Afrikka suitsii nälkää

Monet maat ovat parantaneet ruokaturvaansa sijoittamalla maatalouden toimintaedellytysten parantamiseen.

Teksti: Miriam Gathigah Kuva: Abbie Trayler-Smith

IPS — Ghana on onnistunut kutistamaan ruoan puutteesta kärsivien osuuden 8 prosenttiin väestöstä, kun se 15 vuotta sitten oli 34 prosenttia.
Moni muukin Afrikan valtio on kohentanut ruokaturvaansa. Esimerkiksi Sierra Leone on sisällissodan päätyttyä 2002 alentanut nälkäisten osuutta kymmenen prosenttia.
Afrikan ruokaturvan kehitystä seuraavan ActionAid-järjestön listan kärjessä ovat myös Liberia, Malawi, Ruanda, Sierra Leone ja Etelä-Afrikka.
Jopa kuivuuden koettelema Etiopia sai laskettua ruokapulasta kärsivien määrän 5,2 miljoonasta 3,2 miljoonaan viime vuonna.
Taustalla ovat sijoitukset maatalouden toimintaedellytysten parantamiseen. Esimerkiksi Ruanda on tuplannut maatalouden budjettiosuuden, ja ala muodostaa nyt 36 prosenttia kansantuotteesta, mikä on korkein Afrikassa.
Senegal pyrkii ruokaomavaraiseksi vuonna 2015. Valtio jakaa viljelijöille edullisia siemeniä sekä lannoitteita ja tukee lasten ravitsemusohjelmia.

Kepa.fi: Ghanassa pantiin pellot tuottamaan