New York Times kirjoitti viime viikolla Portugalin pääministerin Pedro Cassos Coelhon matkasta Luandaan. Sen ei sinänsä pitäisi yllättää, jos tietää New York Timesin tapaan, että Angolan talous kasvaa kahdentoista prosentin tahdilla ja Portugalin — kolmen.
Keinotkin ovat ironisen tuttuja: Portugali joutuu yksityistämään valtionyrityksiä, ja öljyrikas Angola on kiinnostunut kasvattamaan omistustaan entisen emämaan valtionyrityksistä. Kun markkinaliberalismi marssi 1990-luvun taitteessa Afrikkaan, niin kävi monelle Afrikan maalle: yrityksiä yksityistettiin ja usein ostajina olivat isot yritykset entisistä emämaista.
Reutersin uutisen mukaan Angolan ja Portugalin välit ovat olleet poikkeuksellisen läheiset siirtomaavallan päätyttyä.
Vaikka Angolan presidentti José Eduardo dos Santos sanoi New York Timesille Angolan olevan ”valmis auttamaan Portugalia tässä kriisissä”, ei tässä silti hyväntekeväisyydestä tai avusta ole kysymys: Angola etsii sijoituskohteita, ja uskoo saavansa rahalla lisää vaikutusvaltaa ja hyvää tahtoa Euroopan unionin suunnalta.
Pöydät kääntyvät: Angola omistaa yhä isomman osan Portugalia
Siitähän nyt on kohkattu, että Kiinan rahat vielä pelastavat Euroopan. Mutta kukapa tiesi, että kriisinsä kanssa kipuileva Portugali hakee turvaa entisestä emämaasta Angolasta?
Teksti: Esa Salminen