Kuva: (kuvaaja: Kevin Pollard)

Maailman keittiöiden harvinaisuuksia Maailma kylässä -festivaalilla

Ensi viikolla 26.–27.5. järjestettävällä Maailma kylässä -festivaalilla on noin kuusikymmentä ruokamyyjää eri puolilta maailmaa sekä uutuutena luomu- ja lähiruokaan keskittyvä Herkkukylä.

Teksti: Kepan tiedote Kuva: Kevin Pollard

Ruoka on demokratian ohella toinen Maailma kylässä -festivaalin teemoista — se näkyy ja tuoksuu ympäri Kaisaniemen puistoa ja Rautatientoria. Tällä kertaa ruoka myös kuuluu: festivaalin asiaohjelmassa keskustellaan muun muassa Itämerestä, EU:n maatalouspolitiikasta ja reilusta kaupasta.Maailma kylässä -festivaalilla on tänä vuonna ennätysmäiset yli 450 näytteilleasettajaa, joista noin kuusikymmentä on ruokamyyjiä. Eri maiden ystävyysseurat ja järjestöt tuovat festivaalille eksoottista ruokaa, jota ei juuri muulloin ole mahdollista maistaa Suomessa. Mukana on muun muassa sierraleonelaista, nigerialaista, ghanalaista, nicaragualaista, syyrialaista ja irakilaista ruokaa.Kambodzhan Ystävyysseuran pitämä ruokakoju on ollut eräs yleisön suosikki jo monen vuoden ajan. Maukasta kaakkoisaasialaista ruokaa tarjoilevan ystävyysseuran kokit ovat Maailma kylässä -festivaalin menestyksen innoittamina perustamassa omaa ravintolaa.”Maailma kylässä -festivaalilla kambodzhalaisella ruualla on ollut niin hyvä menestys, että olemme ajatelleet jatkaa ruuan tarjoamista ympärivuotisesti ja perustaa ravintolan syksyllä Hyvinkäälle”, kertoo Vary Rem.Lähiruoan maistajaiset ja uusi ruokailualueRautatientorille nousee tänä vuonna uutuutena Herkkukylä, jossa tarjotaan maistiaisia luomu- ja lähiruuasta. Tarjolla on muun muassa jäätelöä, mehua, hunajaa, pussikeittoja ja luontaistuotteita. Toinen uutuus on ruokailualue Kaisaniemen puiston suihkulähteen pohjoispäädyssä.”Meiltä on monta vuotta kyselty ruokailualuetta, jossa pääsisi istumaan. Vaikka nurmikkopiknik on suosittua, olemme panostaneet penkkeihin ja pöytiin uudella ruokailualueella. Tältä alueelta saa myös japanilaista sushia ensimmäistä kertaa festivaalilla”, kertoo Maailma kylässä -festivaalin näytteilleasettajista vastaava Jouni Pesola.Ruoka on vakava asiaRuoka on myös vakava asia Maailma kylässä -festivaalilla. Ruuan tuotantoa käsitellään keskusteluohjelmanumeroissa ja tuodaan esille eettisen ruokailun näkökulmia. Ympäristöministeri Ville Niinistö, ruokaprofessori Sirpa Kurppa ja Suomen WWF:n Meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen keskustelevat ruoan, terveyden ja Itämeren tilan yhteyksistä. Aihetta käsitellään lisäksi Itämeri-osastolla Rautatientorilla.Ruoan turvallisuudesta ja ruokaturvasta sekä EU:n yhteisestä maatalouspolitiikan vaikutuksista keskustelevat Euroopan parlamentin jäsenet Mitro Repo ja Petri Sarvamaa, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton kansainvälisten asiain johtaja ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitean jäsen Seppo Kallio sekä Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön johtaja Aaro Rytkönen.Ruokaan liittyvät myös kaksi keskustelua Maailman kirjat -teltassa. Mervi Leppäkorpi ja Johan Ehrsted kertovat kirjastaan Reilumman kaupan jäljillä. Maattomien ystävät ry:n Otto Bruun, Greenpeacen Maija Suomela ja Etelä-Suomen Luonnonmukaisen Viljelyn Yhdistyksen Jukka Lassila keskustelevat aiheesta valtaako agribisnes ruoantuotannon alaa?Kolmastoista Maailma kylässä -festivaali ja järjestetään Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla lauantaina 26.5. kello 11–20 ja sunnuntaina 27.5. kello 11–18. Päivätapahtumaan on vapaa pääsy, iltaklubien liput maksavat 8–14 euroa. Festivaalin pääjärjestäjä on Kepa ry.LisätiedotNelli KorpiPromoottorinelli.korpi@kepa.fipuh 09 5842 3273 / 041 5494 524www.maailmakylassa.fiRuokamyyjät festivaalilla: www.maailmakylassa.fi/naytteilleasettajat/ruokamyyjatKoko ohjelma-aikataulu: www.maailmakylassa.fi/ohjelma-aikatauluPainolaatuiset kuvat ja aiemmat tiedotteet: www.maailmakylassa.fi/mediawww.facebook.com/maailmakylassa