Järjestöt: Hallituksen luovuttava fossiilituista ja turpeen käytöstä
Kuvituskuva Kuva: Kanjana Jorruang IStock

Järjestöt: Hallituksen luovuttava fossiilituista ja turpeen käytöstä

Ilmastokokoukseen kokoontuvan hallituksen on lopetettava fossiilisten polttoaineiden tuet ja turpeen käyttö, vaativat ympäristö-, kehitys- ja ihmisoikeusjärjestöt. Tällä hetkellä hallituksen ilmastotavoitteiden ja -toimien välillä on syvä kuilu.

Kuva: Kanjana Jorruang

Hallituspuolueiden kansanedustajat kokoontuvat maanantaina 3.2. käsittelemään keinoja, joilla Suomen uusista, kansainvälistä huomiota herättäneistä ilmastotavoitteista tehdään totta. Suomen ilmastopaneelin mukaan 55 prosenttia tarvittavista päästövähennyksistä on vailla toimenpiteitä. Kuilu tavoitteiden ja toimenpiteiden välillä on iso, ja metsien hiilinielun pieneneminen kasvattaa sitä entisestään.

”Odotamme kokoukselta vahvaa viestiä siitä, että siirtymä fossiilivapaaseen hyvinvointiyhteiskuntaan lähtee välittömästi liikkeelle. Hallituksella pitää olla rohkeutta tehdä päätöksiä myös vaikeista asioista. Esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden tukien ja turpeen energiakäytön lopettamisesta on keskusteltu vuosikausia. Nyt on toiminnan aika”, painottaa WWF Suomen ilmastoasiantuntija Mia Rahunen.

Järjestöjen mielestä hallitusohjelmaan kirjattu energiaverouudistus sisältöineen on hyvä lähtökohta, mutta haitallisten tukien karsimisessa on edettävä nopeammin ja riittävässä mittakaavassa.

”Hallituksen on selkeytettävä, miten ilmastolle haitalliset tuet tämän hallituksen päätöksillä poistuvat ja saadaan liikkeelle miljardiluokan siirtymä ongelmien ylläpidosta ratkaisujen vauhdittamiseen”, toteaa Greenpeacen ilmastovastaava Kaisa Kosonen.

Erityisesti kotimaisen fossiilisen polttoaineen turpeen käyttö ja verotuki uhkaavat hallituksen ilmastopolitiikan uskottavuutta. Turpeen osuus energiantuotannossa on verrattain pieni, mutta se aiheuttaa mittavat päästöt sekä poltossa että turpeen nostossa. Myös hallituspuolueiden nuorisojärjestöt ovat vedonneet hallitukseen turpeen energiakäytön lopettamiseksi 2020-luvun aikana.

”Turpeen polton lopettamiselle tarvitaan aikataulu ja ohjauskeinot, jotta hallitus voisi ottaa ison harppauksen kohti riittäviä päästövähennyksiä. Epävarmuus turvealalla jatkuu niin kauan kuin hallitus välttelee muutosta. Olisi reilua sopia rohkeasti keinot, joilla turpeesta luovutaan ja taataan muutosturva niille, joiden elinkeino on turpeessa kiinni”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Hanna Aho.

Turpeen kaivaminen on haitallista käyttötarkoituksesta riippumatta. Turpeen energiakäytöstä luopumisen lisäksi on tärkeää, ettei uusia turpeennostoalueita enää avata, turvemaita ennallistetaan ja turvemaiden raivaaminen pelloiksi lopetetaan.

Järjestöt kirittävät ilmastokokoukseen saapuvia hallituspuolueiden kansanedustajia urheiluhenkisellä mielenosoituksella Hotelli Rantapuiston edessä maanantaina 3.2. klo 10.30 alkaen. Tiedotteessa mukana ovat: Amnesty Internationalin Suomen osasto, Climate Move, Fingo, Greenpeace, Ilmastovanhemmat, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Natur och Miljö, Protect Our Winters Finland, Suomen luonnonsuojeluliitto, WWF Suomi ja 350 Suomi.

Lisätiedot:

Mia Rahunen, ilmastoasiantuntija, WWF Suomi, +358 50 434 4972, mia.rahunen@wwf.fi
Hanna Aho, suojeluasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto, +358 40 628 9495, hanna.aho@sll.fi
Kaisa Kosonen, ilmasto- ja energia-asiantuntija, Greenpeace, +358 50 368 8488, kaisa.kosonen@greenpeace.org
Malva Green, ympäristökasvatuspäällikkö, Luonto-Liitto, +358 44 045 8898, malva.green@luontoliitto.fi
Enni Kallio, ilmastotyön asiantuntija, Fingo, +358 50 317 6686, enni.kallio@fingo.fi
Niklas Kaskeala, puheenjohtaja, Protect Our Winters Finland, +358 50 5866422, niklas@protectourwinters.fi
Bernt Nordman, verksamhetsledare, Natur och Miljö, +358 45 270 0313, bernt.nordman@naturochmiljo.fi