja haastattelemasta asianosaisia, vaikka vakuuttavat hymyssä suin noudattavansa ”uuden, avoimen Kiinan” sääntöjä ja tarjoavansa auliisti objektiivista tietoa. Kafkamaiseen avoimuuteen kuuluu muun muassa Koskista auttavan asianajajan passittaminen ”lomalle”.
Koskisen kaipaama tieto koskee alueen valtavaa puunistutushanketta: suomalais-ruotsalainen Stora Enso suunnittelee alueelle paperi- ja sellutehdasta, jonka tuotannon turvaamiseksi kaavaillaan 160 000 hehtaarin muuttamista eukalyptusplantaasiksi.
Metsänistutusta varten maita on hankittu kyläyhteisöiltä usein epäreiluin ehdoin ja sovitut kauppasummat ovat jääneet saamatta. Ihmisiä arveluttaa myös ympäristön muuttuminen yksipuolisten eukalyptuspeltojen takia: puut ovat jo nyt imeneet pohjavesivaroja, mädäntyneet lehdet saastuttavat juomavetta eikä ruokatuotannolle jää viljelysmaita.
Elokuvassa ihmiset kertovat myös suoranaisesta väkivallasta, jota poikkiteloin asettuneet kyläläiset ovat saaneet kokea Stora Enson paikallisen alihankkijan taholta.
”Jo pelkkä sana ’Suomi’ pelottaa meitä. Suomalaiset tulevat tänne ja valtaavat metsämme”, maanviljelijä sanoo.
Julkisuuspeli hallussa
Stora Enso – maailman toiseksi suurin metsäteollisuusalan yritys, josta Suomen valtio omistaa kolmanneksen – on dokumentin pääosassa, vaikkei sitä juuri näy. Paikallishallinnon virkamiehet kertovat saaneensa tietonsa Koskisen toimista ”ystäviltään” Stora Ensosta, yhtiön paikallistoimiston sihteeri kieltäytyy välittämästä johtajalle puhelua ja sovittu tapaaminen toimistossa peruuntuu.
Kulissien takana yhteydenpitoa oli enemmänkin, mutta Koskinen päätti, ettei halua edetä yrityksen ehdoilla ja esitellä sen valmistelemia näkökulmia.
”Stora Enso on hyvin taitava julkisuuspelissään: se myöntää helposti, että ongelmia on ja niistä on otettava opiksi”, Koskinen arvioi. Yhteiskuntavastuuta vahvasti rummuttava yritys valittiin vuonna 2011 yhdysvaltalaisen yrityskonsulttifirman koostamalle ”maailman eettisimpien yritysten” listalle.
”Mutta kuinka kauan se voi esittää samaa väitettä: Guangxin kohdalla saattoi tulla asioita yllätyksenä vielä vuonna 2009, mutta ei enää. Silti tilanne ei ole muuttunut.”
Ennen Koskisen dokumenttia alueen maakiistat ovat olleet vuodesta 2009 lähtien esillä useaan otteeseen esimerkiksi Helsingin Sanomissa, ja kansainvälinen maaoikeuksia puolustava Rights and Resources Initiative -järjestö on tehnyt tutkimuksen Stora Enson toimista. Tapaus on myös esitelty suomalaisyritysten toimintaa maailmalla seuraavan Finnwatchin raportissa ”Yritysten yhteiskuntavastuu” vuodelta 2010.
Vetoomus vangitun asianajajan puolesta
Lopullista päätöstä Stora Enson paperitehtaan perustamisesta Guangxiin ei ole vieläkään tehty, vaikka hanke on ollut vireillä vuodesta 2002 lähtien.
Asianajaja Yang Zaixin pidätettiin kesällä 2011. Vaikka syytteet eivät liittyneet Stora Enso -tapaukseen, Mika Koskinen epäilee, että paikallisväestön oikeuksien puolustaja haluttiin siirtää sivuun, sillä päätöksiä tehtaasta odotellaan koko ajan.
Hän toivoo, että elokuvan avulla voidaan vedota Yangin vapauttamisen puolesta.
”Uskon myös, että jos Stora Ensolla on halua vaikuttaa asianajajan tilanteeseen, sillä on suuri valta Guangxin paikallishallintoon.”
Punaisen metsän hotelli -dokumentti tulee ensi-iltaan 13.1.

Punaisen metsän hotelli -elokuvan sivut
RRI: New RRI and RDI report reviews Stora Enso land acquisition practices in Southern China
Finnwatch: Yritysten yhteiskuntavastuu (pdf)
Kepa.fi: Professori lyttää yritysten yhteiskuntavastuun