Eettisiä joululahjoja jokaiseen pakettiin

Kepan verkkosivulle koottujen vinkkien avulla hyvää tekevien joululahjojen löytäminen on jälleen helppoa. Mukana on yli 60 järjestöä ja yritystä, joiden tuotteet tukevat kestävää kehitystä ja auttavat maailman köyhiä.

Teksti: Kepan tiedote

Eettisistä lahjavinkeistä löytyy sopiva lahja jokaiselle. Perinteisten lahjojen kohdalla lahjan saajan mieltä lämmittää tieto siitä, että tuotteen valmistuksessa on otettu huomioon ympäristö ja tuottajien oikeudet. Aineettomien lahjojen avulla taas voi tukea lahjan saajalle tärkeää asiaa, vaikkapa metsien suojelua tai tyttöjen koulunkäyntiä kehitysmaissa.
Yhteistyössä Kepan kanssa eettisiä lahjavinkkejä antaa tänä vuonna laulaja, näyttelijä Vuokko Hovatta. Joulupukille kirjoittamassaan kirjeessä hän muistuttaa pukkia siitä, että perinteiset joululahjat on monilla työpaikoilla korvattu hyvää tekevillä lahjoilla: ”Muistathan myös tonttujasi eettisillä lahjoilla. Niin tekevät monet muutkin vastuulliset työnantajat, jotka antavat työntekijöilleen ja yhteistyökumppaneilleen lahjaksi mahdollisuuden auttaa kehitysmaiden ihmisiä tai osallistua työhön ympäristön hyväksi. Näin on tehty myös meillä Helsingin Kaupunginteatterissa.”
Eettiset joululahjavinkit on koottu osoitteeseen www.kepa.fi/joululahjat
Kepan verkkosivuilla julkaistujen lahjavinkkien eettisyys, ekologisuus tai reiluus pohjautuvat yksinomaan listalla olevien yritysten ja muiden yhteisöjen omaan ilmoitukseen, eikä Kepa vastaa sivulla mainostettavien palveluiden sisällöstä.
Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry. on järjestöjen yhteistyö-, vaikuttamis- ja palvelujärjestö. Kepan lähes 300 jäsenjärjestöä seuraavat kehityspolitiikkaa tai tekevät kehitysyhteis- tai globaalikasvatustyötä.
Lisätietoja
Henna Hakkarainen
Tiedottaja
henna.hakkarainen@kepa.fi
040-5941379