Mies pellolla
Kuvituskuva. SDG Boosterit tuovat eri sektorien toimijoita yhteen ratkomaan ennalta tunnistettuja haasteita. Painopisteenä ovat digitaaliset innovaatiot.

Kuuntele: Innovaatiot kehitysyhteistyössä

Mitä tapahtui, kun Etiopiassa kehitysjärjestön koko henkilökunta pääsi mukaan innovoimaan? Mitä tarkoittaa digitaalisen kehityksen ohjeistus? Ja mitä tekemistä pakistanilaisilla riksakuskeilla on innovaatioiden kanssa?

Teksti: Sanna Ra

Innovaatiot ovat Fingon tämän vuoden painopiste. Mutta mistä innovaatio- ja digitaalisaatiopöhinässä on oikein kyse?

”Innovaatiot on asia, joka toimii paremmin kuin ennen. Se on asioiden kehittämistä eteenpäin. Siinä voidaan käyttää erilaisia menetelmiä ja työkaluja, puhutaan paljon palvelumuotoilusta tai ihmisläheisestä kehittämisestä”, sanoo Mika Välitalo, Plan International Suomen digitaalisen kehityksen ja innovaatioiden erityisasiantuntija.

”Siinä on ihmiset keskiössä, mietitään uusia toimintatapoja ja ratkaisuja ja sen tavoitteena on vaikuttaa positiivisesti ihmisten elämään”, arvioi Annika Launiala, joka on kehityspolitiikan neuvonantajana ulkoministeriössä

”Innovaatiot ovat skaalautuvia eli pienillä toiminnoilla voidaan saadaan suuria vaikutuksia”, summaa Salla Kuuluvainen, joka toimii Fingossa innovaatiot ja kehitys -asiantuntijana.

Hän kertoo Fingon podcastin innovaatiot-jaksossa myös mikä häntä motivoi työssään ja mikä on innovaatiokiihdyttämö.

Kuuntele kolmen innostuneen asiantuntijan mukaansatempaava keskustelu Applen podcast-palvelusta, Spotifystä tai täältä:

,