Tyttö ja teleskooppi
Kuva: RichVintage IStock

Trendityöskentely haastaa järjestöjä katsomaan tulevaisuuteen

Yritysyhteistyön muodot moninaistuvat. Aktivismi muuttaa muotoaan. Puheen valta kasvaa. Auttamistyötä kriminalisoidaan. Kansalaisoikeudet ovat kaupan.

Teksti: Terhi Ylikoski Kuva: RichVintage

Tunnistimme nämä ja seitsemän muuta trendiä Fingon tulevaisuuksien ennakoinnin prosessissa, jossa haistelimme muutoksia kehitysjärjestöjen toimintaympäristössä. Tavoitteenamme oli tunnistaa järjestöjen työhön nyt ja lähitulevaisuudessa vaikuttavia trendejä, jotka saattavat olla ydinkysymyksiä kehitysjärjestöille, mutta eivät välttämättä nouse esiin yleisemmissä analyyseissa. Ennakoinnin avulla halusimme löytää myös uusia työkaluja siihen, miten pysymme relevantteina ja ajan hengessä nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa.

Trendejä muodostetaan signaaleista

Trendit ovat ihmisten asenteissa ja käyttäytymisessä havaittuja muutoksia. Ne voivat olla paikallisia tai globaaleja, ja myös keskenään linkittyneitä. Ilmastonmuutos on globaali megatrendi, joka koskettaa kaikkia maapallon ihmisiä. Siihen liittyvä paikallinen trendi voi olla esimerkiksi ilmastonmuutoksen nousu monien Suomessa toimivien kehitysjärjestöjen työn keskiöön.

Trendejä muodostetaan tunnistamalla signaaleita eli trendi-ilmentymiä. Ne ovat konkreettisia asioita, jotka voivat näyttäytyä yksittäin irrallisina, mutta muodostavat yhdessä kuvan muutoksen suunnasta.

Uteliaisuus auttaa ennakoinnissa

Ennakointityössä etsimme signaaleja yhteiskunnallisista muutoksista, joilla saattaisi olla vaikutuksia Fingon jäsenistöön eli globaalia oikeudenmukaisuutta puolustaviin kansalaisjärjestöihin. Käytännössä nämä voivat tarkoittaa muutoksia esimerkiksi työn tekemisen tavoissa, teknologiassa, vallassa, politiikassa, yritysten roolissa tai ihmisten tavassa ja halussa auttaa ja osallistua.

Muutossignaalit ovat ilmiöitä ja tiedonmurusia; tapahtumia, näkökulmia, palveluja – mitä tahansa, mikä tuntuu havainnoinnin hetkellä uudelta ja yllättävältä. Käytännössä ne voivat näyttäytyä missä tahansa muodossa, kuten twiittinä, sitaattina, uutisartikkelina, keskustelutilaisuuden kommenttina, kaverin tuoreena tittelinä tai lähikaupan uutena palvelukonseptina. Tärkeintä signaalien keräämisessä on utelias asenne ympäristöä kohtaan.

Fingon signaaliseinälle kertyi laaja ja rikas kokoelma signaaleita: Järjestöt perustavat yrityksiä järjestötoimintansa rinnalle. Guardian ohjeistaa toimittajansa puhumaan ilmastonmuutoksen sijaan ilmastokriisistä. Maata kiertää 2,7 kiloa painava satelliittivaltio, jolla on lähes 250 000 kansalaista. Turvapaikanhakijoita Välimerellä auttanut kapteeni on syytettynä oikeudessa. Iso kansainvälinen järjestö siirtää resurssejaan ja päätöksentekovaltaa kehittyviin maihin. Sadat tuhannet ihmiset allekirjoittavat vetoomuksen Game of Thrones -sarjan viimeisen kauden uudelleen filmatisoinnin puolesta. Osana riittävän suurta massaa monet yksittäiset, irrallisilta tuntuvat signaalit asettuivat loogiseksi osaksi laajempaa trendiä ja toivat siihen lisää väriä ja uusia näkökulmia.

Tienviittoja vaihtoehtoisiin tulevaisuuskuviin

Tärkeä osa ennakointiprosessia oli Fingon jäsenjärjestöjen konsultointi. Monet järjestöt lähettivät omia havaintojaan toimintaympäristön muutoksista, ja Fingon henkilökunta kahlasi läpi signaalitalkoissa lähes kaikkien jäsenjärjestöjen verkkosivut, Facebookin ja Twitterin.

Yhdessä toteutettu tulevaisuuksien ennakointi tekee toimintaympäristön havainnoinnista demokraattista. Kun samalle signaalikartalle sisältöä keräävät kaikki työyhteisön jäsenet vasta-alkajasta konkariin, ei sillä ole väliä, kuka muutoksen on havainnoinut. Tuotoksena syntyy monipuolinen signaalien kirjo, jota analysoimalla muodostetaan kuvia muuttuvasta toimintaympäristöstä.

“We are called to be the architects of the future, not its victims”. Visionääri Buckminster Fullerin sitaatti toimi inspiraationa ja kantavana teemana läpi Fingon ennakointiprosessin: tulevaisuus ei ole luonnonvoima, joka vain tapahtuu, vaan sitä luodaan ja muokataan aktiivisilla toimilla. Tulevaisuuksien ennakoinnissa ei ole kyse ennustamisesta vaan vaihtoehtoisten tulevaisuuksien hahmottamisesta. Tunnistettujen trendien pohjalta voidaan luonnostella sitä, minkälaisiin erilaisiin tulevaisuuksiin ne voisivat johtaa. Kun mahdolliset muutospolut on tunnistettu, jää jäljelle kaikkein inspiroivin kysymys: mikä on se tulevaisuus, mitä me haluamme järjestönä edistää, ja miten siihen muutokseen päästään?

Tutustu trendikortteihin