ihmisiä keskustelemassa lavalla suomiAreenassa
Tuomas Peltomäen vetämässä keskustelussa lavalla SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen Kuva: Tuomas Peltomäen vetämässä keskustelussa lavalla SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen

Yrityksiltä voimakasta tukea yritysvastuulaille

Yritysvastuulaki velvoittaisi suomalaiset yritykset kartoittamaan ja minimoimaan toimintansa ihmisoikeusriskit.

Kuva: Mari Pasula

SuomiAreenalla tänään järjestetyssä Roistoja maailmalla, enkeleitä Porissa -keskustelutilaisuudessa kuultiin yrityksiltä ja päättäjiltä voimakasta tukea yritysvastuulaille. Lain myötä yritysten tulisi pyrkiä varmistamaan, ettei niiden arvoketjuissa käytetä esimerkiksi lapsi- tai pakkotyötä.

”Se päivä tulee koko ajan lähemmäksi, kun tarvitaan yhteiset pelisäännöt. Vapaamatkustajat tulevat häviämään ja sääntöjä noudattavat tulevat voittamaan”, linjasi Heidi Hautala puheenvuorossaan.

Yritysvastuulaki on jo voimassa Ranskassa, ja myös Sveitsissä laki on etenemässä parlamentin ylähuoneeseen. Paneelin useissa keskusteluissa korostettiin sitä, että Suomen tulisi olla edelläkävijä, eikä hiihtää jälkijoukoissa.

”Kun aloitin tekstiilialalla Finlaysonilla, tajusisin millaiseen sontaläjään tulin käteni laittaneeksi”, Finlaysonin omistaja Jukka Kurttila totesi paneelissa.

”Finlayson tukee lakia, vaikka meillä on yrityksenä vielä paljon tehtävää ihmisoikeuksien saralla. On kaikkien etu, että kauppaan saadaan sitovat säännöt ja tasainen pelikenttä kaikille”, Kurttila jatkoi.

Keskustelijoita häiritsi se, että ihmisoikeuksien noudattaminen sysätään kuluttajien vastuulle.

”En laittaisi vastuuta yksittäiselle kuluttajille, heidän on aivan mahdotonta seurata tuotantoketjua”, sanoi Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen.

Panelistit jäävät odottamaan Suomen hallituksen toimenpiteitä.

”Tuen lakia yritysvastuusta. Olisi tärkeää myös saada kunnille ja valtioille velvoite tehdä sosiaalisesti kestäviä hankintoja”, vahvisti Sanna Marin.

”Olen viekoitellut Suomen halitusta viemään eteenpäin sitovaa yritysvastuulakia”, Hautala kertoi.

Lakiin suhtautui myönteisesti myös tilaisuudessa puhunut kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen.

Roistoja maailmalla, enkeleitä Porissa -keskustelutilaisuuden järjestivät Kepa, Reilu kauppa, Suomen UNICEF, Ammattiliitto Pro, Ahjo Communications ja Finnwatch.

Yhteystiedot

Sonja Vartiala, Finnwatch
toiminnanjohtaja
sonja.vartiala@finnwatch.org
044 568 7465

Lyydia Kilpi, Kepa
asiantuntija, vero-oikeudenmukaisuus ja yritysvastuu
lyydia.kilpi@kepa.fi
050 317 6738

Tytti Nahi, Reilu kauppa ry
vastuullisuuspäällikkö
tytti.nahi@reilukauppa.fi
040 772 4247

Irene Leino, Suomen UNICEF
yritysvastuuasiantuntija
irene.leino@unicef.fi
050 3475485

Sari-Liia Tonttila, Ahjo Communications
vanhempi neuvonantaja  
sari-liia.tonttila@ahjocomms.fi
0500 659 300