Vaikka EU:n puheenjohtajamaana toimiminen syksyllä 2006 oli raskas ja vaativa tehtävä, liittyi siihen vähemmän hohtoa ja kunniaa kuin seitsemän vuotta aiemmin. Sittemmin, ulkoasiainhallinnon perustamisen myötä, puheenjohtajan rooli on helpottunut. Suomi veti 2006 kuitenkin vielä yhden ”oikeista” raskaista puheenjohtajuuksista.
Kehityspolitiikan tiimoilla elettiin kiinnostavaa aikaa. Eurooppalainen kehityspoliittinen konsensus oli hyväksytty 2005, ja jälkikäteen voi arvioida, että tuolloin elettiin EU:n kehityspolitiikan kunnianhimoisimpia aikoja. Komissio ajoi komissaari Louis Michelin johdolla kehityspolitiikkaa ja -yhteistyötä ”eurooppalaistavaa” agendaa: kaikkeen mahdolliseen haluttiin yhteistä lähestymistapaa ja EU-instituutioille mahdollisimman suurta valtaa. Jos yhteiseen ei päästy, pyrittiin mahdollisimman läheisesti koordinoituun lähestymistapaan.
Kehityspoliittisen konsensuksen toiminnallistaminen oli akuutti kysymys kehityspolitiikan työryhmässä, missä hiottiin EU:n kehitysyhteistyöinstrumenttia (Development Cooperation Instrument, DCI) ja vetämässäni EU:n yhteistyötä Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden kanssa käsittelevässä AKT-työryhmässä, missä rukattiin 10. Euroopan kehitysrahaston sääntöjä.
Kehitysyhteistyöinstrumentin osalta viime hetkien poliittiseksi kiistaksi jäi tiettyjen avainmaiden, kuten Irakin, rahoitusosuudet. Euroopan kehitysrahastossa väännettiin kättä jäsenmaiden vaikutusvallan painotuksesta rahoituksesta viime kädessä päättävällä komiteatasolla. Jos joskus ihmettelin, miksi EU-säännökset ovat monimutkaisia, nyt sen ymmärrän: ota pohjalle komission ranskalaisperäinen hallintomalli ja laita sitten parikymmentä maata neuvottelemaan rahoitusasetuksesta – lopputulos ei ole simppeli.
Kehys piti puheenjohtajuuden aikana esillä erityisesti kehityspoliittiseen johdonmukaisuuteen liittyvää tematiikkaa. Kehys muun muassa järjesti Helsingissä yhteistyössä kehitysyhteistyöjärjestöjen eurooppalaisen kattojärjestön CONCORDin kanssa monitoimijakonferenssin johdonmukaisuudesta, Call for Coherence -konferenssin, jonka tarkoituksena oli herättää keskustelua kehityspolitiikan ja muiden politiikanalojen, kuten esimerkiksi kauppa- ja turvallisuuspolitiikan välisestä suhteesta.
Kun neuvostossa sorvattiin johdonmukaisuuteen (Policy Coherence for Development, PCD), liittyviä päätelmiä, tuli viime hetkien kiistakysymykseksi juuri turvallisuus- ja kehityspolitiikan suhde. Erityisesti Ranskalle oli tärkeää, ettei turvallisuuspolitiikka voinut olla kehityspolitiikalle alisteista. EU:lle tyypilliseen tapaan pitkällisten neuvottelujen jälkeen asiassa saavutettiin kompromissi.
Kauppapolitiikan saralla Kehyksen erityisenä huolenaiheena olivat EU:n ja Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden väliset talouskumppanuussopimukset, eli EPA:t. Ne aiheuttivat harmaita hiuksia myös allekirjoittaneelle, koska vuosi 2007 oli määritelty EPA-neuvottelujen takarajaksi. Suomella oli kova paine saada suurta kansalaisjärjestökritiikkiä kohdanneita neuvotteluja eteenpäin, jotta Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden asema EU:n kauppa-arkkitehtuurissa ei heikentyisi. AKT-maiden huolia pyrittiin kuuntelemaan, mutta samalla oli ilmeistä, että maiden oma neuvotteluhalukkuus ja valmius sopimusten laatimiseen olivat lapsenkengissään. Komissio halusi noudattaa tiukasti Maailman kauppajärjestön, eli WTO:n sääntöjä, ja näiden mukaan AKT-maiden erityiskohtelusta oli luovuttava. Jälleen tyypilliseen tapaan vuosi 2007 ei sitten merkinnytkään putoamista jyrkänteeltä, vaan erilaisin väliaikaisjärjestelyin neuvotteluille saatiin lisäaikaa. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin neuvottelut edelleen jatkuvat!
Myös Etelä-Afrikka oli vahvasti puheenjohtajuuden agendalla, taas kauppapolitiikan näkökulmasta. Etelä-Afrikka halusi itselleen samanlaisen etuuskohtelun kuin AKT-mailla oli, mutta tätä EU:n välimerelliset maat eivät kilpailevien tuotteiden, kuten viinien ja hedelmien, takia voineet missään tapauksessa hyväksyä.
Kaiken kaikkiaan vuoden 2006 puheenjohtajuus vedettiin kunnialla läpi – kehitysyhteistyöinstrumentin ja Euroopan kehitysrahaston osalta puhuttiin kymmenistä miljardeista euroista. Oli hyvä, että puheenjohtajuutta veti Suomi, jolla ei ollut historiallisia syitä vetää rahoitusta tiettyyn maantieteelliseen suuntaan, vaan piti köyhyysfokuksen kirkkaana mielessä. Kehyksen kanssa yhteistyö toimi mainiosti, tietoa vaihdettiin suuntaan ja toiseen, ja asioiden valmisteluissa Kehys pidettiin mukana niin läheisesti kuin mahdollista.
Vuoden 2006 syksyä lämmöllä (vaan ei kaivaten!) muistellen!