juna-aseman kello

Vuosi lentämättä: Työmatka taittui junalla Brysseliin

Vuoden alussa päätin, että tänä vuonna en lennä mihinkään. Teen töitä sen eteen, että ilmastonmuutosta hillitään ja nopeasti.

Teksti: Tuuli Hietaniemi Kuva: Tuuli Hietaniemi

Viime kädessä päättäjillä on suurin valta ja vastuu päästöjen leikkaamisesta, mutta omilla valinnoilla voi vaikuttaa heti, tässä ja nyt. Siihen, miten asun, mitä syön, miten liikun.

En ole pyhimys, kaukana siitä. Viime vuonna lensin kolmesti työmatkalle, ja kaupan päälle puolison kanssa Roomaan. En ole edes kehdannut laskea kuinka paljon päästöjä tuprutin taivaalle.

Lentolakkoni pääsi ensimmäisen kerran testiin, kun edessä häämötti Climate Action Network Europen vuosikokous Belgiassa. Vähän mietitytti. Mitähän työkaverit ja pomo sanovat junamatkasta Brysseliin ja takaisin? Reissu veisi kokonaisen viikon.

”Hyvä idea”, pomo hehkutti. ”Totta kai menet.” Siinä missä lupa heltisi helposti, matkan valmistelu oli jo vaativampaa. Mikä on paras reitti? Mistä liput? Kuinka paljon tämä maksaa? Montako työpäivää kuluu? Onneksi pystyin tenttaamaan tuttua, joka on taittanut matkan kymmeniä kertoja edestakaisin. Hyvä niin, sillä matkatoimistosta ei tällä kertaa ollut apua.

Kun tiedustelin parhaita junayhteyksiä Tukholmasta Brysseliin, minulle tarjottiin edullisia lentoja.

* * *

Aamujuna, jossa kirjoitan, lähti Kölnin rautatieasemalta kohti Hampuria. Paluumatka on täydessä vauhdissa ja päivän päästä olen kotona. Kun takana on menomatka ja osa paluuta, voin listata plussia ja miinuksia. Toimiiko homma?

Pääosin mainiosti.

Päivälautalla Turusta Tukholmaan oli kymmenen pitkää tuntia aikaa istua ja keskittyä töihin. Koska netti katkeaa jossain kohti ulappaa, ehdin lukea pöydänkulmalla lojuneita raportteja ja hahmotella tulevia töitä. Noita muutamaa laivatuntia lukuun ottamatta olen ollut normaalisti tavoitettavissa.

Olin varannut juniin istumapaikat reissua edeltävällä viikolla. Kun paikkoja ei tarvinnut vaihdella kesken matkan, pystyin keskittymään töihin. Kannattaa kuitenkin ladata läppärille olennaiset tiedostot siltä varalta, että netti ei toimi tai puhelimessa ei riitä virtaa verkon jakamiseen koko matkan ajaksi.

Junassa on mukava tehdä töitä. Silti kannattaa muistaa, että joustoa vaaditaan. Menomatkalla vaihdoin junaa seitsemän kertaa, joten kelloa ja jatkoyhteyksiä sai vilkuilla moneen otteeseen. Lyhyet, tunnin mittaiset tehtävät sopivat hieman repaleiseen työpäivään hyvin. Junaa vaihtaessa voi kääntää ajatukset seuraavaan tehtävään.

***

Entäs miinukset?

Olen sitä ihmistyyppiä, joka tykkää tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Siis etukäteen, hyvissä ajoin. Tällaista ihmistä tuppaa stressaamaan tilanne, jossa 40 matkatunnin jälkeen määränpää on enää kahden tunnin päässä – ja sitten myöhästyy illan vihoviimeisestä junasta Kölnistä Brysseliin.

Onneksi on internet. Bus Cologne Brussel. Äkkiä nyt, klik klik. Etsi. Kölnin lentokentältä lähtee yöbussi Lontooseen – ja se pysähtyy matkalla Brysselissä. Buy ticket. Confirm payment. Great success!

Ihana nykyaika.

Kun puolenyön aikaan saavun ystävien kotiovelle Brysseliin, fiilis on voitonriemuinen. Halaamme. Miten meni? Just hyvin!