Ensi viikolla maailman katseet kääntyvät Busaniin Kuva: Ensi viikolla maailman katseet kääntyvät Busaniin

Kansalaisjärjestöt: Avun tuloksellisuudesta ei varaa tinkiä

OECD:n neljäs kehitysavun tuloksellisuuden huippukokous järjestetään 29.11.-1.12. Etelä-Korean Busanissa. Ensimmäistä kertaa tasavertaisena neuvottelijaosapuolena kokoukseen osallistuvat kansalaisliikkeet vaativat konkreettisia, aikaan sidottuja sitoumuksia – ihmisoikeuksia sivuuttamatta.

Teksti: Kepan tiedote

Busanin High Level Forum 4 (HLF4) on jatkoa Rooman, Pariisin ja Accran kokouksille. Busanissa arvioidaan, miten avun tuloksellisuutta on edistetty ja tehdään uusia sitoumuksia kehitysyhteistyön laadun ja tulosten parantamiseksi.
Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa on koordinoinut suomalaisten järjestöjen osallistumista kansainväliseen prosessiin, jossa kansalaisliikkeet ja järjestöt lähes 80 maasta ovat koonneet yksiin kansiin oman toimintansa tuloksellisuutta ja laadukasta kehitysyhteistyötä ohjaavat periaatteet.
Järjestöt vaativat Busaniin kokoontuvia avunantaja- ja -saajamaita sekä kansainvälisiä järjestöjä, kuten Maailmanpankkia, tunnustamaan nämä periaatteet työnsä tuloksellisuuden mittariksi ja tukemaan kansalaisliikkeitä itsenäisinä kehitystoimijoina.
Perinteiset avunantajamaat pohtivat parhaillaan, millaisiin myönnytyksiin ne ovat valmiita, jotta uudet avunantajamaat ja etenkin Kiina saadaan mukaan yhteisiin pelisääntöihin. Ihmisoikeudet, läpinäkyvyys ja tilivelvollisuus ovat keskeisiä ongelmakohtia Busanin loppuasiakirjasta neuvoteltaessa. Myös monet eurooppalaisten valtioiden edustajat ovat antaneet lausuntoja, joiden perusteella Kiinan mukaan saaminen ajaa lähes kaiken muun ohitse.
”Samalla kun YK:n vuosituhattavoitteiden takaraja 2015 lähestyy, eriarvoisuus ja köyhyys maailmassa lisääntyvät – vuosia jatkuneesta talouskasvusta huolimatta. Nyt tarvitaan poliittista tahtoa sitoutua kaikkiin niihin toimiin, joilla saadaan aikaan pysyviä muutoksia köyhimpien ihmisten elämässä”, Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen korostaa.
”Kansalaisliikkeet ympäri maailmaa näkevät köyhyyden ennen kaikkea ihmisoikeusrikkomuksena sekä seurauksena ihmisten toiminta- ja osallistumismahdollisuuksien epäämisestä. Parasta köyhyyden poistamista on taata ihmisoikeudet, kansalaisyhteiskuntien ja -liikkeiden toimintaedellytykset sekä niiden itsenäinen ja riippumaton asema. Kiina hangoittelee etenkin ihmisoikeuksien ja läpinäkyvyyden periaatteita vastaan, mutta Busanin loppuasiakirjan tekstin on heijasteltava sen hyväksyvien valtioiden arvomaailmaa, eikä esimerkiksi ihmisoikeuksia voida sivuuttaa. Kiinan saaminen mukaan ei saa tapahtua hinnalla millä hyvänsä.”
Lappalainen muistuttaa, että kaikki Suomen presidenttiehdokkaat ilmoittivat maanantaina pidetyssä kirkon Arvoillassa olevansa valmiita ottamaan ihmisoikeuskysymyksen esille Kiinan kanssa.
Kansalaisliikkeiden sekä avunantaja- ja vastaanottajamaiden lisäksi kokoukseen osallistuu noin kaksituhatta parlamenttien, paikallishallinnon, tutkimuslaitosten ja median edustajaa. Lähes jokaisesta osallistuvasta valtiosta Busaniin saapuu ministeritason edustus, Suomesta kehitysministeri Heidi Hautala. Kokoukseen osallistuvat myös Ban ki-Moon, Hillary Clinton ja laulaja-hyväntekijä Bono.
Huippukokouksen alla 26.-28.11. kansalaisliikkeet järjestävät Busanissa Civil Society Forum -sivutapahtuman.
Kepan edustajat kokouksessa
Anna-Sofia Joro
Tiedottaja
anna-sofia.joro@kepa.fi
+358 45 773 11 222
Timo Lappalainen
Toiminnanjohtaja
timo.lappalainen@kepa.fi
+358 40 723 9574
Pauliina Saares
Kehityspoliittinen asiantuntija
pauliina.saares@kepa.fi
+358 40 825 8516
Auli Starck
Järjestökoordinaattori
auli.starck@kepa.fi
+358 40 726 9617

Kepan Busan-kokoussivu