Wikileaks toi diplomaattikunnan arkea ja asenteita esiin

Zimbabwen vuonna 2007 jättänyt Yhdysvaltain suurlähettiläs kirjoitti luottamuksella rehellisen näkemyksensä Robert Mugabesta ja Zimbabwesta. Kolme ja puoli vuotta myöhemmin sähke päätyi kaikkien nähtäville verkkoon.

Teksti: Esa Salminen

Maailman lehdet ovat kilvan analysoineet lauantaista eteenpäin verkkoon vuotaneita Yhdysvaltain virallisia dokumentteja. Valtiomiehet meillä ja muualla ovat tuominneet tietovarkaudet ja pahoitelleet tietojen julkistamisesta mahdollisesti koituvia hankaluuksia.
Ottamatta kantaa itse vuotojen moraaliin, kiinnostavaa luettavaa sieltä löytyy, jos jaksaa perata. Keskimäärin sähkeet ovat tylsää virkamiestyötä, mutta osa antaa kurkistusikkunan diplomatian verhojentakaiseen arkeen. Suomen-vuotoja odotellessa kannattaa katsoa esimerkiksi melko innostunut teksti, jossa povataan Nelson Mandelan vapautumista vankilasta vuonna 1990.
Toinen valaiseva teksti – ainakin meille Afrikan-ystäville – on maasta poistuvan suurlähettilään Christopher Dell loppuanalyysi ”The End is Nigh” Zimbabwesta ja sen johtajasta Robert Mugabesta. Siinä ei juuri ole sellaista tietoa, jota emme olisi tuohon aikaan vuonna 2007 tienneet, mutta tulkinnat ja skenaariot maan tulevaisuudesta ovat… kiintoisia. Vai tuollaisia sitä kirjoitellaan kulisseissa. Niin tietysti, kyllähän suurlähettiläät pohtivat maan tilaa, etenkin niin murroksessa olevassa maassa.
Itsekin kun olen pyörinyt avunantajayhteisön laitamilla eteläisessä Afrikassa, hymyilin lukiessani Dellin analyysia Yhdysvaltain roolista kansainvälisessä yhteisössä Zimbabwessa.
”Britannia on jumissa siirtomaamenneisyytensä ja kotimaan politiikkansa kanssa”, Dell kirjoittaa, ”jos antaisimme heidän yksin määrätä tahdin, se rajoittaisi tehokkuuttamme. EU on jakautunut kovan Pohjoisen ja pehmeän Etelän välillä. Afrikkalaiset vasta ovat löytämässä ääntään. Kivenkovilla kumppaneilla kuten Australialla ei ole lihaksia nousta johtoon, eikä YK:lla ole minkäänlaista roolia. Siksipä se on Yhdysvaltain osa, jälleen kerran, nousta johtoasemaan, sanoa ja tehdä kovat päätökset ja asettaa agenda.”
Hienoa omanarvontuntoa, melkein voi kuulla West Wingin mahtipontisen musiikin taustalla.
Mutta minkä ihmeen ”kovan pohjoisen”? Kai sen niinkin voi nähdä. Ehkä pohjoiseurooppalaiset vaikka Zimbabwessa edustavat eräänalista kovaa linjaa, ihmisoikeuksien, hyvän hallinnon ja sen sellaisen puolestapuhujina.