Demokratia ottaa takapakkia

Kansalaisyhteiskunnan tila ja yhdistymisvapaus ovat koetuksella monessa maassa.

Teksti: Carey L. Biron

IPS — Maailma ei ole muuttunut kansalaisten kannalta vapaammaksi, vaikka arabikeväänä tunnettu liikehdintä sai aikaan mullistuksia ja jatkuu monin paikoin, asiantuntijat arvioivat.
”Suunta on valitettavasti demokratiaa vastaan ja pyrkii kutistamaan kansalaisyhteiskunnan tilaa”, YK:n kokoontumisvapautta valvova erityisraportoija Maina Kiai sanoo. Kansalaisjärjestöjen toimintaa on suitsittu viime aikoina lailla Etiopiassa, Ruandassa, Venäjällä ja monissa muissa maissa.
Yhdysvaltalainen Freedom House varoittaa, että demokratia on vaarassa ottaa takapakkia erityisesti Unkarissa, Etelä-Afrikassa, Turkissa ja Ukrainassa. Demokratian vahvistaminen kaipaa sen mukaan kansainvälistä tukea muun muassa Bahrainissa, Burmassa, Egyptissä, Etelä-Sudanissa ja Kambodzhassa.
Nykyisin kansainvälinen yhteisö pikemminkin vahvistaa demokratiavajetta monissa maissa, Kiai huomauttaa. ”Avunantajamaat alkavat hyväksyä Kiinan kehitysmallin. Esimerkkimaiksi on nostettu Etiopia ja Ruanda, joissa kehitys etenee, vaikka demokratia ontuu.”
Kiain mukaan Tunisian esimerkki osoitti arabikevään alussa, että yhteiskunnassa voi kyteä paljon vihaa suotuisista kehitysluvuista huolimatta.
”Jostain syystä maailmalle ei ole levinnyt arabikevään opetus, jonka mukaan kestävä kehitys ei ole mahdollista ilman demokratiaa”, Kiai harmittelee.