Kansalaislobbarit tapaavat kansanedustajat ensi perjantaina

Lähes parisataa tavallista suomalaista kertoo ensi perjantaina kansanedustajille kasvotusten, miten eri politiikan aloilla tehtävät päätökset vaikuttavat köyhyyteen. Pahimmassa tapauksessa kehitysyhteistyön saavutukset voidaan mitätöidä muulla politiikalla. Painavaa asiaa -tapahtuma järjestetään 27. toukokuuta klo 9–13.

Teksti: Kepan tiedote

Painavaa asiaa -tapahtumassa äänestäjät jokaisesta Suomen vaalipiiristä Lapista Helsinkiin saapuvat eduskunnan lisärakennuksen edustalle Pikkuparlamentin puistoon kertomaan kansanedustajille, että heidän tulee ottaa kehitysmaiden ihmiset ja maapallon tulevaisuus huomioon äänestysnappia painaessaan.
”Tapahtuma ei ole mielenosoitus, vaan uudenlaista kansalaisvaikuttamista. Tarkoituksena on, että kansalaiset ja päättäjät pääsevät keskustelemaan kasvotusten globaaliin köyhyyteen ja eriarvoisuuteen liittyvistä kysymyksistä, kuten ilmastonmuutoksesta, yritysten vastuusta ja kehitysrahoituksesta”, kertoo tapahtuman järjestelyistä vastaava Outi Hannula Kepasta.
Tapaamiseen on tulossa erilaisia ja eri ikäisiä suomalaisia seinäjokelaisista lukiolaisnuorista eläkkeellä oleviin järjestöaktiiveihin. Vastaavassa tapahtumassa vuonna 2007 tavattiin 116 kansanedustajaa, joista suurin osa sitoutui edistämään kehitysyhteistyötä ja reilumpaa kansainvälistä talouspolitiikkaa. Tällä kertaa paikalle odotetaan suunnilleen saman verran päättäjiä.
”Vaalikausi on juuri alkanut ja uusi hallitus aloittaa kohta toimintansa. Nyt on erityisen tärkeä hetki muistuttaa kaikkia edustajia Suomen globaalista vastuusta”, Hannula toteaa.
Tuhansia postikorttiterveisiä kansanedustajille
Keskustelujen lisäksi kansanedustajien teot punnitaan. Kehityskysymyksistä kiinnostuneet kansalaiset eli globbarit seurasivat kansanedustajien vuonna 2007 tekemien lupausten toteutumista koko viime vaalikauden ajan, ja eduskunnan aktiivisimmat maailmanparantajat palkittiin helmikuussa. Seuranta jatkuu myös tällä vaalikaudella.
Oman viestinsä lisäksi globbarit luovuttavat edustajille vaalipiirinsä äänestäjien lähettämät postikorttiterveiset, joita on kerätty noin 4 000 kappaletta eri tapahtumissa reilun vuoden ajan.
”Kansanedustajien päätökset vaikuttavat myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Suomen tulee kantaa aktiivisesti vastuunsa maailmanlaajuisista ongelmista”, muistuttaa Jaana Pesonen, joka on tulossa Oulusta tapaamaan oman alueensa vastavalittuja kansanedustajia.
Tilaisuuden juontaa Reino Nordin, ja painavan asian lomassa nautitaan myös musiikista ja muusta ohjelmasta: lavalla esiintyy kansanmusiikkia rockiin ja jazziin suvereenisti yhdistelevä uzbekistanilaisbändi Sato sekä Nepali Avaaz -yhtye (suom. Nepalin Ääni), jonka sokeat muusikot esittävät kantaaottavia kappaleita vammaisuudesta.
Tapahtuman järjestää Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan koordinoima vapaaehtoisverkosto globbarit.
Medialle tiedoksi

Pressikuvia tapahtumasta tulee median käyttöön tapahtumapäivänä perjantaina 27.5. klo 14 mennessä osoitteeseen www.kepa.fi/pressikuvat/painavaa-asiaa.
Valokuvia vuoden 2007 tapahtumasta osoitteessa: www.kepa.fi/pressikuvat/massaglobbaus2007. Videokooste vuoden 2007 massaglobbaustapahtumasta on katsottavissa YouTubessa: www.youtube.com/watch?v=09GQSuB6ABk.
Eri vaalipiirien yhteyshenkilöiden ja osallistujien yhteystietoja saa kampanjakoordinaattori Outi Hannulalta, puh. 045 638 3675.
Lisätietoja Painavaa asiaa -tapahtumasta globbarien verkkosivuilla: www.globbarit.fi/tempaukset/painavaa_asiaa
Lisätietoa globbarien edustajaseurannasta: www.globbarit.fi/edustajaseuranta

Lisätietoja

Tiedottaja Sanna Autere, Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa, puh. 040 560 3292
Kampanjakoordinaattori Outi Hannula, Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa, puh. 045 638 3675