yhtye lavalla edessä yleisöä
Jupiter & Okwess esiintyi sunnuntaina. Kuva: Jupiter & Okwess esiintyi sunnuntaina.

Aurinko helli juhlijoita, 80 000 kävijää viihtyi Maailma kylässä -festivaalilla

Festivaalin vuoden 2018 teemana oli kestävän kehityksen Agenda 2030 ja alueellisena painotuksena Afrikka.

Kuva: Nikke Puskala

Kahden päivän aikana keskusteltiin myös muun muassa nuorten kestävän kehityksen visioista, yritysvastuusta, afrikkalaisista innovaatioista ja kurkattiin Aku Hirviniemen ruokakassiin.

Tänä vuonna festivaalin pääesiintyjiä olivat muun muassa Etelä-Afrikan äänitorvi Freshlyground, Grammy-palkittu Dobet Gnahoré, Jupiter & Okwess ja suomalaisen reggaen ja dancehallin kuningas Raappana sekä palestiinalainen 47SOUL.

Festivaalin alkurytmit soitti Yakuzi Pato Mekong-lavalla Rautatientorilla. Bändiä seurasi Kepa Talks -ilmastokeskustelu, jossa toimittaja Hanna Nikkanen ja kansanedustaja Ville Niinistö (vihr.) sekä Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen pistivät ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) koville päästötavoitteista.

Tiilikainen myönsi, että vuonna 2015 luvatut Pariisin sopimuksen toimet eivät pidä maailmaa alle kahden asteen lämpenemisen. Sopimus kattaa vasta vuoden 2020 jälkeisen ajan.

”Toivon, että EU pystyisi kertomaan vuonna 2020, että teemme jo nyt enemmän kuin mitä sopimus vaatii. Muuten se kaksi astetta jää kaukaiseksi haaveeksi”, Tiilikainen totesi.

Lähi-idän lupaavimpiin kokoonpanoihin kuuluva 47SOUL, perinteistä palestiinalaista musiikkia ja elektronista sointia moderniksi shamstepiksi yhdistävä yhtye, esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa. Lauantain viimeinen esiintyjä sai yleisönkin tanssimaan palestiinalaista perinnetanssia dabkea.

Festivaalilla nähtiin Olli Laineen ohjaaman Kotimaa Kosovo-Suomi -dokumentin maailman ensi-ilta. Dokumenttiohjelma toteutettiin yhteistyössä muun muassa YK Kinon, Sitran, Pohjoismaisen kulttuuripisteen ja Ylen kanssa.

”Vaikka ei saa liikaa kehua, niin Olli teki hyvää jälkeä. Elokuvassa oli paljon koskettavia hetkiä. Kaikkea ei ollut kiva avata, mutta oli pakko”, Perparim Hetemaj kuvaili elokuvan jälkeen.

Festivaalilla järjestettiin myös lukuisia työpajoja ja tanssitunteja, kuten afrokuubalaista capoeiraa – taistelulajia musiikin tahdissa. Kaiken kaikkiaan viikonloppuna järjestettiin yli 100 ohjelmanumeroa kaiken ikäisille. Rautatientorilla ja Kaisaniemen puistossa esittäytyi yli 450 näytteilleasettajaa, joista lähes 250 oli kansalaisjärjestöjä.

Monipuolisesta ruokatarjonnasta vastasi yli 60 myyjää, joita kannustettiin huomioimaan raaka-ainevalinnoissaan myös ympäristökysymykset. Alueellisena painotuksena oli Afrikka, joten festivaaleilla oli tarjolla muun muassa ghanalaista, ugandalaista ja egyptiläistä ruokaa aasialaisen, latinalaisamerikkalaisen, Lähi-idän ja eurooppalaisen keittiön lisäksi.

Suomen suurimman kulttuuri- ja järjestötapahtuman pääjärjestäjä on kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepa. Festivaalin pääpartnereita ovat ulkoasiainministeriö, Euroopan unioni, Ben & Jerry’s, Eko Lumme ja Maailman Kuvalehti. Tapahtuma järjestetään seuraavan kerran 25.-26.5.2019. Ensi vuonna festivaalin teemana on ilmastonmuutos.