Kuva Mahdollisuuksien torilta Vaasassa. Ihmiset tanssivat ja pitävät käsistä kiinni.
Ihmiset kokoontuivat yhteen Mahdollisuuksien torilla Vaasassa viime vuonna.
Blogi

Mahdollisuuksien torit tulevat taas – osallistu ja löydä “se jokin” paikkakunnaltasi

Toukokuussa Mahdollisuuksien toreja järjestetään yhdeksällä paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Eteläisin kevään toreista on Vantaalla 18.5. ja pohjoisin Kajaanissa 25. toukokuuta. Torien syyskaudella eli elo-lokakuussa tapahtumat painottuvat eteläiseen Suomeen.
Jaana Viirimäki
2.5.2019

Ihmiset haluavat tehdä merkityksellisiä asioita  olla osa jotain suurempaa. Ihmiset haluavat tuntea, että heitä ja heidän tekemisiään arvostetaan, ja että he voivat antaa oman panoksensa hyvän edistämiseen. Monilla on halu osallistua vapaaehtoiseen kansalaistoimintaan ja usein toiveena on, että joku pyytäisi mukaan. 

Mahdollisuuksien toreilla tuota pyytämistä tehdään monin tavoin ja sitä kautta on helppo lähteä kokeilemaan, löytyisikö juuri tuosta kampanjasta tai tuosta aktivistiryhmästä se itseä kiinnostava juttu.  

Ai mitä Mahdollisuuksien torit olivatkaan? Ne ovat kevään ja syksyn välisenä aikana ympäri Suomea järjestettäviä tapahtumia, jotka tuovat yhteen järjestöt, vapaaehtoiset, esiintyjät ja aktiiviset kansalaiset. Ne ovat tilaisuuksia lähteä mukaan johonkin itseä suurempaan. Monet ovat jo lähteneetkin, sillä ensimmäiset Mahdollisuuksien torit järjestettiin 1980-luvulla. 

Tori kokoaa toimijat 

Tärkeää on myös torilla toimintaansa esittelevien järjestöjen ja muiden kansalaistoimijoiden keskinäinen yhteistyö ja verkostoituminen. Tori tuo toimijat yhteen miettimään torin teemaa ja sitä esille tuovaa ohjelmaa. Monet paikalliset toriaktiivit ovat todenneet, että meidän kaupungissa mikään muu tapahtuma ei tuo järjestöjä tällä tavalla yhteen. 

Mahdollisuuksien torin toteuttaminen ei aina ole helppoa ja kevyttä. Vaatii sisua ja sitkeyttä tuoda kaupungin asukkaiden eri toimintaryhmät ja järjestöt rakentavaan dialogiin ja suunnittelemaan tapahtuman sisältöjä. Näkemyseroja eri toimijoiden kesken on aina ja neuvottelutaitoja tarvitaan.

Sitäkin palkitsevampaa on torikoordinaattoreiden toripäivänä nähdä, kun kaikki tekevät oman osansa ja tapahtuma rakentuu aamulla tyhjänä seisseelle toriaukiolle tai kävelykadulle. Kuten yksi koordinaattoreista minulle sanoi: ”Siinä on jotain taikaa, miten se tori siihen tyhjälle aukiolle syntyy”. 

Fingo on uusi nimi järjestökentällä, vaikka sen perustaneet Kehys ja Kepa olivatkin jo vanhoja konkareita. Vierailemme Mahdollisuuksien toreilla esittelemässä tätä uutta järjestöä ja kuuntelemassa herkällä korvalla jäsenjärjestöjemme toiveita.

Tuemme torien paikallisjärjestäjiä monin tavoin ja lisäämme yhteistyötä eri torikaupunkien välillä. Fingon henkilökunta kiertää toreilla ja on kiinnostunut kuulemaan, mitä paikallistasolla tältä uudelta kattojärjestöltä toivotaan. Torivierailuilla opimme, miten voimme parhaiten olla tukemassa eri kaupunkien toimijoita, kun he yhdessä meidän kanssamme tavoittelevat oikeudenmukaista ja reilua maailmaa.

Ympäri Suomea 

Toukokuussa Mahdollisuuksien toreja järjestetään yhdeksällä paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Eteläisin kevään toreista on Vantaalla 18.5. ja pohjoisin Kajaanissa 25. toukokuuta. Torien syyskaudella eli elo-lokakuussa tapahtumat painottuvat eteläiseen Suomeen. Slloin vuorossa ovat muun muassa Loviisa 3.8., Maarianhamina 31.8. ja Tampere 14.9. 

Kaikkien paikkakuntien Mahdollisuuksi Torit ja niiden omat Facebook-sivut löydät verkkosivuiltamme. Käy tykkäämässä sinulle tärkeiden paikkakuntien torisivuista, niin saat ajankohtaista tietoa torin ohjelmasta ja mukana olevista järjestöistä!