UM:ltä 26 miljoonaa euroa kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhön

Ulkoministeriö on myöntänyt hanketukea kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhön vuosille 2012–2014 yhteensä 26,22 miljoonaa euroa. Tukea sai 108 hanketta ja 72 järjestöä.

Teksti: Auli Starck

Hakemuksista hyväksyttiin yli puolet eli haettuihin ja myönnettyihin kokonaissummiin perustuen 59 prosenttia. Hankkeista 55 on uusia, loput 17 jatkohankkeita. Tuen saajien joukossa on kymmenen ensikertalaista. Hanketuki on kasvanut hieman viime vuodesta, jolloin tukea myönnettiin 22 miljoonaa euroa.
Nyt päätetystä tuesta yli puolet eli 15,5 miljoonaa euroa kohdistuu Afrikassa toteutettaviin hankkeisiin. Noin 27 prosenttia tuesta menee Aasiaan ja noin 9 prosenttia Latinalaiseen Amerikkaan.  
Ulkoministeriö ilmoittaa päätöksistä järjestöille kirjeitse. Myönteisen päätöksen mukana seuraa uusi maksatuslomake, joka on myös ladattavissa ulkoministeriön nettisivuilta.
Tarkemmat yksityiskohdat sekä luettelo tukea saaneista järjestöistä ja hankkeista löytyvät ulkoministeriön nettisivuilta.
***
Keväällä 2012 hanketukea haetaan uudistunein ohjein ja lomakkein sähköisen järjestelmän kautta. Sähköinen haku parantaa järjestöjen oikeusturvaa, selkeyttää ja keventää hakemista ja lyhentää hakemusten käsittelyaikoja. Sähköisen hakemuksen jättäminen edellyttää verohallinnon KATSO-tunnistautumista.
Sähköinen asiointi koskee myös viestintä- ja kehityskasvatustuen hakukierrosta loppukesästä 2012 ja kumppanuusjärjestöjä niiden rahoituskausia uusittaessa.
Sähköinen raportointi on tarkoitus ottaa käyttöön keväällä 2013. Tarkemmat tiedot sähköiseen hakumenettelyyn siirtymistä löytyvät ulkoministeriön sivuilta.
***
Ulkoministeriö kertoo lisää vuoden 2013 hakukierroksesta, sähköisestä hakemisesta ja uudesta kehityspoliittisesta ohjelmasta seuraavassa kansalaisjärjestöseminaarissa 23. maaliskuuta 2012. Tilaisuudesta ilmoitetaan myöhemmin ministeriön verkkosivuilla sekä Kepan sähköpostitilistoilla.

Lisätietoa KATSO-tunnistautumiseta verohallinnon sivuilla
Lisätietoa hanketuen uudistuksista Kepan sivuilla.