guatemala
Kuva:
Lucy Brown
IStock
Blogi

Suomen kehitysyhteistyö kohdennettava köyhimpiin ja haavoittuvimpiin 

Noudattaakseen Agenda 2030:n keskeisiä periaatteita Suomen on huolehdittava siitä, että kehitysyhteistyö tavoittaa kaikista haavoittuvammassa asemassa olevat ihmiset, kirjoittaa Fingon kestävän kehityksen asiantuntija Jussi Kanner.
Jussi Kanner
22.2.2019

Keskustelin maanantaina Ylen A-studiossa alivaltiosihteeri Elina Kalkun kanssa siitä, mihin Suomen kehitysyhteistyötä pitäisi seuraavalla hallituskaudella kohdistaa. Lähetyksessä painotin, että apu on tärkeä suunnata kaikista köyhimmille ja haavoittuvimmassa asemassa oleville ihmisille ja maille.

Miksi me kehitysjärjestöissä olemme tätä mieltä? Kehitysyhteistyön virallisena ohjenuorana toimivat kestävän kehityksen tavoitteet. Jokaisen on helppo löytää Agenda 2030 -tavoitteista oma toimintansa, mutta varsinaisen punaisen langan tunnistaminen on jo hankalampaa.

Miten Agendan tulisi ohjata kehitysyhteistyötä? Pitääkö kaikkien tavoitella jokaista 17 tavoitetta vai onko joku niistä muita tärkeämpi?  

Vastauksena näihin kysymyksiin Agenda 2030:n tekstistä nostetaan usein esiin tiettyjä ohjaavia periaatteita, jotka eivät välity vain tavoitelistaa lukemalla. Näitä ovat muun muassa ihmisoikeudet, planeetan kantokyvyn rajallisuus, tavoitteiden väliset kytkennät ja tasapaino sosiaalisen ulottuvuuden, ympäristön ja talouden välillä.

Yksi tärkeimmistä periaatteista on kuitenkin heti Agenda 2030:n johdannossa mainittu lupaus siitä, että ketään ei jätetä kehityksestä jälkeenLeave No One Behind -sloganin ympärille on syntynyt jo liuta omia liikkeitä ja verkostoja. Sen ydinajatuksena on, että yhteisten kehitysponnistelujen pitäisi kohdentua ensisijaisesti niihin maihin, ihmisiin ja ihmisryhmiin, jotka

  • ovat haavoittuvimmassa asemassa 
  • eniten kärsivät maailman eriarvoisuudesta  
  • ovat suurimmassa riskissä jäädä syrjään yhteiskunnallisesta kehityksestä.

 

Vähiten kehittyneisiin maihin kuuluu 47 alhaisen tulotason maata. Oireellista näille maille on, että niiden on vaikea houkutella yksityisiä sijoituksia, ja siksi ne tarvitsevat edelleen kehitysyhteistyötä.

Globaaleista rahoitusvirroista vain murto-osa, noin kaksi prosenttia, kohdistuu vähiten kehittyneisiin maihin. Sen vuoksi myös Suomi on sitoutunut ohjaamaan 0,2 prosenttia bruttokansantulostaan näihin n maihin suuntautuvaan kehitysyhteistyöhön. 

Leave No One Behind -periaatteen toteuttaminen kehitysyhteistyössä edellyttää vahvaa kansalaisjärjestöjen panosta, sillä järjestöt työskentelevät usein olosuhteissa tai yhteisöissä, joihin virallisten kanavien kautta annettu apu ei ulotu.  

Tämä käy hyvin ilmi esimerkiksi ulkoministeriön vuonna 2018 kokoamasta kehityspolitiikan tulosraportista. Raportti todentaa, että järjestöt tekevät tuloksellista työtä esimerkiksi vammaisten oikeuksien eteen. Vastaavasti raportissa todetaan, että pienviljelijöihin kohdistetuissa kehitysyhteistyöhankkeissa kansalaisjärjestöt tavoittavat naiset muita toimijoita paremmin: yli 400 000 tuetusta pienviljelijästä 54 prosenttia oli naisia. 

Konkreettisesti kansalaisjärjestöjen työ näkyy vaikkapa Guatemalan alkuperäiskansojen naisten voimaantumisena, vammaisten opiskelijoiden määrän nelinkertaistumisena Addis Abeban yliopistossa Etiopiassa sekä syrjäytymisvaarassa eläneiden nepalilais- ja sierraleonelaisnuorten nousuna yhteisöjensä roolimalleiksi. 

Noudattaakseen Agenda 2030:n keskeisiä periaatteita Suomen on huolehdittava siitä, että kehitysyhteistyö tavoittaa kaikista haavoittuvammassa asemassa olevat ihmiset. Jatkossa Suomen tulee painottaa kehitysrahoituksessaan aiempaa enemmän vähiten kehittyneitä maita ja pitää samalla huoli siitä, että myös keskitulotason maissa apu kohdistuu kaikista köyhimmille.

Tätä tarkoitusta tukee erityisen hyvin kansalaisjärjestöjen tekemä tuloksellinen ja vaikuttava kehitysyhteistyö.