Mekongin toimisto on yksi Kepan neljästä maatoimistosta. Kuva: Mekongin toimisto on yksi Kepan neljästä maatoimistosta.

Kepa selvittää kavallusepäilyä Mekongin toimistolla

Väärennösten arvioidaan aiheuttaneen noin 30 000 euron vahingot.

Teksti: Kepan tiedote

Kehitysjärjestö Kepa ry selvittää kavallusepäilyä Mekongin aluetoimistollaan Bangkokissa. Toimiston työntekijää epäillään kuittien, tiliotteiden, pankkikirjojen ja valtakirjojen väärentämisestä, mistä arvellaan aiheutuneen Kepalle noin 30 000 euron taloudelliset vahingot.

Väärentäminen on jatkunut noin puolentoista vuoden ajan. Asia selvisi organisaation oman selvitystyön ansiosta. Epäilystä on informoitu viranomaisia, suurlähetystöä ja ulkoministeriötä.

”Taloushallinnon menettelytavat on määritelty ja ohjeistettu selkeästi, mutta tässä tapauksessa on toimittu rikollisella tavalla. Aiomme selvittää tapauksen perusteellisesti. Aiomme tämän takia myös tiukentaa entisestään sisäisiä tarkistuksia sekä luoda uusia rahojen siirtoon ja kuittien aitouteen liittyviä varmistusmekanismeja”, sanoo Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen.

Kehitysyhteistyövarojen leikkausten takia Kepa supistaa toimintaansa ensi vuonna, ja muun muassa Mekongin aluetoimisto suljetaan tämän vuoden lopussa. Sulkemisesta päätettiin ennen tietoa kavallusepäilystä.

Päivitys uutiseen 9.3.2018: Kepan rahoittaja on hyväksynyt selvityksen tapahtuneesta sekä tehdyt toimenpiteet. Kavallettu summa oli loppujen lopuksi aiemmin epäiltyä suurempi, 45 148 euroa, ja se katettiin Kepan omasta pääomasta. Mekongin toimistolla tehtiin ylimääräinen erityistilintarkastus syksyllä 2015.

Lisätiedot

Timo Lappalainen
Toiminnanjohtaja
timo.lappalainen@kepa.fi
+358 50 317 6700